Tag: parisuhde (page 1 of 2)

Kuka saa olla sinkku?

Liityin Facebookin Korona-ajan sinkut -ryhmään. Tulin kipin kapin pois.

Liityin ryhmään viime viikolla uteliaisuudesta, koska Facebook-kaveri kutsui. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen uusi innovaatio ja että suhdeblogia kirjoittavana minun kannattaa varmaan käydä vilkaisemassa, millainen on meininki siellä.

Ryhmässä oli miesten ja naisten esittelyketjut, kuin deittipalstoilla ikään, mutta ei yhteydenottoja niiden perässä. Muu keskustelu oli enimmäkseen yleistä toisten tsemppaamista ja paikkakuntakohtaisia kuulumisia.  Kaikenlaista yleistä pulinaa. Alkoi askarruttaa, löytyykö sieltä kumppaneita kellekään ja onko tarkoituskaan.

Aloitin siis aiheesta keskustelun, jossa aluksi kerroin, etten ole ”varsinaisesti” sinkku, mutta silti koronaeristyksen takia yksin ja yksinäinen. Kerroin myös, että en aio olla ryhmässä kauan, vaan tulin mielenkiinnosta käymään. Sain kiukkuista ja vihaista palautetta. Koska en tunnustanut sinkkuväriä, olin vakooja, tirkistelijä ja tunkeilija. Minulle oltiin vihaisia, koska joidenkin mielestä tein pilkkaa sinkkujen vaikeasta tilanteesta.

En jäänyt sinne enempää moitittavaksi ja nokittavaksi vaan lähdin ryhmästä parin tunnin vierailun jälkeen. Tuo on sinänsä tyypillinen Facebook-ryhmien laumailmiö, joka saa minut karttamaan niitä. Keskustelut eivät pysy asiassa, vaan rönsyilevät sinne tänne ja monilla on tarve purkaa negatiivisia tunteitaan muihin. Tulee myös me ja muut -tyyppistä klikkiytymistä.

Tämä pikku kokemus sai minut pohtimaan sinkkuuden olemusta. Sinkkuus on parisuhdekulttuurimme luoma määritelmä. On normi ja tavoiteltava tila elää parisuhteessa. Sitten ovat ne muut, joille on oikein nimikin, sinkut. Se, että ilmaisee olevansa sinkku, tarkoittaa toisille ihmisille ilmeisesti, että kokee olevansa vailla parisuhdetta ja lisäksi etsii sellaista. Sinkkuus on väliaikainen ja jotenkin vajavainen tila, josta halutaan eroon.

Voiko avoimessa suhteessa oleva olla sinkkuryhmissä? Entä polyamorikko, jolla on useita vakituisia kumppaneita?  Molemmathan ovat vapaita solmimaan uusia suhteita. Ovatko kaikki sinkkuryhmien jäsenet monogaamisen parisuhteen perässä? Onko sinkku myös henkilö, joka ei edes etsi vakituista parisuhdetta, vaan jahtaa yhden yön juttuja?

Joillekin sinkkuus on vajaus ja taakka, toisille puolestaan kunnia asia, vapauden ilmaus ja ylpeyden aihe.

Ihmiset voivat kokea eri asteista sisäistä sinkkuutta. Itse koen vahvaa sellaista. En halua tulla määritellyksi parisuhteen kautta. Olen ihan riittävästi määriteltävissä omana itsenäni. Ilmeisesti en silti voi käyttää itsestäni sinkku-sanaa, enkä kyllä haluakaan. Sanan käyttäminen on ikään kuin nykyiselle parisuhdekäsitykselle alistumista ja sen epäsuoraa hyväksymistä.

Paras seksivinkkini

Saan paljon yhteydenottoja tuntemattomilla lukijoilta, enimmäkseen miehiltä. Monet kertovat elävänsä seksittömässä liitossa. Minulla on heille yksi neuvo ylitse muiden.

Pitkissä liitoissa tulee usein ongelmia seksihalujen eriparisuudesta.  Voi olla, että kaikki eivät vain tarvitse seksiä yhtä paljon, mutta usein on kysymys siitä, että pariskunta on ajautunut hankalaan oletusten kierteeseen. Oletetaan, että toinen ei halua yhtä paljon eikä samoja asioita.  Asiaa ei uskalleta ottaa puheeksi ­– ehkä siitä syystä, että pelätään oletusten saavan vahvistusta ja vähäisenkin toivon katoavan.

Arki voi olla kiireistä varsinkin ruuhkavuosina, eikä sopivaa yhteistä hetkeä tunnu löytyvän. Vapaahetkinä odotetaan toiselta jotain signaalia tai aloitetta. Jos sitä ei tule, turhaudutaan ja vähitellen katkeroidutaan. Huonon kierre on valmis.

Yksinkertaisin tapa hoitaa asia kuntoon on vain ryhtyä harrastamaan seksiä, ilman sen kummempia tunnelmavirityksiä. Ei ole väliä sillä, kumpi aloitteen tekee. Seksistä ei pidä tehdä arvovaltakysymystä, vaan jokainen voi ihan itse toimia sen eteen, että saa, mitä haluaa. Voi myös sopeutua siihen, että toteuttaa toisen toiveita.

Omassa pitkässä liitossani toimi järjestely, jossa seksiä oli joka päivä samaan aikaan iltapäivällä. Seksiä eivät silloin häirinneet työt eivätkä iltamenot. Kaikille ei päivittäinen autuaallinen tuokio ole mahdollinen, mutta varmaankin pari iltaa viikossa onnistuu kaikille.

 Neuvoni on siis: merkitkää seksi kalenteriin. Jos on aikaa kuntosalille, on aikaa seksiinkin. Kysymys on prioriteeteista. Jos seksiä pitää tärkeänä, sille löytyy kyllä aikaakin.

Kun seksihetki on kalenterissa, siitä ei tarvitse neuvotella eikä miettiä, haluttaako kumppania juuri silloin. Asiaa voi pitää itsestään selvänä.  Seksin ei aina tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, että on yhteinen tahto ja pyrkimys.  Ja kun seuraavakin kerta on kalenterissa valmiiksi, ei tarvitse masentua, jos aina ei kaikki suju nappiin. Tiedän, että säännöllisyys tuo seksiin myös vaihtelua ja leikkisyyttä, kun se ei ole epätoivoista paineiden purkua tilaisuuden tullen. Kukapa jaksaisi joka päivä rakastella samalla tavalla samassa asennossa.

Kun seksi tulee tavaksi, siitä tulee myös nautinnollisempaa ja rennompaa. Mielikuvitus alkaa laukata. Ihmettelenkin, miksi naistenlehdet ovat täynnä jooga-, ruokavalio- ja jumppaohjeita, mutta tätä yksinkertaista seksineuvoa ei juuri kukaan hehkuta. Seksi on ainakin omalle hyvinvoinnilleni yhtä tärkeää kuin sopiva ravinto ja liikunta. Sen eteen pitää nähdä hiukan vaivaa, mutta se palkitsee.

Pariskunta, jolla ei ole seksiä, on kuin sammutettu lamppu. Huvittelen joskus mielessäni vertailemalla ravintoloissa istuvia pariskuntia ja arvailemalla heidän seksielämänsä laatua. Uskon nimittäin vahvasti, että seksi pitää pariskunnat toisistaan kiinnostuneina  niin, että se näkyy päällekin päin. Kun pariskunnalla menee sängyssä hyvin, eivät katseet harhaile, eivätkä tuijota lasittuneesti  tyhjyyteen, vaan kumppania silmiin.  Ei tiuskita eikä mökötetä turhista. Seksi on hyvän olon syy, ei seuraus.

Onko vauvakato miesten syytä?

Pelottaa kirjoittaa tätä tekstiä, koska joudun käyttämään siinä vauva-sanaa. Kirjoitan kuitenkin, sillä aihe on niin herkullinen: kenen syytä on vauvakato Suomessa?

Helsingin Sanomissa on keskusteltu paljon siitä, miksi Suomessa on vauvakato ja mitä sille tulisi tehdä. Osansa keskusteluun antoi tänään psykoterapeutti ja seksologi Heidi Valasti.  Hän on kirjoituksessaan sitä mieltä, että nuoret miehet on kasvatettu naisen vallalle alisteisesti ja että tämä on yksi syy vauvakatoon.

Miesten seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt, koska seksi on valjastettu lisääntymistarkoitukselle. Miehet kokevat olevansa ikään kuin naisen jatkeita. Näissä oloissa miehet sanovat ”ei” siittiöidensä jatkojalostamiselle vauvaksi.

Rohkea väite. Mutta, en voisi olla enempää samaa mieltä! Miehenä oleminen on nykyään paljon vaativampaa kuin aikaisemmin.

Ei riitä, että osaa niin sanotut miesten työt. Lisäksi pitää olla kiinnostunut myös asioista, jotka ennen olivat naisten valtakuntaa kuten hoivaaminen, kokkaaminen, sisustus ja pukeutuminen.

Isyys vasta vaikeaa onkin, kun pitäisi ottaa paikkansa kaikkitietävän naisen rinnalla ja tukena.

Kun itse sain esikoiseni hyvin nuorena vuonna 1976, lapsen isä jäi vuodeksi hänen kanssaan koti-isäksi. Hyvin sujui, mutta se oli silloin erittäin harvinaista.  Tapa, jolla me molemmat lasta hoidimme ja kasvatimme, melko huolettomasti ja oman järjen mukaan, ei kelpaisi nykypäivänä.

Emme tienneet mitään lastentarvikkeiden kilpavarustelusta, luomuruuasta, imetyksen välttämättömyydestä, vaippamerkkien eroista tai muusta, mistä en ole varmaan kuullutkaan.

Tuntuu, että nykypäivänä vanhemmuus on valtava suoritus, jolle äidin lisäksi myös isän pitää täydellisesti omistautua, tietenkin äitien ja muiden naisten sanelemilla ehdoilla, ikään kuin äidin pikku apulaisena. En ihmettele, että monet miehet kavahtavat tehtävään ryhtymistä nähtyään ikätovereidensa kohtalon kantoreppujen ja vaippavuorien keskellä.

Muutenkin parisuhteessa naiset ovat vahvoilla, sillä he eli me emme enää ole riippuvaisia miehistä ja voimme valita kumppanimme vapaasti. Ne, joita kukaan nainen ei valitse, ovat heikossa asemassa. Mies kärsii yksin elämisestä enemmän kuin nainen. Ne, jotka joku on valinnut miehekseen ja lastensa isäksi, joutuvat ponnistelemaan pitääkseen paketin kasassa.

Vaatimukset, joita miehelle nykyään parisuhteissa esitetään, ovat kovia verrattuna muutaman vuosikymmenen takaisiin. Ei enää riitä, että tuo leivän kotiin ja vie lapset sunnuntaina puistoon. Miehet kasvavat aikuisiksi valmiiksi syyllistettyinä sukupuolestaan, kuten Heidi Valasti kirjoituksessaan sanoo.  Silloin, kun mennään kokonaan naisten ehdoilla, miestä tarvitaan parisuhteessa lähinnä assistentiksi ja näyttelyesineeksi.

Kirjoitin tästä aiemmin Ilta-Sanomiin otsikolla Edustusmies:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006016693.html

Heidi Valastin kirjoitus Helsingin Sanomissa:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006393290.html

Korvaavatko seksilelut kumppanin?

Olin päättänyt jättää seksiaiheet hetkeksi, mutta tämän päivän Helsingin Sanomat suorastaan provosoi kirjoittamaan niistä. Lehdessä on peräti kaksi laajaa artikkelia aiheesta; toinen deittisovelluksista, toinen seksileluista.

Jälkimmäisessä jutussa Kaalimato-yritys mainostaa tuotteitaan.  Keskityn tähän artikkeliin, sillä nettideittailusta olen kirjoittanut jo monta kertaa aiemmin.  Paperilehdessä Hesarin jutun otsikko on: Nykyään suomalaisia kiinnostavat seksivälineet eivät yhdynnät. (Kyllä, se on kirjoitettu noin ilman pilkkua tai ajatusviivaa tai muuta.) No, kielioppi sikseen.

Jutun pääsisältö on, että ihmisten välinen seksi korvautuu kasvavassa määrin yksin harrastettavalla välineurheilulla, jossa apuna ovat vibraattorit, dildot, tekovaginat ja sen semmoiset. Ymmärrettävää toki on, että näin käy, koska yhteiskunnallisista syistä sinkkuus ja yksin eläminen yleistyy. Kumppania ei tahdo kaikille löytyä, vaikka olisi mitä sovelluksia puhelimessa.

Arvatkaapa kuka on jutun haastateltu asiantuntija? Tietenkin Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula, Suomen ainoa virallinen seksiasiantuntija, joka on jo vuosikymmeniä tiennyt kaiken suomalaisten seksielämästä tilastojen valossa. Hänen sanomansa tässä artikkelissa on, että “halut ovat samat kuin ennenkin”. Helpottavaa!

Pöyristyin kuitenkin siitä, että jutussa Kaalimato-yrittäjä Nina Nousiainen kertoo nykyihmisten haluavan panostaa omaan aikaan parisuhteessakin. Oman ajan vaaliminen menee niin pitkälle, että oma aika ulottuu myös seksiin.

“Kumppanin kanssa seksiin ryhtyminen vaatii aikaa ja panostamista. Halutaan oikea tunnelma, esileikit ja sitten vielä joku suoritus. Se voi kaikkinensa olla työläs ajatus”, Nousiainen kommentoi.

Nyt ei tahdo löytyä sanoja. Kuka siis on keksinyt tällaisia sääntöjä, jotka tekevät maailman luonnollisimmasta asiasta työlään suorituksen? Eipä olisi itselle juolahtanut tuollainen ajatus mieleen. Onko tässä kyse samasta asiasta, kuin että lautaselta syöminen pöydän ääressä tuntuu työläältä ja on helpompi syödä pikaburgeria sormin sohvalla löhöten?

Jos vuorovaikutus, sanatonkin, tuntuu kovin työläältä, ei varmaan tosiaan kannata olla missään parisuhteessa. Sooloseksi välineillä tai ilman on mielestäni tietenkin ihan ok ja normaalia, myös parisuhteessa muun ohessa.  Mutta jos kumppania ei tarvita edes seksiin, niin mihin sitten?

Tämä täti sanoo nyt, että kyllä ollaan aika hakoteillä, jos seksivälineet alkavat syrjäyttää oikeaa, ihmisen välistä seksiä siitä syystä, että seksi koetaan “työlääksi”.

Seksi ei mielestäni ole suoritus. Sillä ei tarvitse olla käsikirjoitusta. Se vain tapahtuu. Se on elämys, sisäinen matka, kokemus ja parhaimmillaan kaikkein syvintä vuorovaikutusta.  Ihan next level vaikkapa normikeskusteluun verrattuna! Veikkaan, että jos ihmiset harrastaisivat enemmän seksiä,  mindfulness-kursseilla ja self help -oppailla olisi vähemmän kysyntää.

En oikeasti ymmärrä, mitä työlästä seksissä on ja mitä tunnelman luomista siihen vaaditaan. Vaaditaanko järveen pulahtamiseen jotain tunnelmaa? Järjestys on mielestäni ihan päinvastainen. Seksiä varten ei tarvitse etukäteen luoda yhtään mitään tunnelmaa, vaan seksi nimenomaan luo tunnelman. Se on ilmainen hyvinvoinnin ja mielihyvän lähde, joka ylläpitää ja vahvistaa suhdetta. Paristoilla käyvä muovilelu ei tähän kykene.  

https://www.hs.fi/kaupunki/kerava/art-2000006383343.html

Toivetekstinne, olkaa hyvä!

Rakkaat lukijat! Olen lukenut huolellisesti kaiken kolumneistani antamanne palautteen Ilta-Sanomien nettijulkaisuissa. Yritän nyt kehittyä ja kirjoittaa ehdotustenne mukaisen tekstin. 

Ensinnäkin parisuhteesta. Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde on ainoa mahdollinen yhdessäolon muoto. Pariskunnan ja perheen kuuluu asua samassa osoitteessa. Avoimet suhteet tai erillään asuminen ovat merkki henkisestä epäkypsyydestä. Oman puolison kanssa haluaa jokainen normaali ihminen viettää aikaa 24/7 ja nukkua lusikassa.

Oman kullan kainalossa kotisohvalla on ihan parasta! Kumpikin saa olla ihan sellainen kuin on, ilman mitään ulkonäkö- tai muita paineita. Oma kumppani on turvallinen höpönassu, jonka kanssa käydään saunassa ja syödään naksuja sohvalla. Ihanaa!

Pettäminen on pahinta, mitä kumppanille voi tehdä. Se on riittävä syy eroamiselle, vaikka ero onkin huono juttu. Pettämistä ei kuitenkaan voi antaa anteeksi. Se siitä ja piste. Kyllähän tämän kaikki tajuavat selittämättäkin. Joka ei tajua, on henkisesti epäkypsä. Pettäjä myös on henkisesti epäkypsä. Ja jos haluaa asua eri osoitteessa kuin kumppani, suhteessa on jotain pahasti vikana. Se on epäkypsää.

Seksistä. Seksi on ihan parasta oman rakkaan kanssa. Aluksi sitä voi olla paljonkin, mutta vuosien mittaan se hiipuu. Tämä on aivan luonnollista kehitystä ihmissuhteissa.  Kun näin käy, siihen on parasta vain tyytyä tai hankkia vaikka koira, jota ulkoiluttaa.

Hyvä parisuhde ei perustu seksille, vaan ihan muille asioille. Seksi on muutenkin nuorten ihmisten juttu. Keski-ikäistä ei seksin pitäisi enää kiinnostaa, vanhuksista puhumattakaan. Ihan pervoa olisi semmoinen ja jos joku muuta väittää, on henkisesti epäkypsä.  Parisuhteen osapuolen pitää olla suunnilleen saman ikäisiä. Muuten se ei ole parisuhde vaan  sairas ja pervo  hyväksikäyttösuhde.

Porno on myös ihan sairasta ja ihmisiä esineellistävää. Jos joku pitää pornoa kiinnostavana tai tarpeellisena, on henkisesti epäkypsä. Jos kumppani jää kiinni pornon katsomisesta, se on melkein yhtä pahaa kuin pettäminen.

Parasta on, että ihmisellä ei ole elämässään monia seksikumppaneita. Ne, jotka eivät pysty asettumaan aloilleen ja lentelevät kukasta kukkaan, ovat säälittäviä ja henkisesti epäkypsiä. Kypsä ihminen tietää kokeilemattakin mitä haluaa ja tyytyy siihen kumppaniin, jonka kohtalo on hänen tielleen lennättänyt. Tässä on nyt jotain loogista ristiriitaa, mutta näin kuitenkin toimivat kypsät ja tasapainoiset ihmiset. Netistä ei missään tapauksessa kannata etsiä seuraa, siellä ovat vain huijarit, psykopaatit ja henkisesti epäkypsät.

Kypsän ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse kysellä eikä kyseenalaistaa. Hänellä on yksi ainoa elämä, jota hän ei tuhlaa mihinkään haihatteluihin, vaan elää juuri niin kuin kunnon ihmisen kuuluu elää. Niin kuin kaikki muutkin. Se nyt vaan on niin.

Ai niin, äijät on äijiä ja muijat on muijia.

Ja minä itse. On lääkitys kohdallaan ja käyn terapiassa, älkää suotta olko huolissanne.

 

Tämä teksti perustuu kommentteihin joita Ilta-Sanomien viimeisin kolumnini sai. Kommentit olivat samansuuntaisia kuin kaikki aiemmatkin kommentit.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006237828.html

Ihmisten esineellistämisestä

Yleensä ei kannattaisi lukea netissä saamaansa palautetta. Siitä tulee hetkeksi ikävä olo. Toisaalta, jos jotkut väitteet toistuvat usein, niitä voi alkaa pohtia.

Minua on moitittu kirjoitusteni perusteella siitä, että esineellistän ihmisiä, siis miehiä. En ihan tajua tuota moitetta, sillä rakastan esineitä. Etenkin kauniita esineitä. Esineet ovat myös hyödyllisiä ja käyttökelpoisia. Mitä tarkoittaa ihmisen esineellistäminen?

Tällaisia syytöksiä tuli etenkin kolumnistani, jossa kerroin maksaneeni joskus takavuosina seksistä nuorelle miehelle. En varsinaisesti haluaisi palata aiheeseen, mutta luultavasti saamani leima pysyy minussa ikuisesti. Käytinkö siis valtaa häntä kohtaan ja esineellistin häntä?

Minusta tilanne oli joko tasa-arvoinen tai sitten hän ”esineellisti” ja käytti hyväkseen minua. Hän myi sellaista, mistä arveli minun voivan maksaa ja tarjosi oma-aloitteisesti palveluksiaan. Minä olin tuolloin vielä sellaisen harhan vallassa, että yli viisikymppinen nainen ei voi saada seksiä maksamatta siitä.  Katsoisin, että miehellä oli tuossa tilanteessa enemmän valtaa ja hän käytti sitä hyödykseen. Ei siinä minusta silti kumpikaan ollut minkään ”esineellistämisen” tai muunkaan vääryyden uhri.

Olen ehkä ollut elämässäni liian kauan taloustoimittaja, koska minusta on ihan luonnollista tarkastella myös ihmissuhteita vaihdannan välineinä.

Valuutan ei tarvitse olla rahaa, se voi olla ihan mitä tahansa, mitä toinen tarvitsee. Valtaa, statusta, hellyyttä, ymmärtämystä… Hyvässä ihmissuhteessa puntit menevät osapuolten kesken tasan. Elämässä ja suhteissa tulee vaiheita, jolloin vaakakuppi voi heilahtaa tilapäisesti, mutta elinkelpoinen suhde korjaa itse itsensä taas tasapainoon.

Äitini sanoi minulle, kun olin teini-ikäinen, että onnistuneissa parisuhteissa osapuolet ovat yleensä ulkonäköstatukseltaan samanveroisia.  Olen tarkkaillut pariskuntia ja tullut siihen tulokseen, että äiti oli aika lailla oikeassa. Hän oli tämän varmaan katkerasti saanut kokea omassa parisuhteessaan, jossa isä oli turhamainen ja komeana pidetty naistenmies ja äidillä oli taas paljon niin sanottua sisäistä kauneutta. Nämä ”valuutat” eivät olleet heidän pelissään samanarvoisia. Ero siitä tuli.

Mietin myös usein keski-ikäisiä pariskuntia, joita näen kadulla tai kahviloissa. Paljon näkee sellaisia, joissa toinen on vanhentunut, lihonut tai muuten rähjääntynyt selvästi toista nopeammin.

Pariskunta, joka oli alun alkaen tasaveroinen, voi vuosien myötä eriparistua niin, että suhteen dynamiikka ei enää toimi, ellei joku muu seikka toimi puskurina.

Usein toimii, eikä kaikki ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Toisella voi olla heittää peliin jotain, mikä tasaa eriparisuutta.

Itselläni on kokemusta ikäerosuhteista, tälläkin hetkellä elän sellaisessa. Kumppanini on minua puolet nuorempi. Pidän erittäin todennäköisenä, että meidät vaikkapa kadulla näkevät vastaantulijat hämmentyvät tai ärsyyntyvät.  Itse tunnen oloni normaaliksi ja tilanteen luonnolliseksi. Tarjoaisin kummastelijoille vaikkapa sellaista selitystä, että suhteessa, joka herättää paljon pahennusta, täytyy olla jotain erityistä, jotta osapuolet altistavat itsensä sosiaaliselle paineelle.

Ystävyyssalkku kuralla?

Taloustoimittajana ajattelen asioita usein investointeina. Ystävyys on yksi kannattavimmista. Sen pahin vihollinen on hallitseva parisuhde.

Paljon puhutaan vanhusten yksinäisyydestä, eikä turhaan. Etenkin miehet voivat huonosti yksin jäätyään. Miesten ystävyys kun perustuu ryhmissä toimimiseen, ei niinkään kahdenkeskisiin tilitystuokioihin, kuten naisten ystävyys.

Usein käy niin, että aktiivinen nuori mies jättää vähitellen poikien menot kun parisuhde alkaa. Viimeistään kaljoittelut  ja peli-illat joutuvat mustalle listalle lasten syntyessä. Isyys velvoittaa. Kun toiminta loppuu, loppuvat kaveritkin.

Nainen pystyy äitiysaikanakin pitämään ystävyyssuhteita yllä    ainakin toisten äitien kanssa. Lapsiperhe tapaa toisia lapsiperheitä, joita yhdistää naisten välinen kontakti. Kun tämä vaihe on ohi, miehelle ei jää mitään käteen. Naiselle jää hyvässä lykyssä pari sydänystävää, joiden kanssa jatkaa lasten elämän seuraamista ja lopulta vertailla kahvipöydässä lastenlasten kuvia.

Ystävät pitää hankkia ajoissa, eikä havahtua sitten, kun heitä ei enää ole. Vain osa ihmissuhteista on sellaisia, jotka pysyvät läpi vuosikymmenten ja kestävät vaikeudet ja sairaudet.

Mikään ei ole ankeampaa kuin ihminen, joka katkerana valittaa eron jälkeistä tyhjyyttä, muumioituu kotiin tai  takertuu aikuisiin lapsiinsa ja elää heidän kauttaan. Näistä mielensäpahoittajista tulee taakkoja kaikille läheisille.

Miettikää siis ajoissa, kuka teitä viihdyttää ja pitää kädestä, kun olette vanhoja.  Kuka pitää teidät ajassa kiinni ja opettaa uusia taitoja? Kuka käy kaupassa, vaihtaa lamput ja kantaa raskaat taakat? Eivät välttämättä lapset, joilla on omat perheensä ja menonsa. Kun lapset lähtevät pesästä, ei pidä jäädä seiniä tuijottelemaan.

Kuten sijoitussalkussa on syytä olla usean toimialan osakkeita, on ihmissuhdesalkussa oltava eri vaiheessa olevia, erilaisia ystävyyksiä. Osa on väistämättä huteja, osa voi kasvaa arvoon arvaamattomaan. Jos kaikki ystävät ovat työkavereita tai opiskeluajoilta periytyviä, tilanne on aika riskaabeli.

Huonossa ystäväsalkussa on vain sama sukupuolta olevia samanikäisiä ihmisiä, joka vanhenevat yhtä aikaa, ja jossain vaiheessa rivit harvenevat.

Jotta ystävyyssalkkua pääsee kasvattamaan, pitää se kaikkea hallitseva parisuhde ensin kaataa jalustaltaan ja raivata tilaa muulle elämälle. Moni ajattelee, että ystävät pysyvät, vaikka heihin ei pitäisi yhteyttä. Näin ei ole. Omista ystävistä täytyy pitää kiinni kynsin hampain ja hankkia myös uusia ystäviä. On erittäin vaikea löytää pariskuntaystäviä, joilla kaikilla synkkaisi keskenään.

Ja jos tulee ero, ystävätkin menevät jakoon. Tähän on vain yksi lääke: baanalle vaan, silmät auki ja hymyä peliin. Kypsällä iällä kumppanin ei enää tarvitse  täyttää  kaikkia isyys-tai äitiyskriteerejä. Riittää, että on hauskaa silloin kun nähdään.

Mitä enemmän on ystäviä, sitä suuremmat mahdollisuudet on löytää uusia. Tähän kuluu aikaa, vaivaa ja joskus rahaakin. Itselläni meni kymmenen vuotta uuden ihmissuhdeverkoston luomiseen, kun tiivis parisuhde jäi historiaan. Enkä kuvittele edelleenkään, että se oli nyt tässä.

Valitse paras seksikumppani

Seksin merkitys kumppanin valinnassa aliarvioidaan Tuloksena on onnettomia liittoja, joissa halut eivät kohtaa.

Tämän päivän Hesarissa on taas turhankin tuttua parisuhdejuttua, missä nimettöminä esiintyvät ihmiset (naiset) valittavat haluttomuttaan. Lehti siteeraa tutkimusta, jonka mukaan yli puolessa liitoista mies haluaa seksiä useammin kuin nainen ja päinvastainen tilanne on 15 prosentissa liittoja.

Minä nyt ihan omalla nimelläni haluaisin kehottaa näitä eriparisia tekemään asialle jotain. Mitä tahansa.

Seksi on todella tärkeä asia. Onhan se aivan perustava elämää ja sen jatkumista ylläpitävä voima ja vietti. Jos seksuaalisuus tukahdutetaan tai kuolee, elämästä tulee ankeaa ja olosta tasapaksun latistunutta.

Liikuntaa, unta ja ruokavaliota tyrkytetään joka paikassa, mutta seksiä ei niinkään. Terapeutit kehottavat korjailemaan ja “työstämään” liittoja, joissa seksi ei toimi. Hyvä että edes niin, mutta aina sekään ei auta.

Näin kokemusasiantuntijana sanoisin, että toimiva seksi on ennen muuta kemiaa. Sitä on aika paha lähteä korjailemaan – jos on lääkitys muuten kohdallaan. Oikean kumppanin kanssa sujuu ilman ihmeempää yrittämistä. Elämä voi tietty tuoda yllätyksiä ja asioita, joka sotkevat kemian ja tunteet. Silti sanoisin, että iso syy siihen, että seksittömiin liittoihin ajaudutaan tai jäädään, on siinä että seksi on lähtökohtaisesti aliarvostettua.

Toisinaan kuulee ihmisten jättäneen kumppaneita, joiden kanssa “oli mahtavaa seksiä”, mutta muut hommat eivät sujuneet. Muut hommat kun ovat usein niin paljon tärkeämpiä.

Koska meidän kulttuurissamme pitää edelleen muodostaa oikeaoppinen parisuhde ja perhe, parin valinnassa nousevat muut seikat määrääviksi. Kuten koulutus, tulot, ulkonäkö, pukeutuminen, sopivuus isäksi tai äidiksi ja niin edelleen. Seksi tulee siinä sivussa sitten jossain listan häntäpäässä.

Ennen muinoin puolison valinnan tekivät vanhemmat, perhe ja suku. Nyt ihmiset itse, ihan vapaaehtoisesti solmivat näitä järkiliittoja.

Miksi ihmeessä olemme menneet taaksepäin pari sataa vuotta ja ilman taloudellista tai muuta rakenteellista pakkoa? Vaikka seksi ei tuntuisi oikealta ja tai yhtään miltään, muuten sopivaa ja esittelykelpoista kumppania ei hylätä siitä syystä.

Huono seksi ei ole muka riittävän hyvä syy vaihtaa kumppania. Tuloksena on elämän mittaisia tragedioita.

Ja sitten siinä yhteiselämässäkin työ, siivous, ruuanlaitto, harrastukset ja ystävät ovat tärkeämpiä kuin seksi. Ajatellaan myös, että seksi kuuluu nuoruuteen ja tiettyyn elämänvaiheeseen, jonka jälkeen sitten asetutaan aloilleen ja priorisoidaan toisin. Tai että suhteen elinkaareen väistämättä kuuluu seksin hiipuminen ja siihen vain nyt pitää alistua.

Parisuhdejutuissa naiset syyttävät seksiongelmista ulkonäköpaineita, jotka kieltämättä ovat nykyään kovia. Vai ovatko? Jokainen varmaan ymmärtää, etteivät kaikki ole filmitähtiä tai fitness-malleja.

Jos ulkonäkö olisi seksin este, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Sen sijaan, että miettii, onko tukka hyvin ja miltä tämä näyttäisi videolla, voisi ehkä yrittää keskittyä nautintoon? Jos kumppanille kelpaa, sen pitäisi riittää.

Ihan toiston uhallakin: seksi on ilmaista, terveellistä ja sitä pystyy harrastamaan missä vain.Vain mielikuvitus on rajana.

Ja lisää hyviä uutisia: mitä enemmän seksiä harrastaa, sen paremmaksi se muuttuu. Ikä myös parantaa seksielämää, sillä kokemus tuo varmuutta ja auttaa suhtautumaan itseensä armollisemmin. Kirjoitan tämän tekstin 61-vuotispäiväni kunniaksi.

Minun tietääkseni meillä on vain tämä yksi elämä, seuraavista ei ole kovin vahvaa näyttöä pystytty esittämään. Nautitaan siitä täysillä.

Älä kuihdu, ota nuori rakastaja

Keski-ikäinen nainen, älä lähde joogakurssille tai tyttöjen golfretkelle, vaan ota itsellesi nuori rakastaja ja kukoistat taas! Niitä saa netistä.

Maailmassa on vallalla sellainen käsitys, että viisikymppinen nainen on ihan ulkona pariutumismarkkinoilta. Miehet vaihtavat nuorempaan ja naiset jäävät yksin, koska eivät enää kelpaa kenellekään. Tämä ei ole totta.

Moni nainen katkeroituu ja varmaan syystäkin, kukin omistaan. Itsekin olen kerran eronnut ja viisikymppisenä kohtasi toisessa liitossa iso aviokriisi. Tiedän tuon tunteen. Se on lohduton ja näköalaton.

Sitä kuvittelee, että elämässä on sitten enää lapset ja muutama hyvä ystävä. Että se on nyt naisten kesken kulttuuririennoissa juoksemista ja jotain harrastamista parhaimmillaankin loppuelämä.

Ei enää miehiä, ei enää ihastumisia, rakastumisista puhumattakaan.

Ajatus on ihan ymmärrettävä, jos nainen ajattelee uutta, vakavaa parisuhdetta keski-iässä. Saatavilla olevat samanikäiset miehet ovat jo elämänkoulussa kolhiutuneet, kyynistyneet tai alkoholisoituneet. Tai eivät ole alun alkaenkaan kyenneet kestäviin ihmissuhteisiin.

Naiselle ajatus siitä, että vielä pitäisi jotakuta passata ja jonkun vaatimuksiin sopeutua, tuntuu ymmärrettävästi tympeältä. Jotain lämpöä ja sisältöä kuitenkin useimmat kaipaavat. Yksi suosittu ratkaisu tässä tilanteessa on hankkia koira. Monen mielestä se täyttää kumppanin paikan ja läheisyyden tarpeen jopa paremmin kuin mies – tästähän liikkuu somessa paljonkin vitsejä.

Esitän nyt tässä toisen vaihtoehdon: älkää hankkiko lemmikkiä tai haikailko parisuhdetta olemattoman ihannemiehen kanssa. Poimikaa rusinat pullasta ja hankkikaa rakastaja.

Voisiko ajatella, että käyttää aikansa kaikkeen itseään kiinnostavaan ja harrastaa sitä kulttuuria ystävien kesken, mutta hankkii hyvän seksisuhteen, josta ei koidu muita velvoitteita?

Keski-ikäisten naisten on huomattavasti – ehkä noin sata kertaa – helpompi hankkia nuori vireä rakastaja, kuin miesten löytää nuori tyttöystävä. Naiset vain harvemmin käyttävät tätä mahdollisuutta, joka kuitenkin on oikein tarjottimella, jos sen vain suostuu huomaamaan.

Deittipalvelut ja -sovellukset ovat täynnä nuoria miehiä, jotka oikein varta vasten hakevat vanhempaa naisseuraa. Se on ihan turvallista, jos naisella on normaali järki ja itsesuojeluvaisto. Eivät he ole pervoja tai tavoittele taloudellista hyötyä – toisin kuin miehiä huijaavat nuoret naiset tai heitä esittävät valeprofiilit. En ole törmännyt yhteenkään huijausyritykseen vuosien nettideittailuni aikana.

Joillain on tämmöinen millf-fetissi, mutta onhan se myös ihan loogista, että nuorta miestä kiinnostavat vanhemmat daamit. Esimerkiksi siitä syystä, että nuoret miehet haluavat uusia kokemuksia tai ylipäätään kokemuksia. Heillä on myös paljon harrastuksia, bändejä, urheilua ja sen semmoista.

Nuorten naisten kanssa pariutumisrituaalit ovat monimutkaisia ja aikaa vieviä. Naiset vaativat kaikenlaisia asioita, joista nuori mies voi hämmentyä tai kiusaantua, kun on tottunut jätkäporukoissa hengailemaan.

Nuori nainen voi olla pelottavia tai ahdistava. Hän toivoo käsi kädessä kulkemista, erilaisissa paikoissa näyttäytymistä ja haluaa esitellä poikaystäväänsä kaikille kaiken aikaa kaikkialla.Hän lähettelee viestejä, valvoo ja kontrolloi, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta.

Pari-kolmekymppinen mies ei useinkaan ole tuollaisesta suhteesta ja totaalisesta sitoutumisesta kiinnostunut, vaan haluaa lähinnä seksiä ja huoletonta hauskanpitoa. Vanhempi nainen on monessa mielessä hyvä valinta. Ei pelkoa raskaudesta eikä perheenperustamispaineita.

Jaa, mutta mitäs nainen semmoiselta suhteelta voi odottaa?
Jos ei odota mitään muuta kuin hyvää seksiä, kaikki muu on plussaa, eikös vaan. Reilu meininki. Seksi on varmasti yhtä tärkeää hyvinvoinnille kuin suoliston kunto. Dopamiineja, oksitosiineja, endorfiineja…Tekee hyvää myös kolhiintuneelle itsetunnolle.
Kehotan harkitsemaan

Nauti hetkestäsi, nelikymppinen!

Onneksi olkoon, nelikymppinen. Olet juuri oikean ikäinen. Nauti siitä täysillä, sillä se on lyhytaikainen onni.

Pitkän ja huolellisen media-analyysini tuloksena julistan: ihanneihminen  on nelikymppinen. Asia on päivänselvä.

Kuka hehkuttaa uutta suhdettaan tai ruotii uusperheongelmiaan? Kuka jakaa elämäntapamuutoksensa tuloksia ja ruokaohjeitaan? Kuka löysi itsensä reissaamalla Nepalissa tai haastoi itsensä lähiökallion jyrkänteillä?

Kuka poseeraa lehtijutussa rennossa lätsässä ja trenditossuissa, vaikka on filosofi tai kukaties ihan proffa? Kuka on herännyt keski-iän kriisiin ja vaatii oikeutta kunnollisiin rooleihin? Kuka läkähtyy ruuhkavuosiinsa? Kuka downshiftaa maalaisyhteisössä? Kuka osti kalliit liput festareille ja hengailee siellä kallis IPA-olut kourassaan?

Nelikymppinen tietenkin. 

Ottakaa siis kaikki irti siitä ohikiitävästä hetkestä, jolloin olette elinkaarenne huipulla. Olette juuri oikean ikäisiä ihan kaikkeen ja teitä kuunnellaan. Kymmenen vuoden päästä saatte havaita, että teidät luokitellaan senioreiksi (whaaaat…) ja ette aavistakaan, mitä kaikkea kamalaa siitä seuraa. Teitä ei enää oteta vakavasti. Saatte pikkuhiljaa kuulla nuorison taholta vähättelevää mummottelua ja  papattelua. Yritykset lähestyvät teillä vaippamainoksilla ja osteoporoosia, vaihdevuosia ja erektiöhäiriöitä torjuvilla lisäravinteillaan.

Teidät luokitellaan 50+ -ryhmään, jolta  paras elämä on jo lipunut ohi ja jonka ainoa päämäärä on tehdä vanhuusvuosistaan jotenkuten siedettäviä.

Teidän oletetaan lukevan Apua tai ET-lehteä tai mitä ne  mediat sitten tulevaisuudessa ovatkaan ja olevan kiinnostuneita vain ikätovereidenne tekemisistä. Kun olette siihen asti voineet toteuttaa itseännne yksilöinä, sen jälkeen olette osa ikäluokkaa, jolla oletetaan olevan samanlaiset arvot, ihanteet ja tavoitteet.

Sitten kun olette oikeasti vanhuksia, saatte parhaassa tapauksessa mediassa esittää vanhusta, joka on kuin nelikymppinen vanhuudestaan huolimatta. Vaihtoehtoisesti voitte esittää seestynyttä ja vapautunutta vanhusta, jolla on vihdoin lupa kaikkeen. Se tarkoittaa, ettei enää tarvitse esittää nelikymppistä, joka esittää kolmikymppistä.

Tosiasiassa ketkään eivät ole erilaisempia keskenään kuin viisi-kuusikymppiset.

Siinä iässä on päästy nuorempia ikäluokkia yhdistävistä asioista kuten vimmaisimmasta uraputkessa rimpuilemisesta ja lasten kasvattamisesta. On mahdollisuus toteuttaa juuri omia päämääriään. 

Osan ihmisistä ovat siihen mennessä ikävä kyllä huonot ihmissuhdekokemukset, perheen huoltaminen ja työelämän myllytykset nitistäneet muutosvastarintaisiksi keski-ikäisen karikatyyreiksi, joita kiinnostaa lähinnä aamukampa eläkeelle.

Monet tylsistyvät ikääntyessään, tippuvat kelkasta tai luovuttavat. Iän karttuessa odotellaan pikkuhiljaa lapsenlapsia ja niiden viipyessä hankitaan koira tuomaan sisältöä elämään. Haaveet kutistuvat mökkipalstan kokoisiksi, parisuhde hiipuu.  Myös sairaudet iskevät ja tuovat rajoituksia elämään.

Yhä useammalle käy kuitenkin ihan päinvastoin. Uusi elämänvaihe lasten lähdettyä on mahdollisuus uusiin asioihin ja ne ovat itse kullakin erilaisia. Elämää on vielä vuosikymmeniä jäljellä vaikka mihin! 

Itse koen kuuluvani noihin onnekkaisiin. Heräsin nimittäin henkiin viisikymppisenä. Nelikymppisenä olin monen asian asiantuntija, mutta en tiennyt elämästä läheskään niin paljon kuin nyt. Olin paljon rajoittuneempi ja ennakkoluuloisempi. Nyt osaan ottaa rennommin ja suhtaudun itseeni myönteisemmin.

En tietenkään tiedä mikä tauti geeneissäni  tai soluissani nytkin muhii, mutta elämäni ei koskaan ole ollut parempaa kuin nyt, kuusikymppisenä. Näen myös tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia oppia ja uudistua ja keksiä lisää hauskuutta elämään.

Fyysiset rajoitukset tulevat tietenkin  vastaan, mutta ne eivät häiritse läheskään yhtä paljon kuin ympäristön vähättelevä, ylimielinen tai lokeroiva suhtautuminen. Ympäristöllä tarkoitan muun muassa teitä kolmi-nelikymppisiä, joiden kanssa tykkään hengailla samoissa paikoissa. Odottakaa vain, teidänkin aikanne tulee…

Ei siis oleteta mitään iän perusteella.

Older posts

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑