Nyt koronapysähdyksen aikana on ollut aikaa tutkia deittisivustoja. Alkoi kiukuttaa.
Tinder on koronan kunniaksi antanut kaikille käyttöön ilmaisen passi-toiminnon, joka on normaalisti maksullinen. Sillä voi asettaa itsensä sovelluksessa minne tahansa. Itselläni on tiukat rajoitukset etäisyydessä, mutta nyt suuri osa sovelluksen tarjoamista ehdokkaista onkin yhtäkkiä toiselta puolelta maailmaa! Se on turhauttavaa, sillä en välitä tutustua tapauksiin, joita en tosielämässä voisi tavata vaikka haluaisin. Kaikki kiinnostavat profiilit pitää nyt ensin tsekata sijantimielessä ja siihen kuluu turhaa aikaa.
Tinderin passi-idea on ehkä brändimielessä onnistunut ja toimii myös koronavaroittajana: koska nyt ei ole turvallista tavata oikeasti, on sama missä päin maailmaa deittiehdokas on. Itse taas ajattelisin, että jos nyt käyttäisin aikaa johonkuhun tutustumiseen, hänen olisi parasta olla saavutettavalla etäisyydellä sitten, kun elämä taas normalisoituu.
Helsingin Sanomat kirjoitti vähän aikaa sitten, että Tinder-deittailu on muuttunut koronan aikaan syvällisemmäksi tutustumiseksi keskustellen ja kävelyretkillä. Väittäisin päinvastoin. Omien havaintojeni mukaan tulee entistä enemmän suorasukaisia seksiehdotuksia. Monet lienevät kyllästyneet jutustelemaan mukavia tuntemattomien kanssa ja liikkeellä ovat enimmäkseen riskejä kaihtamattomat tai kokeneet sexting-deittailijat.
Päätin kokeeksi tsekkailla paria muutakin deittipalvelua. On useitakin, joissa täytetään aluksi persoonallisuustesti ja sen jälkeen palvelu osaa mielestään tarjota sopivimpia ehdokkaita käyttäjälle. Hyvä idea, mutta nämä syvällisemmän tason palvelut unohtavat kysyä yhtä asiaa. Sitä, millaista kumppania itse olen hakemassa – siis muutenkin kuin persoonallisuuden puolesta.
Käytin juuri yli puoli tuntia yhden palvelun kysymyksiin vastaamiseen ja mitä tulikaan tulokseksi? Palvelu tarjoaa minulle ainoastaan itseni ikäisiä ja vanhempia ehdokkaita. Lisäksi ehdokkaat ovat eri puolilta maata. Totta kai, koska palvelu ei kysynyt, minkä ikäisistä ja missä päin asuvista miehistä mahtaisin olla kiinnostunut. Sitä en valitettavasti tiennyt, kun aloin täyttää profiililomaketta. Niinpä poistin vaivalla luodun profiilini saman tien.
Luksusongelmia? Niinkin voi sanoa, mutta kyllä deittipalvelujen toimintakaavat kertovat jotain parisuhdeoletuksista.
Mihin perustuu oletus, että useimmat olisivat kiinnostuneita vain saman ikäisistä ihmisistä? Mitä puolestaan kertovat esimerkiksi sellaiset deittipalvelujen nimet kuten Akateemiset sinkut tai Eliittikumppani? Että ihmiset haluaisivat tutustua ainoastaan oman sosioekonomisen statuksensa kaltaisiin kumppaneihin? Ajatus on minusta ahdistava ja rajoittava.
Voi olla, että suurten lukujen lait kertova, että kaupallisesti toimiva deittipalvelu kannattaa perustaa tällaisiin oletuksiin käyttäjien toiveista. Meitä on kuitenkin muunkinlaisia. Itse en sosioekonomiasta välitä ollenkaan, sillä netissähän mainiota juuri on, että se antaa mahdollisuuden tutustua aivan erilaisiin ihmisiin kuin muuten tutustuisi.
Helsingin Sanomien Tinder-juttu:
