Ihmiskokeet itselläni jatkuvat. Vaihdoin Tinderin ikäasetuksia ja kuinkas sitten kävikään?
Ilta-Sanomien kolumnini sai taas runsaasti ärsyyntynyttä palautetta lukijoilta. Ei itse sisältöön juurikaan kiinnitetty huomioita, vaan siihen että, ylipäätään ikäiseni nainen voisi deittailla nuorempia miehiä. Ei saisi, ei pitäisi. Käytökseni on häiriintynyttä. Kohta on varmaan poliisit ovella.
Lue kolumni:
Minun ei tarvitse kokeilla benji-hyppyä, koska olen pysyvässä rakastumisen tilassa.
Rakastuminen on kidutustila, jossa koko hermosto on jatkuvan ylikuormituksen kohteena.Olen ollut siinä tilassa yhtäjaksoisesti vuosia, varmaan suurimman osan elämästäni.
Pahinta on, että siihen on kokemukseni mukaan vain yksi parannuskeino: sillä se lähtee millä tulikin. Olen nimittäin sarjarakastuja. Oireeni alkoivat jo 12-vuotiaana teini-idoliin hullaantumisella eikä loppua ole näköpiirissä. Rakastuminen
Tänään iski rahapula ja mummon opit tulivat mieleen. Jos kaikki eläisivät kuten minun mummoni, ei olisi ruokahävikkiä eikä varmaan ilmastonmuutostakaan.
Olin eilen Otavan kirjasalongissa kuuntelemassa muun muassa Sirpa Kähköstä ja Elina Hirvosta. Kirjailijoiden keskustelussa sivuttiin mummousteemaa, koska joku kriitikko oli nimittänyt Kähkösen uusinta mummoromaaniksi. Ilmeisesti vähätelläkseen, oletan. Yleisökin tilaisuudessa oli pääosin mummoikäistä.
Tämä pisti miettimään.
Rakkaat lukijat! Olen lukenut huolellisesti kaiken kolumneistani antamanne palautteen Ilta-Sanomien nettijulkaisuissa. Yritän nyt kehittyä ja kirjoittaa ehdotustenne mukaisen tekstin.
Ensinnäkin parisuhteesta. Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde on ainoa mahdollinen yhdessäolon muoto. Pariskunnan ja perheen kuuluu asua samassa osoitteessa. Avoimet suhteet tai erillään asuminen ovat merkki henkisestä epäkypsyydestä. Oman puolison kanssa haluaa jokainen normaali ihminen viettää
Löysin koneeltani kuvauksen tavallisuuspäivästäni, jota yritin viettää yhtenä keväisenä sunnuntaina. Se oli niin tavallinen, että tekstistä tuli tosi lyhyt.
En ole ainakaan kymmeneen vuoteen ollut ihan tavallinen päivääkään. Tänään päätin yrittää kokeilla, miltä se tuntuu. Meni pieleen heti aamusta, kun nukuin melkein yhteentoista.
Päätin kompensoida tämän lähtemällä uimahalliin ja kerrankin ilman meikkiä. Siitä kun huomautellaan halleissa.
Käyn usein ulkona syömässä. Varmaan liian usein, sillä ajoittain minut valtaa hillitön ravintolaraivo.
Oletteko aiemmin käynyt meillä, kysyy tarjoilija alkajaisiksi. Tekisi mieli valehdella, että olen. Ja sitä paitsi, mitä se tarjoilijalle kuuluu. Jos vastaan rehellisesti, että en ole, alkaa vaivaannuttava seremonia ” siinä tapauksessa kerron vähän meidän konseptista”. Mutta kun en halua kuulla!
Olen lukutaitoinen ja kysyn annoksista, jos pidän sitä tarpeellisena, heti kun
Kirsi Hytönen
© 2024 Luksusongelmia
Theme by Anders Noren — Up ↑