Naisen kolmas elämä alkaa viisikymppisenä. Se voi olla elämän parasta aikaa. Se on myös tulevan kirjani nimi. Kirja ilmestyy tänä keväänä Basam Booksin kustantamana.

Kirjassa kerron muun muassa vaiheesta, jolloin pitkä avioliittoni oli tullut käännekohtaan. Työelämässä oli ”kaikki” jo tehty, lapset aikuisia, vapaa-ajan asunto hankittu ja talous mallillaan. Kaikkien ponnistelujen jälkeen elämältä puuttui kuitenkin suunta ja päämäärä. Parisuhde ajautui kriisiin.

Näin käy monessa muussakin liitossa. Jotain puuttuu ja sitä pitää hankkia muualta. Viidenkympin villitys on tunnettu ilmiö, joka voi ilmetä uusina harrastuksina,  syrjähyppyinä tai avioeroina. Meidän liitossamme se  johti pysyviin elämänmuutoksiin.

Kun puolisoni kanssa kyseenalaistimme parisuhdenormit ja lähdimme etsimään omia ratkaisujamme, yhteinen matka muuttui paljon sisältörikkaammaksi. Muutimme suhteemme avoimeksi. Vastaan tuli kaikkea jännittävää ja karillekin karahdettiin muutaman kerran.  Meistä tuli matkan myötä toisillemme parhaat ystävät ja saatoimme jakaa asioita, joista monet pariskunnat eivät keskustele koskaan

Kerron kirjassani rehellisesti, miten tämä kaikki onnistui ja mitä vaikeuksia kohtasimme. Yhteiskuntamme rakentuu niin vahvasti yksiavioisen parisuhteen varaan, että vaihtoehtoisille elämäntavoille ei ole tarjolla valmista mallia, koodia eikä etikettiä. Sitä kokeilevat useammat kuin tiedetään ja vielä useammat haaveilevat siitä, mutta ihmiset eivät ole valmiita kertomaan kokemuksistaan omalla nimellään.

Päätin rikkoa tämän hiljaisuuden ja kirjoittaa oman tarinani avoimesta suhteesta, nettideittailusta ja suhteistani nuoriin miehiin. En kerro tarinaani kerskaillakseni tai hätkähdyttääkseni, vaan siksi, että ikääntyvän naisen seksuaalisuus on tabu, josta puhutaan liian vähän ja hyssytellen. Parisuhdekeskeinen elämäntapa sokaisee meidät uskomaan, että naisen seksuaalisuus heikkenee keski-iässä.

Yleinen käsitys on myös, että nainen ei enää yli viisikymppisenä ole miesten silmissä kiinnostava. Haluan ravistella tätä käsitystä ja osoittaa, että ”puuma-ilmiö” on todellinen ja sen taustalla on oikeita, kulttuuristamme ja ehkä myös biologiasta juontuvia syitä.  Haluan jakaa kokemuksiani ja antaa naisille rohkeutta rikkoa totuttuja rajoja.

Kerron kirjan ilmestymisestä täällä  ja Luksusongelmia- Facebook-sivuillani  sekä Instagramissa myöhemmin, kun saan lisää tietoa aikataulusta ja muusta.

https://basambooks.fi/sivu/tuote/naisen-kolmas-elama/2733954