Tag: ikäero

Ikäerosuhde on kovilla

Ikäerosuhteita pidetään pinnallisina, mutta ne voivat olla jopa syvällisempiä kuin saman ikäisten suhteet. Kun tekee poikkeavan valinnan, sitä joutuu enemmän pohtimaan.

Sain eilen osallistua  Yle Puheen Mahadura & Özberkan -ohjelman keskusteluun ikäerosuhteista. Vieraina olivat lisäkseni seksologi  Tiina Vilponen ja toimittaja Venla Rossi.  Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että ikäerosuhteisiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja vääriä oletuksia. Puheenvuoroissa tuli esiin näkökulmia, joita ulkopuoliset eivät ehkä tule ajatelleeksi.

Tiina Vilponen toi esiin käsitteen vähemmistöstressi. Ikäerosuhde on yhteiskunnassamme edelleen poikkeus ja sellaisessa olevat kokevat ympäristön taholta paineita, joita normaalina pidettyyn parisuhteeseen ei kohdistu. Paine asettaa sen osapuolille kuormittavia vaatimuksia ja voi jopa heikentää suhdetta.

Tätä eivät kummastelevat ja tuijottelevat ja somessa ilkeästi kommentoivat  ihmiset ehkä tule ajatelleeksi: heidän käytöksellään voi olla vaikutusta pariskunnan suhteeseen ja sen tulevaisuuteen. Vilponen kehotti meitä kaikkia muistamaan, että olemme vastuussa siitä, millaisia seurauksia negatiivisella suhtautumisellamme voi olla toisten ihmisten elämään.

Hän toi esiin myös sen, että ikäerosuhteita arvostellaan usein siksi, että niillä ei nähdä tulevaisuutta. Ikään kuin tällaisen suhteen osapuolet olisivat autuaan tietämättömiä ikäerostaan ja sen seurauksista pitkällä aikavälillä.  Venla Rossi kertoi, että hän itse liitossaan vanhemman miehen kanssa kokee ikäeron myös vapauttavana. Hän voi ajatella, että kyseessä ei ole ehkä hänen elämänsä viimeinen parisuhde.

Monogaamisessa ja tiukan parisuhdenormatiivisessa ajattelussamme tällainen ajatus ei ole yleinen. Yleisesti ajatellaan, että saman ikäisen pariskunnan tulee elää koko elämänsä yhdessä ja vanheta samaan tahtiin. Valitettavasti näin ei aina käy, vaikka se olisi tavoitteenakin. Elämä voi yllättää etenkin ehtoopuolellaan, vaikkapa sairauksilla.

Vilponen kertoi, että tutkimusten mukaan ikäeropariskunnat ovat toisiinsa jopa sitoutuneempia kuin saman ikäiset. Myös mustasukkaisuutta esiintyy vähemmän, mikä voi tuntua yllättävältä. Se on toisaalta ihan loogista, sillä juuri ympäristön aiheuttamien paineiden ja odotusten vuoksi ikäeropariskunnan on pakko käsitellä suhdettaan, sen motiiveja ja tulevaisuutta syvällisemmin kuin ehkä muiden. Poikkeava valinta on perusteltava sekä itselle että muille ja sitä joutuu koko ajan punnitsemaan.

Ihmisten elinikä on pidentynyt ja hyviä, terveitä vuosia on enemmän kuin ennen. Sen myötä tilaa jää muullekin kuin perinteiselle parisuhteelle, johon mentiin nuorena, hankittiin lapset ja ikäännyttiin yhdessä lapsenlapsia hoivaten. Nyt viisikymppinen voi olla tilanteessa, jossa lapset ovat jo maailmalla eikä lapsenlapsista ole tietoakaan.

Tässä elämänvaiheessa voi vaikka aloittaa uuden parisuhteen, jolla on ihan eri tavoitteet kuin nuoruuden liitolla. Tästä haluan itse puhua. Se, että nainen keski-ikäisenä valitsee suhteen nuorempaan mieheen, herättää edelleen paheksuntaa. Luulen, että paheksunnan suuri syy on juuri se, että jokainen ymmärtää, ettei tällaisen suhteen tarkoitus ole perheen perustaminen, vaan jokin ihan muu. Näitä ihan muita syitä voidaan pitää itsekkäinä ja turhanpäiväisinä.

Suomessa vallitsee kärsimykseen kulttuuri. Asioita ei saisi tehdä sen vuoksi, että ne ovat nautinnollisia ja tuottavat hyvää oloa. Arvostettavia ovat asiat, joita ”kuuluu tehdä” ja suorittaa hampaat irvessä oikeassa järjestyksessä. Elämästään täysillä nauttiva keski-ikäinen nainen herättää joissakin kanssaihmisissä ärtymystä. Jos oma elämä on katkeruuden ja jämähtäneen parisuhteen raskauttamaa, toisen onnea voi olla vaikea sulattaa.

Ikäerosuhteelle etsitään siksikin epäilyttäviä motiiveja, kuten se, että jompikumpi käyttää toista hyväkseen. Nuoren miehen voidaan epäillä käyttävän vanhempaa naista hyväkseen. Ikään kuin keski-ikään ehtinyt nainen ei olisi kypsä ja viisas ihminen! Kaikissa suhteissa vaihdetaan jotain asioita ja vaihtokaupan pitää olla tasapainossa, jotta suhde kestäisi. Ikäero voi tietenkin olla tärkeä osa suhteen dynamiikkaa. Joissain muissa  suhteissa se voi olla vaikkapa turvallisuus, talous tai vanhemmuus. Ulkopuoliset voivat vain arvailla toisten parisuhteiden peruskiviä. Arvailu on sallittua, tuomitseminen ei.

Keskustelu kuunneltavissa Areenassa:

https://areena.yle.fi/1-50512878?fbclid=IwAR314IWHox8USUb-VewNmQcNaus-MY4S1xpBLbg4BVYy8P-ryQZyaDUjyJU

Toivetekstinne, olkaa hyvä!

Rakkaat lukijat! Olen lukenut huolellisesti kaiken kolumneistani antamanne palautteen Ilta-Sanomien nettijulkaisuissa. Yritän nyt kehittyä ja kirjoittaa ehdotustenne mukaisen tekstin. 

Ensinnäkin parisuhteesta. Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde on ainoa mahdollinen yhdessäolon muoto. Pariskunnan ja perheen kuuluu asua samassa osoitteessa. Avoimet suhteet tai erillään asuminen ovat merkki henkisestä epäkypsyydestä. Oman puolison kanssa haluaa jokainen normaali ihminen viettää aikaa 24/7 ja nukkua lusikassa.

Oman kullan kainalossa kotisohvalla on ihan parasta! Kumpikin saa olla ihan sellainen kuin on, ilman mitään ulkonäkö- tai muita paineita. Oma kumppani on turvallinen höpönassu, jonka kanssa käydään saunassa ja syödään naksuja sohvalla. Ihanaa!

Pettäminen on pahinta, mitä kumppanille voi tehdä. Se on riittävä syy eroamiselle, vaikka ero onkin huono juttu. Pettämistä ei kuitenkaan voi antaa anteeksi. Se siitä ja piste. Kyllähän tämän kaikki tajuavat selittämättäkin. Joka ei tajua, on henkisesti epäkypsä. Pettäjä myös on henkisesti epäkypsä. Ja jos haluaa asua eri osoitteessa kuin kumppani, suhteessa on jotain pahasti vikana. Se on epäkypsää.

Seksistä. Seksi on ihan parasta oman rakkaan kanssa. Aluksi sitä voi olla paljonkin, mutta vuosien mittaan se hiipuu. Tämä on aivan luonnollista kehitystä ihmissuhteissa.  Kun näin käy, siihen on parasta vain tyytyä tai hankkia vaikka koira, jota ulkoiluttaa.

Hyvä parisuhde ei perustu seksille, vaan ihan muille asioille. Seksi on muutenkin nuorten ihmisten juttu. Keski-ikäistä ei seksin pitäisi enää kiinnostaa, vanhuksista puhumattakaan. Ihan pervoa olisi semmoinen ja jos joku muuta väittää, on henkisesti epäkypsä.  Parisuhteen osapuolen pitää olla suunnilleen saman ikäisiä. Muuten se ei ole parisuhde vaan  sairas ja pervo  hyväksikäyttösuhde.

Porno on myös ihan sairasta ja ihmisiä esineellistävää. Jos joku pitää pornoa kiinnostavana tai tarpeellisena, on henkisesti epäkypsä. Jos kumppani jää kiinni pornon katsomisesta, se on melkein yhtä pahaa kuin pettäminen.

Parasta on, että ihmisellä ei ole elämässään monia seksikumppaneita. Ne, jotka eivät pysty asettumaan aloilleen ja lentelevät kukasta kukkaan, ovat säälittäviä ja henkisesti epäkypsiä. Kypsä ihminen tietää kokeilemattakin mitä haluaa ja tyytyy siihen kumppaniin, jonka kohtalo on hänen tielleen lennättänyt. Tässä on nyt jotain loogista ristiriitaa, mutta näin kuitenkin toimivat kypsät ja tasapainoiset ihmiset. Netistä ei missään tapauksessa kannata etsiä seuraa, siellä ovat vain huijarit, psykopaatit ja henkisesti epäkypsät.

Kypsän ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse kysellä eikä kyseenalaistaa. Hänellä on yksi ainoa elämä, jota hän ei tuhlaa mihinkään haihatteluihin, vaan elää juuri niin kuin kunnon ihmisen kuuluu elää. Niin kuin kaikki muutkin. Se nyt vaan on niin.

Ai niin, äijät on äijiä ja muijat on muijia.

Ja minä itse. On lääkitys kohdallaan ja käyn terapiassa, älkää suotta olko huolissanne.

 

Tämä teksti perustuu kommentteihin joita Ilta-Sanomien viimeisin kolumnini sai. Kommentit olivat samansuuntaisia kuin kaikki aiemmatkin kommentit.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006237828.html

Miksi riisuuduin Imagen kuviin?

Poseeraan tänään ilmestyneen Image-lehden kannessa alusvaatteisillani nuoren miehen kanssa. Miksi ihmeessä? Ilmeisesti siksi, että olen 60+ nainen ja kirjoittanut avoimesti seksistä.

Onko 61-vuotiaan naisen seksuaalisuus niin hätkähdyttävä asia, että se on kansikuvan arvoinen? Ja juuri tuollaisen kuvan, missä esiinnyn, jossa nainen on ikään kuin tyrkyllä – se kuvan keskipiste ja arvioinnin kohde? Millä vuosituhannella oikein elämme?

“Miksi minua rangaistaan siitä, että olen tämän ikäinen nainen ja kirjoitan seksistä ja olen kertonut nettideittailusta ja suhteestani nuoreen mieheen?”, kysyin kuvaajan studiolla.

“Eikö ole jo tarpeeksi rohkeaa, että olen kirjoittanut ja puhunut avomielisesti haastattelussa? Eikö mikään riitä? Pitääkö minut vielä riisua ja nolata? Tekisittekö näin, jos olisin Mikael Jungner tai Tuomas Enbuske? Jos olisin mies, komentaisitteko minut alushoususilleni poseeraamaan nuorten mimmien kanssa? “

“Kyllä”, sanoi Imagen AD.

No se jää nähtäväksi. En oikein usko, että ikäistäni miestä riisuttaisiin vallan ja arvovallan merkeistä, puvustaan, paidastaan ja solmiostaan yhtä helposti ja eikä mies siihen myöskään suostuisi, ellei olisi Matti Nykänen tai vastaava julkkis. Minä en ole, olen taloustoimittaja. Suostuin kuitenkin, sillä minulla oli sanottavaa.

Toivon, että ihmiset pysähtyvät hetkeksi miettimään. Toivon, että jotkut kiinnostuvat ja lukevat jutun. Samalla pelkään leimautuneeni.

Jutussa paljastan paljon enemmän kuin kuvissa, mutta se ei tunnu yhtään miltään. Olen kirjoittaja ja sanatyöläinen, en malli. Kuva on paljon vahvempi viesti kuin sanat ja se voidaan myös käsittää väärin.

Jos olisin itse saanut suunnitella kuvan, olisin siinä itse täysissä pukeissa ja pojat alastomia – jos nyt jonkun kerran täytyy olla. Olisin kääntänyt perinteisen asetelman päälaelleen. Mutta ei minulta kysytty ja työssäni olen tottunut luottamaan visualistien ja kuvaajien ammattitaitoon. Ihmettelen kuitenkin yhä, miten tässä näin pääsi käymään.

Kaikki alkoi blogistani. Ensin kirjoitin sitä nimimerkillä. Pian siitä tiesi niin moni, että nimimerkki alkoi tuntua turhalta. Aloin kirjoittaa nimelläni. Ryhdyin julkaisemaan blogia city.fi:ssä. Sitten Image halusi tehdä jutun minusta ja suostuin. Ajattelin, että minulla on asiaa, mikä kyllä kannattaa painaa ihan paperillekin. Ja lopulta olin näköjään valmis mainostamaan ajatuksiani myös kuvillani.

Minulla on mielestäni tärkeä ilosanoma kerrottavana. Haluan julistaa, että naisen seksuaalisuus ei pääty nelikymppisenä eikä edes vaihdevuosiin. Ja enemmänkin: että seksi vain paranee iän myötä kun kokemus ja itsevarmuus kasvaa. Uskon myös, että hyvä seksi pitää nuorena ja vireänä ja on muutenkin kaikin puolin terveellistä, myös aivoille.

Toivoisin, että tavoittaisin nimenomaan ikäiseni naiset, sillä kokemukseni mukaan suurimmat ajatusmuurit ovat juuri sillä suunnalla.

Monet naiset eivät usko omaan vetovoimaansa. Haluaisin kannustaa epävarmoja luottamaan itseensä ja kokeilemaan asioita, joita eivät ole ennen kokeilleet. Monet eivät varmastikaan ymmärrä, miksi joku ei asetu ruotuun eikä luovuta. Miksi joku jahtaa nuoria miehiä ja tekee itsestään naurettavan, vaikka voisi jo melkein ryhtyä täyspäiväiseksi mummoksi?

En tiedä, miksi. Teen vain, mitä minun täytyy, mikä oikealta ja hyvältä tuntuu. En pyri esikuvaksi enkä varsinkaan halua maalitauluksi tai sylkykupiksi. Aion nauttia elämästä täysillä omien mahdollisuuksieni mukaan. En aio ryhtyä vielä pitkään aikaan, toivottavasti en koskaan, sukupuolettomaksi viisaaksi vanhaksi naiseksi tai pelottavaksi akaksi. Kukaan lähipiirissäni ei ole minua toistaiseksi tuominnut tai arvostellut, vaikka tietävät suunnilleen kaiken sen, minkä jutussa kerron.

Odotan pelonsekaisella jännityksellä, mitä tuleman pitää, jos mitään. Toivon, ettei tule paskaa postiluukusta, eikä kovin paljon vihaviestejä.

Me naiset tarttui myös aiheeseen:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/kirsi-61-etsii-netista-seksiseuraa-nuorista-miehista-ja-kannustaa-muita?fbclid=IwAR1UF9GCkofG-tSKPv8UlrL6L7VUtrFRwXSH2-FnlUt1dUU_4mMN7njLP-A

Ai, luulin sun pojaksi

Tullaanpas nyt kaapista ulos heti alkuun, niin tiedetään missä mennään. Olen nimittäin semmoinen puuma. Kumppanini on minua puolet nuorempi – siis 30-vuotias. 

Eikö hän olekaan sun poika? Onkos toi sun uusi toyboy ? Näitä on kuultu.

Tässä olisi tyrkyllä se normitapa lähestyä asiaa. Että antakaa pliis meidän olla rauhassa. Olemme kuin mikä tahansa pariskunta. Katsokaa vaikka tasavallan presidenttiä! Eikö ole soma  tuo Niinistö-Haukion perhe. Tai muistatteko Paavo Lipposen  ja Päivin? Entäs Pekka Haavisto ja Antonio?  Eihän ikäero mitään merkitse.

En lähde näin helppoon. Ikäerolla ON merkitystä. Minulle ainakin.  Kun olin  aivan nuori, minua kiinnostivat vanhemmat miehet ja muutenkin itseäni vanhemmat ihmiset. Ihailin, kunnioitin, halusin oppia ja omaksua. Nyt minua kiinnostavat itseäni nuoremmat ihmiset. Huomasin tämän taipumukseni viidenkympin korvilla, silloin kun elämäntilanne salli miettiä asioita uusiksi ja tavallaan myös  pakotti siihen.

Tajusin, että lehti on kääntynyt ja oppi  tuleekin nyt itseäni nuoremmilta. Huomasin myös, että on paljon nuoria miehiä, joita kypsemmät naiset kiinnostavat. Kiitos aviomiehelleni, joka auttoi minua silloin havaitsemaan asian. Siinähän on paljonkin järkeä. Nainen säilyy toimintakykyisenä keskimäärin pidempään kuin mies, joskaan ei lisääntymiskykyisenä. Kaikki nuoret miehet eivät halua lisääntyä tai se ei ole ainakaan ykkösprioriteetti samassa iässä kuin monille naisille. Kokenut nainen on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja nuori mies on loputtoman utelias ja jaksava. Tämän nyt tietää jokainen naistenlehti- ja kyökkipsykologi, ainakin teoriassa. Niin tylsää, ettei viitsisi tässä edes toistaa. Käytännön toteutus on kuitenkin jäänyt harvojen harteille.

Mitä uutta syntyy kahden samanlaisen kohtaamisesta? Firmoissakin kammotaan “siiloutumista”  ja keksitään keinoja olla vuorovaikutuksessa naapuridivisioonan kanssa. Erilaisuudesta syntyy uutta ja kiinnostavaa. Kun puhutaan ikäeropareista, nuorempi leimataan helposti onnenonkijaksi. Sana sinänsä on muuten hauska, miksei onnea saisi onkia? Onnen tavoittelu on ihmisoikeus. Mutta tällä tarkoitetaan taloudellisen hyödyn tavoittelua. Vanhemmalla osapuolella on tyypillisesti enemmän rahaa tai statusta, josta nuorempi voi hyötyä. Jos se sopii molemmille ja tuottaa molemmille iloa, sehän on vain hyvä. Ei tarvitse hampaat irvessä taistella jokaisesta sentistä.

Kokemuksesta on myös hyötyä ihmissuhteissa. Monet kompastuskivet ovat jo tuttuja eikä maailma kaadu yhtä helposti kuin nuorena. Vanhempana osaa olla myös aidosti kiitollinen siitä mitä saa, koska tietää jo, että ihan kaikki ei elämässä onnistu.

Ikäero on kiehtova. Puhun nyt vain omasta, en kumppanini puolesta. Häntä saattavat minussa kiehtoa muutkin asiat, niinkuin hänessäkin minua. Mutta melko varmaa on, että jos olisin häneen törmännyt saman ikäisenä, ei siitä olisi mitään suurempaa syntynyt. En siis ole hänen kanssaan ikäerosta huolimatta vaan lähtökohtaisesti ikäeron vuoksi.

Nyt kun olen ajat sitten täyttänyt osuuteni lisääntymisketjussa, voin katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Kun en alitajuisesti, biologisesti tai käytännössäkään etsi isää tuleville lapsilleni, voin etsiä jotain ihan itselleni vain eikä tarvitse miettiä kauanko tämä kestää. Mikään tässä iässä ei enää kuitenkaan kestä kauhean kauan.

Ennen naureskeltiin homoille. Nyt homot kelpaavat kunhan vain menevät naimisiin ja luopuvat moraalittomasta vaihtoehtokulttuuristaan ja  hämäristä klubeistaan. Vammaisseksi, vanhusseksi, esineisiin kohdistuva seksuaalisuus, itsensä kanssa naimisiin meneminen. Lesbot, transut, transseksuaalit, biseksuaalit, aseksuaalit ja mitä näitä nyt on.

Kun naureskelette minulle, niin muistakaahan, että naureskelette yhdelle seksuaaliselle suuntautumiselle ja saatatte jonain päivänä hävetä sitä. Toistaiseksi yritän ottaa kaiken ilon irti friikkinä olemisesta. Jonkunhan se pitää tehdä.

Täällä vähän samasta aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201803222200823542_rk.shtml?_ga=2.84633436.414336914.1521900545-1648091011.1493042674

 

 

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑