Tag: suhde

Säädyttömät suhteet

Naisille tarjotaan viihteeksi tuhkimotarinoita, joissa varakas mies pelastaa köyhän tytön. Miksei asia toimisi päinvastoin? Miksi pärjäävät aikuiset naiset niin usein etsivät ”tasoistaan” seuraa?

Olen lukenut ja kuullut monien 50+ -ikäisten, eronneiden ja uudelleen parisuhdemarkkinoille päätyneiden naisen valittavan, että heille ei ole sopivaa miesseuraa tarjolla. Sopiva tarkoittaa menestynyttä, hyvännäköistä, siististi pukeutuvaa, oikean ikäistä ja korkeasti koulutettua. Ei haittaa, jos hän on kaikilla yhteiskuntakelpoisuuden mittareilla naista ylempänä, mutta se haittaa, jos hän on hierarkiassa selkeästi alempana, epäsäätyinen.

Tähän ei ole mitään järkevää syytä. Kyse on parisuhteen vanhentuneista normeista: miehen kuulu muka olla statukseltaan hiukan naisen yläpuolella, koska häntä arvioidaan taloudellisen turvan tuojana ja isäehdokkaana. 50+ nainen ei tarvitse mieheltään kumpaakaan noista ominaisuuksista. Pärjäävä ja koulutettu nainen nimenomaan ei tarvitse elättäjää, vaan voi vapaasti etsiä ihan toisenlaista miestä, nimittäin mieleistään. Sitäkin voi kysyä, tarvitseeko itsellinen keski-ikäinen nainen perinteistä parisuhdetta vai pikemminkin kevyitä tapailusuhteita, mutta se on jo toinen stoori.

Keski-ikäisenä nainen voisi yllättää ja tehdä toisenlaisia valintoja kuin nuorempana, sillä elämäntilannekin on toinen. Keski-ikäisten sinkkumarkkinoilla on lisäksi huutava pula noista ”tasokkaiksi” luokitelluista akateemisista, sporttisista yli 182-senttisistä miehistä. Jos seuraa aikoo saada, on hellitettävä tiukoista vaatimuksista.

Toivelistasta voi vetää ensiksi yli vaikkapa koulutuksen ja iän – ja kappas, deittipalvelut ovatkin tulvillaan seuralaisehdokkaita.

Kun aikanaan lähdin nettideittailemaan, halusin tavata nimenomaan nuorempia miehiä. Nuoria ei voi luokitella saavutetun yhteiskunnallisen aseman mukaan, koska he eivät ole sinne asti ehtineet. He ovat vielä toteutumattomia lupauksia ja voivat sellaisiksi jäädäkin, mutta varmasti ei sitä ei voi tietää. Todennäköisesti nuoret eivät ole vielä kyynistyneet tai yt-neuvotteluissa parkkiintuneet kuitenkaan. Ja mitä vikaa on duunariammateissa tai keikkatöissä? Jonkunhan nekin on tehtävä ja monelle miehelle sopivat suorittavat työt paremmin kuin opiskelu.

Osa ihmiskoettani, josta kerron kirjassani Naisen kolmas elämän –nautinnon vuodet, on ollut tutustua ennakkoluulottomasti kaikenlaisiin ihmisiin. Olen vieraillut treffeilläni radanvarren lähiöissä, kehyskunnissa ja toisissa kaupungeissa. Olen nähnyt monenmoisia yksiöitä ja kimppakämppiä ja havainnoinut asumisen erilaisia standardeja.

Kumppanini ei tarvitse olla samanlainen kuin minä tai muut tuttuni, vaan mielellään ihan erilainen. Minua ei haittaa, jos kumppanini on vaikkapa joillain mittareilla syrjäytynyt, jos hän on muuten mielenkiintoinen ja minulle sopiva. Ystävien kesken on tärkeää, että juttu luistaa, elämäntavat ovat samanlaisia ja maailmankatsomukset kohtaavat, mutta rakkaudessa on ihan omat lakinsa.

Millä kriteereillä suhteen onnistumista pitäisi mitata? Minusta ainakin hyvällä seksillä ja yhteensopivalla kemialla, halulla tehdä suhteesta hyvä paikka molemmille, yhdessä viihtymisellä ja molemminpuolisen mielenkiinnon pysymisellä yllä. Nämä riittävät, eikä niillä ole mitään tekemistä rahan, vallan tai statuksen kanssa.  Minun maailmassani pennitön uneksija voi olla paljon kiinnostavampi tapaus kuin urapolulla hampaat irvessä suorittava ekonomi tai insinööri. Mitä epätodennäköisempi liitto, sitä mielenkiintoisempi tarina.

Epäsäätyinen suhde on myös romanttisempi, siitähän tuhkimotarinat juuri ammentavat! Roolit saduissakin voisi hyvin kääntää päälaelleen: kuningatar voisi nostaa rinnalleen renkipojan. Näinhän tosielämässä on käynytkin, tosin vain kulisseissa, kun degeneroituneet siniveriset eivät ole suoriutuneet aviollista velvollisuuksistaan.

 

 

Kuka saa olla sinkku?

Liityin Facebookin Korona-ajan sinkut -ryhmään. Tulin kipin kapin pois.

Liityin ryhmään viime viikolla uteliaisuudesta, koska Facebook-kaveri kutsui. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen uusi innovaatio ja että suhdeblogia kirjoittavana minun kannattaa varmaan käydä vilkaisemassa, millainen on meininki siellä.

Ryhmässä oli miesten ja naisten esittelyketjut, kuin deittipalstoilla ikään, mutta ei yhteydenottoja niiden perässä. Muu keskustelu oli enimmäkseen yleistä toisten tsemppaamista ja paikkakuntakohtaisia kuulumisia.  Kaikenlaista yleistä pulinaa. Alkoi askarruttaa, löytyykö sieltä kumppaneita kellekään ja onko tarkoituskaan.

Aloitin siis aiheesta keskustelun, jossa aluksi kerroin, etten ole ”varsinaisesti” sinkku, mutta silti koronaeristyksen takia yksin ja yksinäinen. Kerroin myös, että en aio olla ryhmässä kauan, vaan tulin mielenkiinnosta käymään. Sain kiukkuista ja vihaista palautetta. Koska en tunnustanut sinkkuväriä, olin vakooja, tirkistelijä ja tunkeilija. Minulle oltiin vihaisia, koska joidenkin mielestä tein pilkkaa sinkkujen vaikeasta tilanteesta.

En jäänyt sinne enempää moitittavaksi ja nokittavaksi vaan lähdin ryhmästä parin tunnin vierailun jälkeen. Tuo on sinänsä tyypillinen Facebook-ryhmien laumailmiö, joka saa minut karttamaan niitä. Keskustelut eivät pysy asiassa, vaan rönsyilevät sinne tänne ja monilla on tarve purkaa negatiivisia tunteitaan muihin. Tulee myös me ja muut -tyyppistä klikkiytymistä.

Tämä pikku kokemus sai minut pohtimaan sinkkuuden olemusta. Sinkkuus on parisuhdekulttuurimme luoma määritelmä. On normi ja tavoiteltava tila elää parisuhteessa. Sitten ovat ne muut, joille on oikein nimikin, sinkut. Se, että ilmaisee olevansa sinkku, tarkoittaa toisille ihmisille ilmeisesti, että kokee olevansa vailla parisuhdetta ja lisäksi etsii sellaista. Sinkkuus on väliaikainen ja jotenkin vajavainen tila, josta halutaan eroon.

Voiko avoimessa suhteessa oleva olla sinkkuryhmissä? Entä polyamorikko, jolla on useita vakituisia kumppaneita?  Molemmathan ovat vapaita solmimaan uusia suhteita. Ovatko kaikki sinkkuryhmien jäsenet monogaamisen parisuhteen perässä? Onko sinkku myös henkilö, joka ei edes etsi vakituista parisuhdetta, vaan jahtaa yhden yön juttuja?

Joillekin sinkkuus on vajaus ja taakka, toisille puolestaan kunnia asia, vapauden ilmaus ja ylpeyden aihe.

Ihmiset voivat kokea eri asteista sisäistä sinkkuutta. Itse koen vahvaa sellaista. En halua tulla määritellyksi parisuhteen kautta. Olen ihan riittävästi määriteltävissä omana itsenäni. Ilmeisesti en silti voi käyttää itsestäni sinkku-sanaa, enkä kyllä haluakaan. Sanan käyttäminen on ikään kuin nykyiselle parisuhdekäsitykselle alistumista ja sen epäsuoraa hyväksymistä.

Naisella pitää olla laastarisuhde

Poikkeustila saa miettimään, miten elämän kriiseihin kannattaa varautua ja mikä on vielä tärkeämpää kuin vessapaperi. 

Kuuntelin naisten puhetta raitiovaunussa – siis ennen korona-aikaa. He pohtivat, mitä antaisivat lahjaksi pyöreitä vuosia täyttävälle ystävättärelleen. He päätyivät selviytymispakettiin, joka sisältäisi ainakin neulaa, lankaa, hakaneuloja, tulitikkuja ja kynttilän, jota polttaa molemmista päistä. Hyvät hyssykät, kyllä sinne pitäisi myös kännykän vara-akku, kondomeja ja huulipunaa laittaa!

Mitä muuta jokaisella naisella pitäisi olla? Ainakin klassinen pikkumusta mekko vaatekaapissa ja laastarisuhde, ehdottomasti. Pikkumusta pelastaa tilanteesta kuin tilanteesta ja sen voi asustaa aina erilaiseksi koruilla, kengillä ja huiveilla. Pikkumusta pysyy kaapissa koipussissa vuodesta toiseen menemättä koskaan pois muodista.

Laastarisuhde puolestaan pelastaa elämän, kun kriisi yllättää. Pikkumustan lailla laastarisuhdekin pysyy kiltisti taka-alalla, kun naisella on menossa roihuava romanssi. Mutta eron ja epätoivon hetkellä laastarisuhde tulee kylään viinipullon kanssa ja viihdyttää naista. Hän jää yöksi ja juo kanssasi aamukahvin, tai jos poistuu ennen kuin heräät, jättää pöydälle kivan lapun.

Oikea laastarisuhde ei takerru, ripustaudu eikä pidä itsestään meteliä. Hän vie sinut ehkä baariin tai diskoon ja koet taas olevasi ihmisten kirjoissa. Voitte näyttää muiden silmissä ihan oikealta pariskunnalta, mikä on omiaan kohottamaan itsetuntoa. Laastarisuhteellakin saattaa olla jotain omaa elämää. Siksi olisi parasta, jos tällaisia suhteita olisi useampia. Näin voisi varmistua, että joku heistä on aina käytettävissä. Laastarisuhde on harmiton ja vaaraton, mutta aivan korvaamaton. Hänelle voi uskoutua. Välillänne vallitsee sympaattinen yhteisymmärrys ja voitte yhdessä ruotia outojen eksienne käytöstä.

Painotan, että laastarisuhde pitää olla olemassa ennen eroa. Surkeana ja nuutuneena ei sellaista voi löytää. Jos epätoivoisena lähtee etsimään lohdutusta, saa takuuvarmasti kelvottomia kokemuksia ja lisää sydänsuruja. Laastarisuhteen ominaisuus on luotettavuus, pysyvyys ja vakaus. Pelkkä tieto laastarisuhteen olemassaolosta auttaa jaksamaan vaikeita päiviä.

Laastarisuhteesta pitää kuitenkin pitää huolta, ettei hän häviä elämästäsi. Kuten pikkumustaa on hyvä tuulettaa parvekkeella ajoittain, on laastarisuhdettakin huollettava säännöllisellä yhteydenpidolla. Ja aina kun siihen kykenet, ole sinäkin hänen lohtunaan. Kuka tietää, ehkä vielä vietätte seesteisiä vanhuuspäiviänne yhdessä, kun myrskyisämmät suhteet ovat menneet menojaan?

Ihmisten esineellistämisestä

Yleensä ei kannattaisi lukea netissä saamaansa palautetta. Siitä tulee hetkeksi ikävä olo. Toisaalta, jos jotkut väitteet toistuvat usein, niitä voi alkaa pohtia.

Minua on moitittu kirjoitusteni perusteella siitä, että esineellistän ihmisiä, siis miehiä. En ihan tajua tuota moitetta, sillä rakastan esineitä. Etenkin kauniita esineitä. Esineet ovat myös hyödyllisiä ja käyttökelpoisia. Mitä tarkoittaa ihmisen esineellistäminen?

Tällaisia syytöksiä tuli etenkin kolumnistani, jossa kerroin maksaneeni joskus takavuosina seksistä nuorelle miehelle. En varsinaisesti haluaisi palata aiheeseen, mutta luultavasti saamani leima pysyy minussa ikuisesti. Käytinkö siis valtaa häntä kohtaan ja esineellistin häntä?

Minusta tilanne oli joko tasa-arvoinen tai sitten hän ”esineellisti” ja käytti hyväkseen minua. Hän myi sellaista, mistä arveli minun voivan maksaa ja tarjosi oma-aloitteisesti palveluksiaan. Minä olin tuolloin vielä sellaisen harhan vallassa, että yli viisikymppinen nainen ei voi saada seksiä maksamatta siitä.  Katsoisin, että miehellä oli tuossa tilanteessa enemmän valtaa ja hän käytti sitä hyödykseen. Ei siinä minusta silti kumpikaan ollut minkään ”esineellistämisen” tai muunkaan vääryyden uhri.

Olen ehkä ollut elämässäni liian kauan taloustoimittaja, koska minusta on ihan luonnollista tarkastella myös ihmissuhteita vaihdannan välineinä.

Valuutan ei tarvitse olla rahaa, se voi olla ihan mitä tahansa, mitä toinen tarvitsee. Valtaa, statusta, hellyyttä, ymmärtämystä… Hyvässä ihmissuhteessa puntit menevät osapuolten kesken tasan. Elämässä ja suhteissa tulee vaiheita, jolloin vaakakuppi voi heilahtaa tilapäisesti, mutta elinkelpoinen suhde korjaa itse itsensä taas tasapainoon.

Äitini sanoi minulle, kun olin teini-ikäinen, että onnistuneissa parisuhteissa osapuolet ovat yleensä ulkonäköstatukseltaan samanveroisia.  Olen tarkkaillut pariskuntia ja tullut siihen tulokseen, että äiti oli aika lailla oikeassa. Hän oli tämän varmaan katkerasti saanut kokea omassa parisuhteessaan, jossa isä oli turhamainen ja komeana pidetty naistenmies ja äidillä oli taas paljon niin sanottua sisäistä kauneutta. Nämä ”valuutat” eivät olleet heidän pelissään samanarvoisia. Ero siitä tuli.

Mietin myös usein keski-ikäisiä pariskuntia, joita näen kadulla tai kahviloissa. Paljon näkee sellaisia, joissa toinen on vanhentunut, lihonut tai muuten rähjääntynyt selvästi toista nopeammin.

Pariskunta, joka oli alun alkaen tasaveroinen, voi vuosien myötä eriparistua niin, että suhteen dynamiikka ei enää toimi, ellei joku muu seikka toimi puskurina.

Usein toimii, eikä kaikki ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Toisella voi olla heittää peliin jotain, mikä tasaa eriparisuutta.

Itselläni on kokemusta ikäerosuhteista, tälläkin hetkellä elän sellaisessa. Kumppanini on minua puolet nuorempi. Pidän erittäin todennäköisenä, että meidät vaikkapa kadulla näkevät vastaantulijat hämmentyvät tai ärsyyntyvät.  Itse tunnen oloni normaaliksi ja tilanteen luonnolliseksi. Tarjoaisin kummastelijoille vaikkapa sellaista selitystä, että suhteessa, joka herättää paljon pahennusta, täytyy olla jotain erityistä, jotta osapuolet altistavat itsensä sosiaaliselle paineelle.

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑