Kuukausi: lokakuu 2020

Tämä kirja on must!

Luin juuri Mirja Hämäläisen tietokirjan Avoimet suhteet. Sen pitäisi olla pakollinen ainakin lukiolaisille ja pariterapeuteille, mutta siitä hyötyvät ihan kaikki muutkin.

Avoimet suhteet -kirja (*Kosmos) on kattava ja huolellisesti tehty tietokirja avoimien ja polyamoristen suhteiden monista eri muodoista ja niihin liittyvästä kulttuurista. Vaikka itsellänikin oli avoin avioliitto, en koskaan perehtynyt aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen. Olisi kyllä kannattanut. Jos olisin lukenut etukäteen Hämäläisen teoksen, olisi ainakin muutama virhe voinut jäädä tekemättä.

Tälle kirjalle totisesti on tarvetta ja sosiaalinen tilaus!  Hämäläisen kirja vastaa moniin kysymyksiin, pohtii älykkäästi ja haastaakin, mutta hyvin rauhalliseen sävyyn ja vakuuttavasti. Hämäläisen kirjassa esitetään suhdemallien moninaisuus ja se käsittelee sekä monogamian että polyamorian historiaa.

Koska avoimet suhteet ovat yhä tabu ja monogamia on normi, avoimista suhteista ei keskustella rennosti edes ystävien kesken. Tietoa ja muiden kokemuksia saa kuulla, jos haluaa osallistua johonkin yhteisölliseen keskusteluun. Itseäni semmoinen ei houkuttele, eikä varmaan kaikkia muitakaan. Some-keskusteluissa, vaikkapa suljetussakin ryhmissä, tulee helposti väärinymmärryksiä ja loukkaantumisia. En usko, että edes kaikki pariterapeutit ovat riittävän perehtyneitä monisuhteisuuteen ja siihen liittyvään problematiikkaan.

Koska en ole varsinaisesti  ”harrastanut” avoimia suhteita, vain syöksynyt sellaisiin, en tuntenut esimerkiksi käsitettä yksisarvisen metsästäjä. Jos oikein ymmärsin, se kuvaa mies-naispariskuntaa, joka etsii suhteeseensa kolmanneksi naista, joka ei vaadi samanlaisia oikeuksia ja asemaa suhteessa kuin alkuperäisellä pariskunnalla on. Tällaisen naisen löytäminen on äärimmäisen vaikeaa – siitä yksisarvinen-nimitys. Kirjassa on paljon muutakin sanastoa, hauskaakin. Tiesittekö esimerkiksi mitä ovat kitchen table polyamory tai pivot?

Opin, että polyamoriassa on monia alalajeja ja että monisuhteisuudessakin voi olla paljon sääntöjä. Minut hiukan yllätti, kuinka yksityiskohtaisesti ihmiset voivatkaan seksuaalisen suuntautumisensa määritellä ja kuinka tarkkoja rajoja ja sopimuksia monikkosuhteissa voidaan asettaa.  On tietenkin selvää, että kun suhteessa on useampia henkilöitä, sopimisen ja neuvottelun määrä kasvaa. Mutta että jotkut neuvottelevat ja määrittelevät suhteensa niin järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti kuin Hämäläisen kirjassa kuvataan, sitä en ollut ajatellut. Itsellä kun on taipumusta käsitellä ongelma silloin kuin se tulee kohdalle pikemmin kuin ennakoida kaikkia vaihtoehtoja.

Myös avoimissa ja polyamorisissa suhteissa voidaan pettää. Pettäminen kun pohjimmiltaan on luottamuksen tai sopimuksen rikkomista. Pettäminen ei häviä mihinkään, vaikka suhteen rajoja laajennetaan. Kaikissa suhteissa pitäisi pohtia, minkä osapuolet kokevat pettämiseksi.

Kirjan lukeminen tekisikin hyvää pariskunnille, jotka eivät ole koskaan edes miettineet avointa suhdetta (onko heitä?) tai suhtautuvat ajatukseen ehdottoman torjuvasti. Hämäläisen kirja avaa tehokkaasti sitä, että avoimissa suhteissa elävät eivät suinkaan ole holtittomia, piittaamattomia tai moraalittomia. Päinvastoin: normista poikkeavan valinnan tekeminen vaatii harkintaa ja rohkeutta sekä monien eettisten kysymysten kohtaamista. On kunnioitettavaa etsiä oma, itselle sopiva elämäntapa sen sijaan, että nielaisisi kakistelematta itsestään selvänä pidetyn yksiavioisen heterosuhteen mallin.

Toivoisin, että kirja päätyisi mahdollisimman monen nuoren luettavaksi, sillä nuoruudessa pohditaan identiteettiä ja valintoja. Monogaamiselle parisuhdeoletukselle pitäisi esittää tietoon ja tutkimukseen perustuvia vaihtoehtoja. Monogamia ei ole mikään luonnonlaki, vaikka onkin juuri nyt länsimaissa vallitseva suhdemuoto.

Ai niin, Mirja Hämäläinen haastatteli minuakin kirjaan.

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/c1aacae5-1a72-4ea1-8e71-885c5611755f

Säädyttömät suhteet

Naisille tarjotaan viihteeksi tuhkimotarinoita, joissa varakas mies pelastaa köyhän tytön. Miksei asia toimisi päinvastoin? Miksi pärjäävät aikuiset naiset niin usein etsivät ”tasoistaan” seuraa?

Olen lukenut ja kuullut monien 50+ -ikäisten, eronneiden ja uudelleen parisuhdemarkkinoille päätyneiden naisen valittavan, että heille ei ole sopivaa miesseuraa tarjolla. Sopiva tarkoittaa menestynyttä, hyvännäköistä, siististi pukeutuvaa, oikean ikäistä ja korkeasti koulutettua. Ei haittaa, jos hän on kaikilla yhteiskuntakelpoisuuden mittareilla naista ylempänä, mutta se haittaa, jos hän on hierarkiassa selkeästi alempana, epäsäätyinen.

Tähän ei ole mitään järkevää syytä. Kyse on parisuhteen vanhentuneista normeista: miehen kuulu muka olla statukseltaan hiukan naisen yläpuolella, koska häntä arvioidaan taloudellisen turvan tuojana ja isäehdokkaana. 50+ nainen ei tarvitse mieheltään kumpaakaan noista ominaisuuksista. Pärjäävä ja koulutettu nainen nimenomaan ei tarvitse elättäjää, vaan voi vapaasti etsiä ihan toisenlaista miestä, nimittäin mieleistään. Sitäkin voi kysyä, tarvitseeko itsellinen keski-ikäinen nainen perinteistä parisuhdetta vai pikemminkin kevyitä tapailusuhteita, mutta se on jo toinen stoori.

Keski-ikäisenä nainen voisi yllättää ja tehdä toisenlaisia valintoja kuin nuorempana, sillä elämäntilannekin on toinen. Keski-ikäisten sinkkumarkkinoilla on lisäksi huutava pula noista ”tasokkaiksi” luokitelluista akateemisista, sporttisista yli 182-senttisistä miehistä. Jos seuraa aikoo saada, on hellitettävä tiukoista vaatimuksista.

Toivelistasta voi vetää ensiksi yli vaikkapa koulutuksen ja iän – ja kappas, deittipalvelut ovatkin tulvillaan seuralaisehdokkaita.

Kun aikanaan lähdin nettideittailemaan, halusin tavata nimenomaan nuorempia miehiä. Nuoria ei voi luokitella saavutetun yhteiskunnallisen aseman mukaan, koska he eivät ole sinne asti ehtineet. He ovat vielä toteutumattomia lupauksia ja voivat sellaisiksi jäädäkin, mutta varmasti ei sitä ei voi tietää. Todennäköisesti nuoret eivät ole vielä kyynistyneet tai yt-neuvotteluissa parkkiintuneet kuitenkaan. Ja mitä vikaa on duunariammateissa tai keikkatöissä? Jonkunhan nekin on tehtävä ja monelle miehelle sopivat suorittavat työt paremmin kuin opiskelu.

Osa ihmiskoettani, josta kerron kirjassani Naisen kolmas elämän –nautinnon vuodet, on ollut tutustua ennakkoluulottomasti kaikenlaisiin ihmisiin. Olen vieraillut treffeilläni radanvarren lähiöissä, kehyskunnissa ja toisissa kaupungeissa. Olen nähnyt monenmoisia yksiöitä ja kimppakämppiä ja havainnoinut asumisen erilaisia standardeja.

Kumppanini ei tarvitse olla samanlainen kuin minä tai muut tuttuni, vaan mielellään ihan erilainen. Minua ei haittaa, jos kumppanini on vaikkapa joillain mittareilla syrjäytynyt, jos hän on muuten mielenkiintoinen ja minulle sopiva. Ystävien kesken on tärkeää, että juttu luistaa, elämäntavat ovat samanlaisia ja maailmankatsomukset kohtaavat, mutta rakkaudessa on ihan omat lakinsa.

Millä kriteereillä suhteen onnistumista pitäisi mitata? Minusta ainakin hyvällä seksillä ja yhteensopivalla kemialla, halulla tehdä suhteesta hyvä paikka molemmille, yhdessä viihtymisellä ja molemminpuolisen mielenkiinnon pysymisellä yllä. Nämä riittävät, eikä niillä ole mitään tekemistä rahan, vallan tai statuksen kanssa.  Minun maailmassani pennitön uneksija voi olla paljon kiinnostavampi tapaus kuin urapolulla hampaat irvessä suorittava ekonomi tai insinööri. Mitä epätodennäköisempi liitto, sitä mielenkiintoisempi tarina.

Epäsäätyinen suhde on myös romanttisempi, siitähän tuhkimotarinat juuri ammentavat! Roolit saduissakin voisi hyvin kääntää päälaelleen: kuningatar voisi nostaa rinnalleen renkipojan. Näinhän tosielämässä on käynytkin, tosin vain kulisseissa, kun degeneroituneet siniveriset eivät ole suoriutuneet aviollista velvollisuuksistaan.

 

 

Avoimet suhteet – naisten vuoro?

Pöydälläni odottaa lukemista juuri ilmestynyt kirja, jota olen odottanut. Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet (Kosmos)  on tietokirja, johon kirjoittaja on laajan lähdemateriaalin ohella haastatellut joukkoa suomalaisia. Minä olen heistä yksi ja siksikin teos kiinnostaa.

Mutta ennen kuin päästän itseni kirjan kimppuun, pohdin, miksi juuri nyt naiset puhuvat avoimista suhteista. Eikä se ole hiukan kummallista? Naisethan juuri ovat perinteisen käsityksen mukaan miesten moniavioisuuden uhreja, petettyjä ja jätettyjä. Miehillä on ollut etu- ja yksinoikeus monisuhteisuuteen. Miesten polygamiaan on etsitty painavia syitä ja selityksiä muun muassa geeneistä ja sosiobiologiasta.

Nyt kun vihdoin monogaamisista, romanttiseen rakkauteen perustuvista parisuhteista on tullut molempia sukupuolia yhtä lailla velvoittava normi, näkyvät ja kuuluvat, fiksut naiset haluavatkin murtaa ja kyseenalaista vallitsevaa parisuhdemallia. Miksi ihmeessä?

Vaativatko naiset nyt vain samoja oikeuksia, joita miehillä on ollut aina? Vai ovatko naiset ylipäätään kiinnostuneempia parisuhteesta ja sen eri muodoista? Jos näin olisikin, se olisi vain luonnollista, sillä naisen elämän parisuhde ja perheen perustaminen ovat tähän asti mullistaneet paljon perusteellisemmin kuin miehen.

Onko #metoo -liike kaiken hyvän ja oikeutetun miesten vallankäyttöä koskevan puheen sivutuotteena vaientanut miesten äänioikeuden parisuhdeasioissa ja parisuhdekonventoita voivat kyseenalaistaa vain naiset? Onko nyt naisten vuoro maksaa potut pottuina?

Vai onko niin, että yhteiskunnan ja sen mukana parisuhteen kehitys on nyt murrosvaiheessa, jossa naisillakin on vihdoin oikeus ja mahdollisuus ajatella valtavirrasta poikkeavasti? Kallistuisin jälkimmäisen kannalle. Nainen ei enää tarvitse miestä elättäjäksi eikä siten oikeastaan erityisemmin hyödy perinteisestä parisuhteesta.

Miehet puolestaan ovat tulleet vakituisesta parisuhteesta riippuvaisemmiksi kuin aiemmin. Heillä ei ole niin suuria vapauksia yksipuolisesti poiketa monogaamiseksi sovitun suhteen kaavasta, toisin sanoen mokailla, kuin aiemmin.  Asenteet pettämistä kohtaan ovat tiukentuneet ja vaatimukset parisuhteen laadusta kasvaneet. Odotukset isyydestä ja isän rooli perheessä on muuttunut valtavasti.

Naisella, joka ei etsi parisuhdetta, on puolestaan varaa valita. Sitoutumiskammoisia kumppaniehdokkaita riittää.  Deittisovellukset myös mahdollistavat seksiseuran tehokkaan etsimisen ilman, että täytyy laittaa maineensa julkisesti vaakalaudalle.

Oma kokemukseni avoimesta suhteesta on, että nainen on siinä vahvemmilla. Naiselle löytyy vakituisen kumppanin ohelle helposti mieleistä seuraa, miehelle ei yhtä helposti. Kun näin on, avoin suhde voi hyvinkin parantaa naisen elämänlaatua enemmän kuin miehen. Naisilla, jotka haluavat toteuttaa monisuhteisuutta, on nyt siihen paremmat mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin. Uutuus kiehtoo edelläkävijöitä.

Olivatpa syyt mitkä tahansa, olen iloinen ja ylpeä siitä, että juuri naiset puhuvat nyt vaihtoehtoisten ajatusmallien ja elämäntapojen puolesta.

Kiinnostaa valtavasti, millaisia ajatuskulkuja Mirja Hämäläisen kirja avoimien suhteiden historiaan ja taustaan avaa. Uskon, että se antaa ilmiölle montakin selitystä ja puheenvuoron myös avoimissa suhteissa eläville miehille. Halusin kirjata omat hatarat pohdintani ennen kirjan lukemista. Luettuani olen viisaampi ja kerron tietysti teille muillekin, mitä kaikkea opin.

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑