Kuuntelin ystävän suosituksesta Anu Silfverbergin feministisen esseekirjan Sinut on nähty (Teos 2020). Se olikin suorastaan tajunnan räjäyttävä kokemus. Loppuun päästyäni koin suurta helpotusta mutta myös ahdistusta.
Kirja katsoo maailmaa elokuvien naiskuvan kautta. Oli uskomatonta kuulla toisen naispuolisen filmihullun katsojan toistavan tasan samoja ajatuksia, joita itse olen pohtinut elokuvateattereiden pimeydessä ja tuntenut itseni jotenkin vääränlaiseksi, ulkopuoliseksi. Nyt sain vahvistuksen sille, että en olekaan ainoa, jota miesohjaajien loistavien ja ikonisten taide-elokuvien ohut ja esineellistävä naiskuva on vaivaannuttanut.
Silfveberg on minua reilusti nuorempi, joten olemme kasvaneet eri elokuvien parissa. Viime vuosikymmeniltä hän käsitteli kirjassaan kuitenkin joitain, jotka ovat itsessänikin aiheuttaneet hämmennystä ja pahaa oloa, kuten Lars von Trierin naisia kiduttavat ohjaukset, Martin Scorsesen The Wolf of Wall Streetin koristeelliset, pelkkinä seksiobjekteina esitetyt ”konfettinaiset” tai lesborakkautta miehen silmin katsova Abdellatif Kechichen Adelen elämä.
Vanhemmista elokuvista ja ohjaajista Silfverbergin myllyyn päätyi myös Kieslowski, jonka visuaalisuutta ja tunnelman luomiskykyä olen ihaillut, mutta en ole mitenkään kyennyt samastumaan hänen naishenkilöihinsä. Oli niin hyvä kuulla, että kaikki muutkaan eivät ole kyenneet.
Tämä oli uskomattoman suuri helpotus, sillä kuten Silfverberg kertoo itsestään, myös minä olen halunnut tunkea häiritsevät ajatukseni taka-alalle ja pyrkinyt itsesuojelusyistä selittämään kaikkea taiteen magialla – että elokuvan ei tarvitse kuvata maailmaa sellaisena kuin se on, vaan tarjota itseisarvoisia taide-elämyksiä. Valitettavaa on kuitenkin, että elokuvilla ja tv-sarjoilla on muutakin virkaa kuin todellisuuspako. Ne luovat todellisuutta ja muokkaavat mielikuvia. Tässä tapauksessa kuvaa naisista paperinukkemaisina, pienennettynä ihmisinä, mystifioituna olentoina tai miehen halun yksiulotteisina kohteina.
Ahdistusta aiheuttaa myös se, että pelkään nyt menettäneeni lopullisesti elokuvien taian. Että katson niitä lopun ikääni analyyttisella haukankatseella vääriä naiskuvia metsästäen enkä pysty enää viattomasti sukeltamaan niiden maailmaan.
Sillä kuluu varmasti sata vuotta siihen, että naiset pääsevät tasaveroisesti käsikirjoittamaan, ohjaamaan ja näyttelemään elokuvissa, joiden naiset ovat ihmisiä siinä kuin miehetkin. Naisia, joilla on tahto ja päämäärä, siis muukin kuin miesten miellyttäminen tai miesten metsästäminen. Elokuvia, joissa naiset voivat olla erehtyväisiä olematta hupakoita, seksuaalisia päätymättä rangaistukseen ja tuhoon, inhimillisiä antisankareita, sympaattisia reppanoita tai päämäärätietoisia taistelijoita olematta juonittelijoita ja ennen kaikkea olemaan kaiken ikäisiä, kokonaisia ihmisiä kuten elokuvien miehetkin.
Muutamia esimerkkejä toki on, mutta Hollywoodin koneisto suoltaa edelleen pääasiassa samalla kaavalla tehtyjä kassamagneetteja, joissa sankarin tai antisankarin rooli on varattu miehille ja naisten osa on olla vaihtuvia taustahenkilöitä miehen odysseian varrella.
Itselleni oli ilahduttava samastumiskokemus katsoa Sally Wainwrightin tv-sarja Gentleman Jack, jossa kerrankin oli naispuolinen päähenkilö, joka toimi miesten tavoin: hallitsi raha-asioitaan ja bisneksiään, kampitti kilpailijoitaan ja lopuksi sai haluamansa, talon ja naisen. Päähenkilö nimittäin oli lesbo, kuinkas muuten.
Hollywood-kaavaan kuuluu myös parisuhteen jumaloiminen ja linnoittaminen tavalla, joka kuvaa jokaisen harmittoman syrjähypyn tai parisuhdenormista poikkeamisen elämää suuremmaksi uhkakuvaksi, jota vastaan täytyy käydä puukoin ja kiväärein.
Nyt kun elokuviin on päästetty myös seksuaalivähemmistöjä, heidätkin latistetaan samaan yksiavioiseen, kaavamaiseen muottiin. Arkipäivän seksuaalisuudella ja itseisarvoisella, hetkessä elävällä himolla ei ole mitään asiaa näihin huoneisiin.
Ja miten elokuvien seksikohtaukset ovat vuosikymmeniä vääristäneet seksuaalisuutta ja luultavasti pilanneet monen naisen itseluottamuksen ja ehkä koko seksielämän asettamalla vääriä odotuksia! Tosielämän seksi on nimittäin kaukana näistä kohtauksista, joissa mies ahnaan suudelman jälkeen vahvoin käsivarsin nostaa naisen lähimmälle pöydälle tai seinää vasten ja tilanne päätyy hetkessä penetraatioon, jonka aikana nainen sekunneissa saa järisyttävän orgasmin, yhtä aikaa miehen kanssa tietenkin. Elokuvassa kamera herkuttelee ensin naisen hitaalla tai hätiköidyllä riisumisella ja lopuksi nauliutuu naisen kasvoihin. Aina naisen kasvoihin! Pornosta nämä kohtaukset erottaa vain se, että porno on kaikesta huolimatta paljon realistisempaa. Kaikki pariskunnat, joilla on molemmin puolin tyydyttävää seksielämää, tietävät, että se ei mene näin.
Kirjoitin joku vuosi sitten aiheesta kolumnin Ilta-Sanomiin ja sain siitä, kuten muistakin kolumneistani, roppakaupalla kiukkuista palautetta. Laitan linkin tämän tekstin loppuun. Joidenkin ärtyneiden lukijoiden makuuhuoneissa, olohuoneiden pöydillä ja kylpyhuoneissa homma kulkee juuri kuten elokuvissa. Ehkäpä joillakuilla niinkin, mutta muutakin olisi vaihteeksi mukava nähdä, kun se seksi kuitenkin katsojia kiinnostaa.
Silfverbergin kirjan kuunneltuani tunnen itseni paljon vähemmän yksinäiseksi katsojaksi. Meitä on muitakin. Ja koen, että minut on nähty – kerrankin oikein.
Sinut on nähty – teoksen pitäisi kuulua yleissivistykseen ja etenkin miehille sen lukeminen olisi hyödyllistä ja avartavaa. Harmittaa, että löysin sen vasta nyt.
