Tag: parisuhde (page 1 of 2)

Säädyttömät suhteet

Naisille tarjotaan viihteeksi tuhkimotarinoita, joissa varakas mies pelastaa köyhän tytön. Miksei asia toimisi päinvastoin? Miksi pärjäävät aikuiset naiset niin usein etsivät ”tasoistaan” seuraa?

Olen lukenut ja kuullut monien 50+ -ikäisten, eronneiden ja uudelleen parisuhdemarkkinoille päätyneiden naisen valittavan, että heille ei ole sopivaa miesseuraa tarjolla. Sopiva tarkoittaa menestynyttä, hyvännäköistä, siististi pukeutuvaa, oikean ikäistä ja korkeasti koulutettua. Ei haittaa, jos hän on kaikilla yhteiskuntakelpoisuuden mittareilla naista ylempänä, mutta se haittaa, jos hän on hierarkiassa selkeästi alempana, epäsäätyinen.

Tähän ei ole mitään järkevää syytä. Kyse on parisuhteen vanhentuneista normeista: miehen kuulu muka olla statukseltaan hiukan naisen yläpuolella, koska häntä arvioidaan taloudellisen turvan tuojana ja isäehdokkaana. 50+ nainen ei tarvitse mieheltään kumpaakaan noista ominaisuuksista. Pärjäävä ja koulutettu nainen nimenomaan ei tarvitse elättäjää, vaan voi vapaasti etsiä ihan toisenlaista miestä, nimittäin mieleistään. Sitäkin voi kysyä, tarvitseeko itsellinen keski-ikäinen nainen perinteistä parisuhdetta vai pikemminkin kevyitä tapailusuhteita, mutta se on jo toinen stoori.

Keski-ikäisenä nainen voisi yllättää ja tehdä toisenlaisia valintoja kuin nuorempana, sillä elämäntilannekin on toinen. Keski-ikäisten sinkkumarkkinoilla on lisäksi huutava pula noista ”tasokkaiksi” luokitelluista akateemisista, sporttisista yli 182-senttisistä miehistä. Jos seuraa aikoo saada, on hellitettävä tiukoista vaatimuksista.

Toivelistasta voi vetää ensiksi yli vaikkapa koulutuksen ja iän – ja kappas, deittipalvelut ovatkin tulvillaan seuralaisehdokkaita.

Kun aikanaan lähdin nettideittailemaan, halusin tavata nimenomaan nuorempia miehiä. Nuoria ei voi luokitella saavutetun yhteiskunnallisen aseman mukaan, koska he eivät ole sinne asti ehtineet. He ovat vielä toteutumattomia lupauksia ja voivat sellaisiksi jäädäkin, mutta varmasti ei sitä ei voi tietää. Todennäköisesti nuoret eivät ole vielä kyynistyneet tai yt-neuvotteluissa parkkiintuneet kuitenkaan. Ja mitä vikaa on duunariammateissa tai keikkatöissä? Jonkunhan nekin on tehtävä ja monelle miehelle sopivat suorittavat työt paremmin kuin opiskelu.

Osa ihmiskoettani, josta kerron kirjassani Naisen kolmas elämän –nautinnon vuodet, on ollut tutustua ennakkoluulottomasti kaikenlaisiin ihmisiin. Olen vieraillut treffeilläni radanvarren lähiöissä, kehyskunnissa ja toisissa kaupungeissa. Olen nähnyt monenmoisia yksiöitä ja kimppakämppiä ja havainnoinut asumisen erilaisia standardeja.

Kumppanini ei tarvitse olla samanlainen kuin minä tai muut tuttuni, vaan mielellään ihan erilainen. Minua ei haittaa, jos kumppanini on vaikkapa joillain mittareilla syrjäytynyt, jos hän on muuten mielenkiintoinen ja minulle sopiva. Ystävien kesken on tärkeää, että juttu luistaa, elämäntavat ovat samanlaisia ja maailmankatsomukset kohtaavat, mutta rakkaudessa on ihan omat lakinsa.

Millä kriteereillä suhteen onnistumista pitäisi mitata? Minusta ainakin hyvällä seksillä ja yhteensopivalla kemialla, halulla tehdä suhteesta hyvä paikka molemmille, yhdessä viihtymisellä ja molemminpuolisen mielenkiinnon pysymisellä yllä. Nämä riittävät, eikä niillä ole mitään tekemistä rahan, vallan tai statuksen kanssa.  Minun maailmassani pennitön uneksija voi olla paljon kiinnostavampi tapaus kuin urapolulla hampaat irvessä suorittava ekonomi tai insinööri. Mitä epätodennäköisempi liitto, sitä mielenkiintoisempi tarina.

Epäsäätyinen suhde on myös romanttisempi, siitähän tuhkimotarinat juuri ammentavat! Roolit saduissakin voisi hyvin kääntää päälaelleen: kuningatar voisi nostaa rinnalleen renkipojan. Näinhän tosielämässä on käynytkin, tosin vain kulisseissa, kun degeneroituneet siniveriset eivät ole suoriutuneet aviollista velvollisuuksistaan.

 

 

Avoimet suhteet – naisten vuoro?

Pöydälläni odottaa lukemista juuri ilmestynyt kirja, jota olen odottanut. Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet (Kosmos)  on tietokirja, johon kirjoittaja on laajan lähdemateriaalin ohella haastatellut joukkoa suomalaisia. Minä olen heistä yksi ja siksikin teos kiinnostaa.

Mutta ennen kuin päästän itseni kirjan kimppuun, pohdin, miksi juuri nyt naiset puhuvat avoimista suhteista. Eikä se ole hiukan kummallista? Naisethan juuri ovat perinteisen käsityksen mukaan miesten moniavioisuuden uhreja, petettyjä ja jätettyjä. Miehillä on ollut etu- ja yksinoikeus monisuhteisuuteen. Miesten polygamiaan on etsitty painavia syitä ja selityksiä muun muassa geeneistä ja sosiobiologiasta.

Nyt kun vihdoin monogaamisista, romanttiseen rakkauteen perustuvista parisuhteista on tullut molempia sukupuolia yhtä lailla velvoittava normi, näkyvät ja kuuluvat, fiksut naiset haluavatkin murtaa ja kyseenalaista vallitsevaa parisuhdemallia. Miksi ihmeessä?

Vaativatko naiset nyt vain samoja oikeuksia, joita miehillä on ollut aina? Vai ovatko naiset ylipäätään kiinnostuneempia parisuhteesta ja sen eri muodoista? Jos näin olisikin, se olisi vain luonnollista, sillä naisen elämän parisuhde ja perheen perustaminen ovat tähän asti mullistaneet paljon perusteellisemmin kuin miehen.

Onko #metoo -liike kaiken hyvän ja oikeutetun miesten vallankäyttöä koskevan puheen sivutuotteena vaientanut miesten äänioikeuden parisuhdeasioissa ja parisuhdekonventoita voivat kyseenalaistaa vain naiset? Onko nyt naisten vuoro maksaa potut pottuina?

Vai onko niin, että yhteiskunnan ja sen mukana parisuhteen kehitys on nyt murrosvaiheessa, jossa naisillakin on vihdoin oikeus ja mahdollisuus ajatella valtavirrasta poikkeavasti? Kallistuisin jälkimmäisen kannalle. Nainen ei enää tarvitse miestä elättäjäksi eikä siten oikeastaan erityisemmin hyödy perinteisestä parisuhteesta.

Miehet puolestaan ovat tulleet vakituisesta parisuhteesta riippuvaisemmiksi kuin aiemmin. Heillä ei ole niin suuria vapauksia yksipuolisesti poiketa monogaamiseksi sovitun suhteen kaavasta, toisin sanoen mokailla, kuin aiemmin.  Asenteet pettämistä kohtaan ovat tiukentuneet ja vaatimukset parisuhteen laadusta kasvaneet. Odotukset isyydestä ja isän rooli perheessä on muuttunut valtavasti.

Naisella, joka ei etsi parisuhdetta, on puolestaan varaa valita. Sitoutumiskammoisia kumppaniehdokkaita riittää.  Deittisovellukset myös mahdollistavat seksiseuran tehokkaan etsimisen ilman, että täytyy laittaa maineensa julkisesti vaakalaudalle.

Oma kokemukseni avoimesta suhteesta on, että nainen on siinä vahvemmilla. Naiselle löytyy vakituisen kumppanin ohelle helposti mieleistä seuraa, miehelle ei yhtä helposti. Kun näin on, avoin suhde voi hyvinkin parantaa naisen elämänlaatua enemmän kuin miehen. Naisilla, jotka haluavat toteuttaa monisuhteisuutta, on nyt siihen paremmat mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin. Uutuus kiehtoo edelläkävijöitä.

Olivatpa syyt mitkä tahansa, olen iloinen ja ylpeä siitä, että juuri naiset puhuvat nyt vaihtoehtoisten ajatusmallien ja elämäntapojen puolesta.

Kiinnostaa valtavasti, millaisia ajatuskulkuja Mirja Hämäläisen kirja avoimien suhteiden historiaan ja taustaan avaa. Uskon, että se antaa ilmiölle montakin selitystä ja puheenvuoron myös avoimissa suhteissa eläville miehille. Halusin kirjata omat hatarat pohdintani ennen kirjan lukemista. Luettuani olen viisaampi ja kerron tietysti teille muillekin, mitä kaikkea opin.

Eksä, uhka vai mahdollisuus?

Me naiset-lehden tuoreessa kyselyssä yli 40 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kumppani ei saisi olla eksänsä ystävä. Jo nyt on kumma ajatus.

Itse olen karjalaisesta suvusta, jossa eksät ja nyksät olivat sukujuhlissa sulassa sovussa ja isoäitini piti yhteyttä joihinkin isäni eksiin pitkäänkin.  Perheeseen otettua ei sieltä hevin poistettu.

Olen itse myös elänyt uusperheessä, jossa meidän molempien eksien kanssa piti sopia lasten aikatauluista, hankinnoista ja muutenkin pitää yhteyttä. Eihän se aina kitkatta sujunut. Vääntöä tuli välillä lomista ja joulujen vietoista, mutta eksien paikkaa ei kuitenkaan kyseenalaistettu, vaan yritettiin luovia parhaamme mukaan.

Miksi ihmeessä eksä ei saisi olla ystävä? Tämä liittyy dogmaattiseen ja rajoittavaan parisuhdekäsitykseen, jossa ihmisellä ei saisi olla muita merkittäviä ihmissuhteita kuin oma senhetkinen kumppani. Jos tulee ero, entinen kumppani pitäisi heittää pois kuin romu kierrätyslavalle.

Kuitenkin takana voi olla vuosia yhteistä elämää ja ehkä on tehty myös niin sanottua parisuhdetyötä, jossa kumppanit särmät on hiottu sileiksi.  On yhteisiä ystäviä, matkoja, muistoja ja ehkä lapsiakin.

Eron jälkeen monet jäävätkin edelleen ystäviksi, mutta kun uusi kumppani ilmestyy kuvioihin, yhteydenpidolle pitäisikin yhtäkkiä tehdä loppu.

Kukaan ei tunne kumppaniasi luultavasti yhtä hyvin kuin hänen eksänsä. Siinä se uhka lieneekin. Kumppanin pitäisi pyyhkiä pois koko entinen elämänsä ja aloittaa uusi suhde puhtaalta pöydältä. Elämän aikana kertyneet ihmissuhteet ovat kuitenkin arvokas resurssi ja turvasatama kriisin kohdatessa. Eksäkin ansaitsee kunnioitusta, jos kumppanisi häntä kerran arvostaa.

Meillä suomalaisilla, etenkin miehillä, on muutenkin niukasti läheisiä ystäviä.

Itse neuvoisin pysymään väleissä eksän kanssa, jos se vain on mahdollista. Kukapa olisi parempi kuuntelija kuin juuri eksäsi, joka tuntee huonot puolesi ja heikkoutesi. Hän osaa tukea vaikeuksissa ja voi ehkä esittää ongelmaan rakentavampia ratkaisuja kuin ystävättäresi, jotka ovat ehdoitta ja ehkä sokeastikin sinun puolellasi. Yleensä nimittäin parisuhdeongelmissa on kaksi osapuolta, eikä kumpikaan välttämättä ole väärässä.

Toki on myös hankalia eksiä, jotka puolestaan eivät tahdo hyväksyä entisen kumppanin uutta onnea. He voivat tehdä elämästä todella hankalaa. Heitä voi kuitenkin edes hiukan ymmärtää, sillä he ovat menettäneet tai menettämässä jotain. Uusi kumppani sen sijaan on saamapuolella ja voisi suhtautua asioihin suurpiirteisesti.

Jos vaadit, että kumppanisi ei olisi eksänsä kanssa missään tekemisissä, kaivat suhteelle kuoppaa.  Tämä on yleensä ensimmäisiä törmäyskohtia suhteessa. Viisas kumppani antaa eksän pitää paikkansa toisen elämässä eikä saata tätä kiusallisten valintojen eteen. Aika sitten hoitaa tehtävänsä, jos on hoitaakseen.  Väkisin johonkin muottiin tungettu ihminen, jonka päätösvaltaa rajoitetaan, kokee olonsa ahdistuneeksi.

”If you can´t beat them, join them.” Tämä bisneksessä usein käytetty neuvo pätee parisuhteisiinkin.

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/kumppani-ei-saa-olla-kaveri-eksan-kanssa-jos-suomalaisilta-kysytaan

Samassa kyselyssä myös kolmasosa oli sitä mieltä, että ensimmäisillä treffeillä ei pidä olla seksiä. No, arvaatte että olen eri mieltä. Perusteluja aiemmassa blogikirjoituksessani:

https://www.luksusongelmia.fi/yleinen/saako-nainen-sanoa-kylla/

Naisen kolmas elämä

Naisen kolmas elämä alkaa viisikymppisenä. Se voi olla elämän parasta aikaa. Se on myös tulevan kirjani nimi. Kirja ilmestyy tänä keväänä Basam Booksin kustantamana.

Kirjassa kerron muun muassa vaiheesta, jolloin pitkä avioliittoni oli tullut käännekohtaan. Työelämässä oli ”kaikki” jo tehty, lapset aikuisia, vapaa-ajan asunto hankittu ja talous mallillaan. Kaikkien ponnistelujen jälkeen elämältä puuttui kuitenkin suunta ja päämäärä. Parisuhde ajautui kriisiin.

Näin käy monessa muussakin liitossa. Jotain puuttuu ja sitä pitää hankkia muualta. Viidenkympin villitys on tunnettu ilmiö, joka voi ilmetä uusina harrastuksina,  syrjähyppyinä tai avioeroina. Meidän liitossamme se  johti pysyviin elämänmuutoksiin.

Kun puolisoni kanssa kyseenalaistimme parisuhdenormit ja lähdimme etsimään omia ratkaisujamme, yhteinen matka muuttui paljon sisältörikkaammaksi. Muutimme suhteemme avoimeksi. Vastaan tuli kaikkea jännittävää ja karillekin karahdettiin muutaman kerran.  Meistä tuli matkan myötä toisillemme parhaat ystävät ja saatoimme jakaa asioita, joista monet pariskunnat eivät keskustele koskaan

Kerron kirjassani rehellisesti, miten tämä kaikki onnistui ja mitä vaikeuksia kohtasimme. Yhteiskuntamme rakentuu niin vahvasti yksiavioisen parisuhteen varaan, että vaihtoehtoisille elämäntavoille ei ole tarjolla valmista mallia, koodia eikä etikettiä. Sitä kokeilevat useammat kuin tiedetään ja vielä useammat haaveilevat siitä, mutta ihmiset eivät ole valmiita kertomaan kokemuksistaan omalla nimellään.

Päätin rikkoa tämän hiljaisuuden ja kirjoittaa oman tarinani avoimesta suhteesta, nettideittailusta ja suhteistani nuoriin miehiin. En kerro tarinaani kerskaillakseni tai hätkähdyttääkseni, vaan siksi, että ikääntyvän naisen seksuaalisuus on tabu, josta puhutaan liian vähän ja hyssytellen. Parisuhdekeskeinen elämäntapa sokaisee meidät uskomaan, että naisen seksuaalisuus heikkenee keski-iässä.

Yleinen käsitys on myös, että nainen ei enää yli viisikymppisenä ole miesten silmissä kiinnostava. Haluan ravistella tätä käsitystä ja osoittaa, että ”puuma-ilmiö” on todellinen ja sen taustalla on oikeita, kulttuuristamme ja ehkä myös biologiasta juontuvia syitä.  Haluan jakaa kokemuksiani ja antaa naisille rohkeutta rikkoa totuttuja rajoja.

Kerron kirjan ilmestymisestä täällä  ja Luksusongelmia- Facebook-sivuillani  sekä Instagramissa myöhemmin, kun saan lisää tietoa aikataulusta ja muusta.

https://basambooks.fi/sivu/tuote/naisen-kolmas-elama/2733954

Kuka saa olla sinkku?

Liityin Facebookin Korona-ajan sinkut -ryhmään. Tulin kipin kapin pois.

Liityin ryhmään viime viikolla uteliaisuudesta, koska Facebook-kaveri kutsui. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen uusi innovaatio ja että suhdeblogia kirjoittavana minun kannattaa varmaan käydä vilkaisemassa, millainen on meininki siellä.

Ryhmässä oli miesten ja naisten esittelyketjut, kuin deittipalstoilla ikään, mutta ei yhteydenottoja niiden perässä. Muu keskustelu oli enimmäkseen yleistä toisten tsemppaamista ja paikkakuntakohtaisia kuulumisia.  Kaikenlaista yleistä pulinaa. Alkoi askarruttaa, löytyykö sieltä kumppaneita kellekään ja onko tarkoituskaan.

Aloitin siis aiheesta keskustelun, jossa aluksi kerroin, etten ole ”varsinaisesti” sinkku, mutta silti koronaeristyksen takia yksin ja yksinäinen. Kerroin myös, että en aio olla ryhmässä kauan, vaan tulin mielenkiinnosta käymään. Sain kiukkuista ja vihaista palautetta. Koska en tunnustanut sinkkuväriä, olin vakooja, tirkistelijä ja tunkeilija. Minulle oltiin vihaisia, koska joidenkin mielestä tein pilkkaa sinkkujen vaikeasta tilanteesta.

En jäänyt sinne enempää moitittavaksi ja nokittavaksi vaan lähdin ryhmästä parin tunnin vierailun jälkeen. Tuo on sinänsä tyypillinen Facebook-ryhmien laumailmiö, joka saa minut karttamaan niitä. Keskustelut eivät pysy asiassa, vaan rönsyilevät sinne tänne ja monilla on tarve purkaa negatiivisia tunteitaan muihin. Tulee myös me ja muut -tyyppistä klikkiytymistä.

Tämä pikku kokemus sai minut pohtimaan sinkkuuden olemusta. Sinkkuus on parisuhdekulttuurimme luoma määritelmä. On normi ja tavoiteltava tila elää parisuhteessa. Sitten ovat ne muut, joille on oikein nimikin, sinkut. Se, että ilmaisee olevansa sinkku, tarkoittaa toisille ihmisille ilmeisesti, että kokee olevansa vailla parisuhdetta ja lisäksi etsii sellaista. Sinkkuus on väliaikainen ja jotenkin vajavainen tila, josta halutaan eroon.

Voiko avoimessa suhteessa oleva olla sinkkuryhmissä? Entä polyamorikko, jolla on useita vakituisia kumppaneita?  Molemmathan ovat vapaita solmimaan uusia suhteita. Ovatko kaikki sinkkuryhmien jäsenet monogaamisen parisuhteen perässä? Onko sinkku myös henkilö, joka ei edes etsi vakituista parisuhdetta, vaan jahtaa yhden yön juttuja?

Joillekin sinkkuus on vajaus ja taakka, toisille puolestaan kunnia asia, vapauden ilmaus ja ylpeyden aihe.

Ihmiset voivat kokea eri asteista sisäistä sinkkuutta. Itse koen vahvaa sellaista. En halua tulla määritellyksi parisuhteen kautta. Olen ihan riittävästi määriteltävissä omana itsenäni. Ilmeisesti en silti voi käyttää itsestäni sinkku-sanaa, enkä kyllä haluakaan. Sanan käyttäminen on ikään kuin nykyiselle parisuhdekäsitykselle alistumista ja sen epäsuoraa hyväksymistä.

Paras seksivinkkini

Saan paljon yhteydenottoja tuntemattomilla lukijoilta, enimmäkseen miehiltä. Monet kertovat elävänsä seksittömässä liitossa. Minulla on heille yksi neuvo ylitse muiden.

Pitkissä liitoissa tulee usein ongelmia seksihalujen eriparisuudesta.  Voi olla, että kaikki eivät vain tarvitse seksiä yhtä paljon, mutta usein on kysymys siitä, että pariskunta on ajautunut hankalaan oletusten kierteeseen. Oletetaan, että toinen ei halua yhtä paljon eikä samoja asioita.  Asiaa ei uskalleta ottaa puheeksi ­– ehkä siitä syystä, että pelätään oletusten saavan vahvistusta ja vähäisenkin toivon katoavan.

Arki voi olla kiireistä varsinkin ruuhkavuosina, eikä sopivaa yhteistä hetkeä tunnu löytyvän. Vapaahetkinä odotetaan toiselta jotain signaalia tai aloitetta. Jos sitä ei tule, turhaudutaan ja vähitellen katkeroidutaan. Huonon kierre on valmis.

Yksinkertaisin tapa hoitaa asia kuntoon on vain ryhtyä harrastamaan seksiä, ilman sen kummempia tunnelmavirityksiä. Ei ole väliä sillä, kumpi aloitteen tekee. Seksistä ei pidä tehdä arvovaltakysymystä, vaan jokainen voi ihan itse toimia sen eteen, että saa, mitä haluaa. Voi myös sopeutua siihen, että toteuttaa toisen toiveita.

Omassa pitkässä liitossani toimi järjestely, jossa seksiä oli joka päivä samaan aikaan iltapäivällä. Seksiä eivät silloin häirinneet työt eivätkä iltamenot. Kaikille ei päivittäinen autuaallinen tuokio ole mahdollinen, mutta varmaankin pari iltaa viikossa onnistuu kaikille.

 Neuvoni on siis: merkitkää seksi kalenteriin. Jos on aikaa kuntosalille, on aikaa seksiinkin. Kysymys on prioriteeteista. Jos seksiä pitää tärkeänä, sille löytyy kyllä aikaakin.

Kun seksihetki on kalenterissa, siitä ei tarvitse neuvotella eikä miettiä, haluttaako kumppania juuri silloin. Asiaa voi pitää itsestään selvänä.  Seksin ei aina tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, että on yhteinen tahto ja pyrkimys.  Ja kun seuraavakin kerta on kalenterissa valmiiksi, ei tarvitse masentua, jos aina ei kaikki suju nappiin. Tiedän, että säännöllisyys tuo seksiin myös vaihtelua ja leikkisyyttä, kun se ei ole epätoivoista paineiden purkua tilaisuuden tullen. Kukapa jaksaisi joka päivä rakastella samalla tavalla samassa asennossa.

Kun seksi tulee tavaksi, siitä tulee myös nautinnollisempaa ja rennompaa. Mielikuvitus alkaa laukata. Ihmettelenkin, miksi naistenlehdet ovat täynnä jooga-, ruokavalio- ja jumppaohjeita, mutta tätä yksinkertaista seksineuvoa ei juuri kukaan hehkuta. Seksi on ainakin omalle hyvinvoinnilleni yhtä tärkeää kuin sopiva ravinto ja liikunta. Sen eteen pitää nähdä hiukan vaivaa, mutta se palkitsee.

Pariskunta, jolla ei ole seksiä, on kuin sammutettu lamppu. Huvittelen joskus mielessäni vertailemalla ravintoloissa istuvia pariskuntia ja arvailemalla heidän seksielämänsä laatua. Uskon nimittäin vahvasti, että seksi pitää pariskunnat toisistaan kiinnostuneina  niin, että se näkyy päällekin päin. Kun pariskunnalla menee sängyssä hyvin, eivät katseet harhaile, eivätkä tuijota lasittuneesti  tyhjyyteen, vaan kumppania silmiin.  Ei tiuskita eikä mökötetä turhista. Seksi on hyvän olon syy, ei seuraus.

Onko vauvakato miesten syytä?

Pelottaa kirjoittaa tätä tekstiä, koska joudun käyttämään siinä vauva-sanaa. Kirjoitan kuitenkin, sillä aihe on niin herkullinen: kenen syytä on vauvakato Suomessa?

Helsingin Sanomissa on keskusteltu paljon siitä, miksi Suomessa on vauvakato ja mitä sille tulisi tehdä. Osansa keskusteluun antoi tänään psykoterapeutti ja seksologi Heidi Valasti.  Hän on kirjoituksessaan sitä mieltä, että nuoret miehet on kasvatettu naisen vallalle alisteisesti ja että tämä on yksi syy vauvakatoon.

Miesten seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt, koska seksi on valjastettu lisääntymistarkoitukselle. Miehet kokevat olevansa ikään kuin naisen jatkeita. Näissä oloissa miehet sanovat ”ei” siittiöidensä jatkojalostamiselle vauvaksi.

Rohkea väite. Mutta, en voisi olla enempää samaa mieltä! Miehenä oleminen on nykyään paljon vaativampaa kuin aikaisemmin.

Ei riitä, että osaa niin sanotut miesten työt. Lisäksi pitää olla kiinnostunut myös asioista, jotka ennen olivat naisten valtakuntaa kuten hoivaaminen, kokkaaminen, sisustus ja pukeutuminen.

Isyys vasta vaikeaa onkin, kun pitäisi ottaa paikkansa kaikkitietävän naisen rinnalla ja tukena.

Kun itse sain esikoiseni hyvin nuorena vuonna 1976, lapsen isä jäi vuodeksi hänen kanssaan koti-isäksi. Hyvin sujui, mutta se oli silloin erittäin harvinaista.  Tapa, jolla me molemmat lasta hoidimme ja kasvatimme, melko huolettomasti ja oman järjen mukaan, ei kelpaisi nykypäivänä.

Emme tienneet mitään lastentarvikkeiden kilpavarustelusta, luomuruuasta, imetyksen välttämättömyydestä, vaippamerkkien eroista tai muusta, mistä en ole varmaan kuullutkaan.

Tuntuu, että nykypäivänä vanhemmuus on valtava suoritus, jolle äidin lisäksi myös isän pitää täydellisesti omistautua, tietenkin äitien ja muiden naisten sanelemilla ehdoilla, ikään kuin äidin pikku apulaisena. En ihmettele, että monet miehet kavahtavat tehtävään ryhtymistä nähtyään ikätovereidensa kohtalon kantoreppujen ja vaippavuorien keskellä.

Muutenkin parisuhteessa naiset ovat vahvoilla, sillä he eli me emme enää ole riippuvaisia miehistä ja voimme valita kumppanimme vapaasti. Ne, joita kukaan nainen ei valitse, ovat heikossa asemassa. Mies kärsii yksin elämisestä enemmän kuin nainen. Ne, jotka joku on valinnut miehekseen ja lastensa isäksi, joutuvat ponnistelemaan pitääkseen paketin kasassa.

Vaatimukset, joita miehelle nykyään parisuhteissa esitetään, ovat kovia verrattuna muutaman vuosikymmenen takaisiin. Ei enää riitä, että tuo leivän kotiin ja vie lapset sunnuntaina puistoon. Miehet kasvavat aikuisiksi valmiiksi syyllistettyinä sukupuolestaan, kuten Heidi Valasti kirjoituksessaan sanoo.  Silloin, kun mennään kokonaan naisten ehdoilla, miestä tarvitaan parisuhteessa lähinnä assistentiksi ja näyttelyesineeksi.

Kirjoitin tästä aiemmin Ilta-Sanomiin otsikolla Edustusmies:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006016693.html

Heidi Valastin kirjoitus Helsingin Sanomissa:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006393290.html

Korvaavatko seksilelut kumppanin?

Olin päättänyt jättää seksiaiheet hetkeksi, mutta tämän päivän Helsingin Sanomat suorastaan provosoi kirjoittamaan niistä. Lehdessä on peräti kaksi laajaa artikkelia aiheesta; toinen deittisovelluksista, toinen seksileluista.

Jälkimmäisessä jutussa Kaalimato-yritys mainostaa tuotteitaan.  Keskityn tähän artikkeliin, sillä nettideittailusta olen kirjoittanut jo monta kertaa aiemmin.  Paperilehdessä Hesarin jutun otsikko on: Nykyään suomalaisia kiinnostavat seksivälineet eivät yhdynnät. (Kyllä, se on kirjoitettu noin ilman pilkkua tai ajatusviivaa tai muuta.) No, kielioppi sikseen.

Jutun pääsisältö on, että ihmisten välinen seksi korvautuu kasvavassa määrin yksin harrastettavalla välineurheilulla, jossa apuna ovat vibraattorit, dildot, tekovaginat ja sen semmoiset. Ymmärrettävää toki on, että näin käy, koska yhteiskunnallisista syistä sinkkuus ja yksin eläminen yleistyy. Kumppania ei tahdo kaikille löytyä, vaikka olisi mitä sovelluksia puhelimessa.

Arvatkaapa kuka on jutun haastateltu asiantuntija? Tietenkin Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula, Suomen ainoa virallinen seksiasiantuntija, joka on jo vuosikymmeniä tiennyt kaiken suomalaisten seksielämästä tilastojen valossa. Hänen sanomansa tässä artikkelissa on, että “halut ovat samat kuin ennenkin”. Helpottavaa!

Pöyristyin kuitenkin siitä, että jutussa Kaalimato-yrittäjä Nina Nousiainen kertoo nykyihmisten haluavan panostaa omaan aikaan parisuhteessakin. Oman ajan vaaliminen menee niin pitkälle, että oma aika ulottuu myös seksiin.

“Kumppanin kanssa seksiin ryhtyminen vaatii aikaa ja panostamista. Halutaan oikea tunnelma, esileikit ja sitten vielä joku suoritus. Se voi kaikkinensa olla työläs ajatus”, Nousiainen kommentoi.

Nyt ei tahdo löytyä sanoja. Kuka siis on keksinyt tällaisia sääntöjä, jotka tekevät maailman luonnollisimmasta asiasta työlään suorituksen? Eipä olisi itselle juolahtanut tuollainen ajatus mieleen. Onko tässä kyse samasta asiasta, kuin että lautaselta syöminen pöydän ääressä tuntuu työläältä ja on helpompi syödä pikaburgeria sormin sohvalla löhöten?

Jos vuorovaikutus, sanatonkin, tuntuu kovin työläältä, ei varmaan tosiaan kannata olla missään parisuhteessa. Sooloseksi välineillä tai ilman on mielestäni tietenkin ihan ok ja normaalia, myös parisuhteessa muun ohessa.  Mutta jos kumppania ei tarvita edes seksiin, niin mihin sitten?

Tämä täti sanoo nyt, että kyllä ollaan aika hakoteillä, jos seksivälineet alkavat syrjäyttää oikeaa, ihmisen välistä seksiä siitä syystä, että seksi koetaan “työlääksi”.

Seksi ei mielestäni ole suoritus. Sillä ei tarvitse olla käsikirjoitusta. Se vain tapahtuu. Se on elämys, sisäinen matka, kokemus ja parhaimmillaan kaikkein syvintä vuorovaikutusta.  Ihan next level vaikkapa normikeskusteluun verrattuna! Veikkaan, että jos ihmiset harrastaisivat enemmän seksiä,  mindfulness-kursseilla ja self help -oppailla olisi vähemmän kysyntää.

En oikeasti ymmärrä, mitä työlästä seksissä on ja mitä tunnelman luomista siihen vaaditaan. Vaaditaanko järveen pulahtamiseen jotain tunnelmaa? Järjestys on mielestäni ihan päinvastainen. Seksiä varten ei tarvitse etukäteen luoda yhtään mitään tunnelmaa, vaan seksi nimenomaan luo tunnelman. Se on ilmainen hyvinvoinnin ja mielihyvän lähde, joka ylläpitää ja vahvistaa suhdetta. Paristoilla käyvä muovilelu ei tähän kykene.  

https://www.hs.fi/kaupunki/kerava/art-2000006383343.html

Toivetekstinne, olkaa hyvä!

Rakkaat lukijat! Olen lukenut huolellisesti kaiken kolumneistani antamanne palautteen Ilta-Sanomien nettijulkaisuissa. Yritän nyt kehittyä ja kirjoittaa ehdotustenne mukaisen tekstin. 

Ensinnäkin parisuhteesta. Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde on ainoa mahdollinen yhdessäolon muoto. Pariskunnan ja perheen kuuluu asua samassa osoitteessa. Avoimet suhteet tai erillään asuminen ovat merkki henkisestä epäkypsyydestä. Oman puolison kanssa haluaa jokainen normaali ihminen viettää aikaa 24/7 ja nukkua lusikassa.

Oman kullan kainalossa kotisohvalla on ihan parasta! Kumpikin saa olla ihan sellainen kuin on, ilman mitään ulkonäkö- tai muita paineita. Oma kumppani on turvallinen höpönassu, jonka kanssa käydään saunassa ja syödään naksuja sohvalla. Ihanaa!

Pettäminen on pahinta, mitä kumppanille voi tehdä. Se on riittävä syy eroamiselle, vaikka ero onkin huono juttu. Pettämistä ei kuitenkaan voi antaa anteeksi. Se siitä ja piste. Kyllähän tämän kaikki tajuavat selittämättäkin. Joka ei tajua, on henkisesti epäkypsä. Pettäjä myös on henkisesti epäkypsä. Ja jos haluaa asua eri osoitteessa kuin kumppani, suhteessa on jotain pahasti vikana. Se on epäkypsää.

Seksistä. Seksi on ihan parasta oman rakkaan kanssa. Aluksi sitä voi olla paljonkin, mutta vuosien mittaan se hiipuu. Tämä on aivan luonnollista kehitystä ihmissuhteissa.  Kun näin käy, siihen on parasta vain tyytyä tai hankkia vaikka koira, jota ulkoiluttaa.

Hyvä parisuhde ei perustu seksille, vaan ihan muille asioille. Seksi on muutenkin nuorten ihmisten juttu. Keski-ikäistä ei seksin pitäisi enää kiinnostaa, vanhuksista puhumattakaan. Ihan pervoa olisi semmoinen ja jos joku muuta väittää, on henkisesti epäkypsä.  Parisuhteen osapuolen pitää olla suunnilleen saman ikäisiä. Muuten se ei ole parisuhde vaan  sairas ja pervo  hyväksikäyttösuhde.

Porno on myös ihan sairasta ja ihmisiä esineellistävää. Jos joku pitää pornoa kiinnostavana tai tarpeellisena, on henkisesti epäkypsä. Jos kumppani jää kiinni pornon katsomisesta, se on melkein yhtä pahaa kuin pettäminen.

Parasta on, että ihmisellä ei ole elämässään monia seksikumppaneita. Ne, jotka eivät pysty asettumaan aloilleen ja lentelevät kukasta kukkaan, ovat säälittäviä ja henkisesti epäkypsiä. Kypsä ihminen tietää kokeilemattakin mitä haluaa ja tyytyy siihen kumppaniin, jonka kohtalo on hänen tielleen lennättänyt. Tässä on nyt jotain loogista ristiriitaa, mutta näin kuitenkin toimivat kypsät ja tasapainoiset ihmiset. Netistä ei missään tapauksessa kannata etsiä seuraa, siellä ovat vain huijarit, psykopaatit ja henkisesti epäkypsät.

Kypsän ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse kysellä eikä kyseenalaistaa. Hänellä on yksi ainoa elämä, jota hän ei tuhlaa mihinkään haihatteluihin, vaan elää juuri niin kuin kunnon ihmisen kuuluu elää. Niin kuin kaikki muutkin. Se nyt vaan on niin.

Ai niin, äijät on äijiä ja muijat on muijia.

Ja minä itse. On lääkitys kohdallaan ja käyn terapiassa, älkää suotta olko huolissanne.

 

Tämä teksti perustuu kommentteihin joita Ilta-Sanomien viimeisin kolumnini sai. Kommentit olivat samansuuntaisia kuin kaikki aiemmatkin kommentit.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006237828.html

Ihmisten esineellistämisestä

Yleensä ei kannattaisi lukea netissä saamaansa palautetta. Siitä tulee hetkeksi ikävä olo. Toisaalta, jos jotkut väitteet toistuvat usein, niitä voi alkaa pohtia.

Minua on moitittu kirjoitusteni perusteella siitä, että esineellistän ihmisiä, siis miehiä. En ihan tajua tuota moitetta, sillä rakastan esineitä. Etenkin kauniita esineitä. Esineet ovat myös hyödyllisiä ja käyttökelpoisia. Mitä tarkoittaa ihmisen esineellistäminen?

Tällaisia syytöksiä tuli etenkin kolumnistani, jossa kerroin maksaneeni joskus takavuosina seksistä nuorelle miehelle. En varsinaisesti haluaisi palata aiheeseen, mutta luultavasti saamani leima pysyy minussa ikuisesti. Käytinkö siis valtaa häntä kohtaan ja esineellistin häntä?

Minusta tilanne oli joko tasa-arvoinen tai sitten hän ”esineellisti” ja käytti hyväkseen minua. Hän myi sellaista, mistä arveli minun voivan maksaa ja tarjosi oma-aloitteisesti palveluksiaan. Minä olin tuolloin vielä sellaisen harhan vallassa, että yli viisikymppinen nainen ei voi saada seksiä maksamatta siitä.  Katsoisin, että miehellä oli tuossa tilanteessa enemmän valtaa ja hän käytti sitä hyödykseen. Ei siinä minusta silti kumpikaan ollut minkään ”esineellistämisen” tai muunkaan vääryyden uhri.

Olen ehkä ollut elämässäni liian kauan taloustoimittaja, koska minusta on ihan luonnollista tarkastella myös ihmissuhteita vaihdannan välineinä.

Valuutan ei tarvitse olla rahaa, se voi olla ihan mitä tahansa, mitä toinen tarvitsee. Valtaa, statusta, hellyyttä, ymmärtämystä… Hyvässä ihmissuhteessa puntit menevät osapuolten kesken tasan. Elämässä ja suhteissa tulee vaiheita, jolloin vaakakuppi voi heilahtaa tilapäisesti, mutta elinkelpoinen suhde korjaa itse itsensä taas tasapainoon.

Äitini sanoi minulle, kun olin teini-ikäinen, että onnistuneissa parisuhteissa osapuolet ovat yleensä ulkonäköstatukseltaan samanveroisia.  Olen tarkkaillut pariskuntia ja tullut siihen tulokseen, että äiti oli aika lailla oikeassa. Hän oli tämän varmaan katkerasti saanut kokea omassa parisuhteessaan, jossa isä oli turhamainen ja komeana pidetty naistenmies ja äidillä oli taas paljon niin sanottua sisäistä kauneutta. Nämä ”valuutat” eivät olleet heidän pelissään samanarvoisia. Ero siitä tuli.

Mietin myös usein keski-ikäisiä pariskuntia, joita näen kadulla tai kahviloissa. Paljon näkee sellaisia, joissa toinen on vanhentunut, lihonut tai muuten rähjääntynyt selvästi toista nopeammin.

Pariskunta, joka oli alun alkaen tasaveroinen, voi vuosien myötä eriparistua niin, että suhteen dynamiikka ei enää toimi, ellei joku muu seikka toimi puskurina.

Usein toimii, eikä kaikki ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Toisella voi olla heittää peliin jotain, mikä tasaa eriparisuutta.

Itselläni on kokemusta ikäerosuhteista, tälläkin hetkellä elän sellaisessa. Kumppanini on minua puolet nuorempi. Pidän erittäin todennäköisenä, että meidät vaikkapa kadulla näkevät vastaantulijat hämmentyvät tai ärsyyntyvät.  Itse tunnen oloni normaaliksi ja tilanteen luonnolliseksi. Tarjoaisin kummastelijoille vaikkapa sellaista selitystä, että suhteessa, joka herättää paljon pahennusta, täytyy olla jotain erityistä, jotta osapuolet altistavat itsensä sosiaaliselle paineelle.

Older posts

© 2021 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑