Tag: terassi

Värikoodin vankina – nolo terassikokemus

Helsingin keskustassa asuvana on helppo uskotella itselleen, että Suomi ei ole luokkayhteiskunta. Maiseman vaihdos avaa toisen näkymän.

Vietän kesiäni Hangossa, joka on viime vuosina edelleen lisännyt suosiotaan ja ollut tänä kotimaanmatkailun kesänä varsinainen hittikohde. Ruuhkaa on hellepäivinä kaikkialla.Olen tietysti yrittäjien puolesta iloinen, vaikka ravintolajonoissa seisominen turhauttaakin.

Pienellä, yhden illan terassikierroksellani sain taas muistutuksen siitä, että Hanko toistaa historiaansa. Sehän oli aikanaan pääasiassa äveriäiden venäläisten kylpylävieraiden lomailupaikka. Paikallisten piti maksaa, jotta pääsivät kylpyläpuiston alueelle edes kävelemään.

Junarata halkoo kaupungin ja erottaa yhä duunareiden pohjoisen turistien eteläisestä Hangosta.  Nykyään Hangossa on kylpylän sijasta Regatta Spa, joka on kesäisin vain osakkaiden ja hotellivieraiden käytössä. Puistot ja rannat ovat sentään vapaita, vaikka uusien asuintalojen ympärille onkin ilmestynyt aitoja, joissa läpikulku kielletään. Hangon tunnetuin osa, Itäsatama ravintoloineen on käytännössä turistien valtaama kesäisin.

Istahdin uusimman, keitaaksi sisustetun kesäbaarin terassille – sille tavalliselle kello kuuden skumpalleni.  Lasillisen hinta päihitti helsinkiläisen kotikatuni kalleimmankin baarin taksat, mistä sinänsä tuli vauras ja ylellinen olo.

Siinä juomaa siemaillessani aloin kuitenkin tuntea oloni hiukan epämukavaksi. Ensin ajattelin, että sen täytyy johtua siitä, että olin ainoa yksin terassilla istuva nainen. Muut asiakkaat olivat seurueita tai pariskuntia. Mutta niinhän asia on yleensä Helsingissäkin, tuumin. Ei, se ei voinut olla syy.

Sitten tajusin, mistä epämukavuus johtui. Se johtui pukeutumisestani. Minulla oli ylläni mustat farkut, mustat juoksutossut ja tummasävyinen paita.

Hangon kesän virallinen pukukoodi on  ihan muuta: väreinä ovat sallittuja ainoastaan vaaleat värit tai kirkkaat sävyt valkoiseen yhdistettynä. Tummassa lookissani tunsin itseni suoraan jostain Tuska-festareilta tupsahtaneelta.

Kesä-Hangossa ovat naisille suositeltavimpia valkoiset tai pastellinväriset hörhelöasut. Iltaisin voi olla myös bling blingiä, paljetteja ja kultasandaaleja.  Miehillä asuna voi olla vaikkapa polvipituiset hillityt ruutushortsit yhdistettynä pikeepaitaan.

Kesä-Hanko täyttyy reippaan urheilullisista purjehtija-golfarityyppisistä hyvinvoivista, äänekkäistä ja onnellisista ihmisistä. Vähän kuin ruotsalaiset. Solsidan, tiedättehän. Olenkin joskus vitsaillut, että Hangossa on kesäisin maailman suurin blondikeskittymä ja se voi jopa pitää paikkansa.

Kaduilla ja rannoilla vyöryvä pastellimaailma sai minutkin aiemmin hellepäissäni ostamaan jokakesäisen Hanko-asun, jota sitten Helsingissä matkalaukkuani purkaessani ihmettelin ja kiikutin pikimmiten kierrätykseen. Kymmenessä vuodessa olen onneksi tullut immuuniksi näille vaikutteille.

Yläluokka on aina halunnut erottua rahvaasta pukeutumisellaan. Nykyään kun kaikki pukeutuvat melko saman kaavan mukaan, tehokkain tapa on erottua värikoodilla. Kalleimpien merkkivaatteiden logot kun eivät erotu kovin kauas, ainakaan harjaantumattomalla silmällä.

Siirryinkin  rantabaarista sitten vaivihkaa tavallisen väen suosimaan hämärään kaljapubiin, missä tummanpuhuvasti pukeutunut kantaporukka päivystää, satoi tai paistoi. Mainitsin vieressä istuneelle tuntemattomalle herralle testanneeni uutta terassia, jolloin sain repliikiksi huudahduksen: ihan väärissä vaatteissa! Siellähän kuuluu olla valkoisissa! Niinpä. Ensi kerralla muistan.

Kello kuuden skumppa

Se on nytkin edessäni. Helmeilevänä, kimaltelevana, rutikuivana ja jääkylmänä. Ilman sitä elämä olisi ankeaa.

Kello kuuden skumppa on minulle kuin briteille high tea. Välttämättömyys. Elämän jäsentäjä. Kello kuuden skumppa erottaa työn ja vapaa-ajan, päivän ja illan, arjen ja juhlan – paitsi että nautin sen aivan viikonpäivästä riippumatta.

Kello kuuden skumppa vapauttaa minut kaikista velvollisuuksista, antaa ajatusten soljua suitsimatta omaa rataansa niiden noin viidentoista minuutin ajan, jotka sen juomiseen korkeintaan käytän. Kunnioitan kuohuvaa maljaani tyhjentämällä sen nopeasti, sillä mikään ole laimeampaa ja alakuloisempaa kuin lasissa väljähtynyt ja lämmennyt kuohuviini.

Kello kuuden skumpan aikana on tilaa miettiä illan puuhia ja valita mielessään ruokapaikkaa ja -seuraa. Tämän päivän koetukset on kunnialla kestetty, huomiseen on vielä niin paljon aikaa, ettei sitä kannata murehtia. Hetki leijailee kevyesti ilmassa.

Olisiko tänään vuorossa intialaista, japanilaista vai italialaista? Laittaisinko kasuaalin asun vai jotain hienompaa? Tekisinkö sittenkin kotiruokaa? Alepa vai K-Market? Vai mobiilisovelluksella pelastettu ylijäämäannos, melkein ylevä ekoteko?

Nautin jokapäiväisen juomani yleensä yksin, mutta ihan mielelläni myös seurassa, silloin kun muut tempaisevat afterwork-oluensa. Skumppalasillisen juominen vain valitettavasti kestää vähemmän aikaa kuin ison tuopin, joten seuran vuoksi saattaa tulla tilattua toinenkin. Se on ehdottomasti liikaa.

Kuohuviinin helmeilevä autuus on yhtä lyhyt hetki kuin aamun arastelevan sarastuksen vaihtuminen häikäiseväksi paisteeksi.

Skumppahetki on herkkä ja hauras. Yksi lasillinen kirvoittaa huolettoman toiveikkaita ideoita ja itsetyytyväisen nokkelan, ilahduttavan kevyen ja irrallisen olon. Toinen lasillinen alkaa muistuttaa jo vappupäivän väljähtynyttä kohmeloa.

Kello kuuden skumpan aikana olen hetken kaiken yläpuolella. Henkiseltä vuorenhuipultani voin tyynesti tarkkailla kun muurahaiset ahertavat kauppakassit kädessä ja kulkevat kiireisinä edestakaisin pitkin Punavuoren valtaväylää.

Minulle kelpaa cava tai prosecco, halpa tai kallis, kullankeltainen tai platinanvaalea, shampanjakin käy, jos on sattumoisin tarjouksessa. Juoman laadulla ei ole niin väliä, mutta paikalla, missä sen nautin, on paljonkin väliä.

Maksan mielelläni toista kymppiä lasillisesta, jos vetovoimaisella terassilla on tilaa. Kolmen euron tarjouskaan ei houkuttele paikkaan, missä synkeät mörrimöykyt murjottavat hanaoluidensa ääressä. Myöskin örinä, turhanpäiväinen täytepuhe ja liiallinen tupakansavu pilaavat atmosfäärin.

Itsekin poltan sikarin silloin tällöin, itse asiassa useinkin, mutta naapuripöydästä itsepintaisesti luikerteleva kemikaaleilla kyllästetyn kevytsavukkeen haju ei sovi juhlahetkeeni, vaan tuo siihen tuhruisen keittiön arkipäiväisen tuoksahduksen. Jostain syystä näin ei koskaan tapahdu Pariisissa eikä Milanossa.

En maksa vain juomasta, vaan myös imagoni koristelusta, johon kuuluvat aistikkaat ympäristöt ja tyylikkäät ihmiset. Kaltaisiani lienee muitakin, sillä lasillisen hinta kotikadullani vaihtelee huikeasti vain muutaman kymmenen metrin matkalla. Baarit tietävät tarkalleen sisustuksensa ja asiakaskuntansa arvon – ja asiakkaat omansa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Huolella pönkitetty maailmanomistajan tunnelma voi silti mennä pilalle. Usein esimerkiksi siitä syystä, että muut asiakkaat käyvät röyhkeästi kysymässä, voiko pöydästäni ottaa tyhjän tuolin. Yksi kerrallaan tuolit häviävät ja kultaus kehyksissäni varisee. Voi surkeutta!

Juuri mikään ei voi olla latistavampaa ja masentavampaa kuin istua yksin pöydässä, josta kaikki tuolit on viety muihin, hilpeämpiin ja onnekkaampiin pöytiin.

En voi esittää, että ystäväni on vessassa, tai riehakas seurueeni vasta tulossa. Tuoliton pöytä julistaa kovaäänisesti, että olen yksin, yksinäinen. Yksituolista pöytää ei pysty mitenkään naamioimaan vapaaehtoiseksi omassa seurassaan viihtymiseksi.

Entä jos sanoisin kysyjälle, että ei, ikävä kyllä tuoli ei ole vapaa. Mitä sitten kun hän puolen tunnin päästä katsoo olkansa yli ja näkee minun yhä istuvan yksin?

Tulisin leimatuksi valehtelijaksi tai mikä vielä pahempaa, henkilöksi, jonka kanssa sovittuun tapaamiseen ei tarvitse tulla. Näyttäisin säälittävästi siltä, että deittini on tehnyt oharit. Arvokkuuteni olisi riistetty yhtä tehokkaasti kuin sillä, että tuoli olisi viety. Kertokaa hyvät ihmiset, jos tiedätte jonkun soveliaan tavan estää kanssaihmisiä viemästä tuoleja pöytäni ympäriltä! Käsilaukku tuolilla ei riitä. Se on toki kokeiltu.

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑