Tag: korona

Deittailupoliisi valvoo

Nyt koronapysähdyksen aikana on ollut aikaa tutkia deittisivustoja. Alkoi kiukuttaa.

Tinder on koronan kunniaksi antanut kaikille käyttöön ilmaisen  passi-toiminnon, joka on normaalisti maksullinen.  Sillä voi asettaa itsensä sovelluksessa minne tahansa. Itselläni on tiukat rajoitukset etäisyydessä, mutta nyt suuri osa  sovelluksen tarjoamista ehdokkaista onkin yhtäkkiä toiselta puolelta maailmaa!  Se on turhauttavaa, sillä en välitä tutustua tapauksiin, joita en tosielämässä voisi tavata vaikka haluaisin. Kaikki kiinnostavat profiilit pitää nyt ensin tsekata sijantimielessä ja siihen kuluu turhaa aikaa.

Tinderin passi-idea on ehkä  brändimielessä onnistunut ja toimii myös koronavaroittajana:  koska nyt ei ole turvallista tavata oikeasti, on sama missä päin maailmaa deittiehdokas on. Itse taas ajattelisin, että jos nyt käyttäisin aikaa johonkuhun tutustumiseen, hänen olisi parasta olla saavutettavalla etäisyydellä sitten, kun elämä taas normalisoituu.

Helsingin Sanomat kirjoitti vähän aikaa sitten, että Tinder-deittailu on muuttunut koronan aikaan syvällisemmäksi tutustumiseksi keskustellen ja kävelyretkillä. Väittäisin päinvastoin. Omien havaintojeni mukaan tulee entistä enemmän suorasukaisia seksiehdotuksia.  Monet lienevät kyllästyneet jutustelemaan mukavia tuntemattomien kanssa ja liikkeellä ovat enimmäkseen riskejä kaihtamattomat tai kokeneet sexting-deittailijat.

Päätin kokeeksi tsekkailla paria muutakin deittipalvelua. On useitakin, joissa täytetään aluksi persoonallisuustesti ja sen jälkeen palvelu osaa mielestään tarjota sopivimpia ehdokkaita käyttäjälle. Hyvä idea, mutta nämä syvällisemmän tason palvelut unohtavat kysyä yhtä asiaa. Sitä, millaista kumppania itse olen hakemassa – siis muutenkin kuin persoonallisuuden puolesta.

Käytin juuri yli puoli tuntia yhden palvelun kysymyksiin vastaamiseen ja mitä tulikaan tulokseksi?  Palvelu tarjoaa minulle ainoastaan itseni ikäisiä ja vanhempia ehdokkaita. Lisäksi ehdokkaat ovat eri puolilta maata. Totta kai, koska palvelu ei kysynyt, minkä ikäisistä  ja missä päin asuvista miehistä mahtaisin olla kiinnostunut. Sitä en valitettavasti tiennyt, kun aloin täyttää profiililomaketta. Niinpä poistin vaivalla luodun profiilini saman tien.

Luksusongelmia? Niinkin voi sanoa, mutta kyllä deittipalvelujen toimintakaavat kertovat jotain parisuhdeoletuksista.

Mihin perustuu oletus, että useimmat olisivat kiinnostuneita vain saman ikäisistä ihmisistä? Mitä puolestaan kertovat esimerkiksi sellaiset deittipalvelujen nimet kuten Akateemiset sinkut tai Eliittikumppani?  Että ihmiset haluaisivat tutustua ainoastaan oman sosioekonomisen statuksensa kaltaisiin kumppaneihin?  Ajatus on minusta ahdistava ja rajoittava.

Voi olla, että suurten lukujen lait kertova, että kaupallisesti toimiva deittipalvelu kannattaa perustaa tällaisiin oletuksiin käyttäjien toiveista. Meitä on kuitenkin muunkinlaisia. Itse en sosioekonomiasta välitä ollenkaan, sillä netissähän mainiota juuri on, että se antaa mahdollisuuden tutustua aivan erilaisiin ihmisiin kuin muuten tutustuisi.

 

Helsingin Sanomien Tinder-juttu:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006486504.html

Kuka saa olla sinkku?

Liityin Facebookin Korona-ajan sinkut -ryhmään. Tulin kipin kapin pois.

Liityin ryhmään viime viikolla uteliaisuudesta, koska Facebook-kaveri kutsui. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen uusi innovaatio ja että suhdeblogia kirjoittavana minun kannattaa varmaan käydä vilkaisemassa, millainen on meininki siellä.

Ryhmässä oli miesten ja naisten esittelyketjut, kuin deittipalstoilla ikään, mutta ei yhteydenottoja niiden perässä. Muu keskustelu oli enimmäkseen yleistä toisten tsemppaamista ja paikkakuntakohtaisia kuulumisia.  Kaikenlaista yleistä pulinaa. Alkoi askarruttaa, löytyykö sieltä kumppaneita kellekään ja onko tarkoituskaan.

Aloitin siis aiheesta keskustelun, jossa aluksi kerroin, etten ole ”varsinaisesti” sinkku, mutta silti koronaeristyksen takia yksin ja yksinäinen. Kerroin myös, että en aio olla ryhmässä kauan, vaan tulin mielenkiinnosta käymään. Sain kiukkuista ja vihaista palautetta. Koska en tunnustanut sinkkuväriä, olin vakooja, tirkistelijä ja tunkeilija. Minulle oltiin vihaisia, koska joidenkin mielestä tein pilkkaa sinkkujen vaikeasta tilanteesta.

En jäänyt sinne enempää moitittavaksi ja nokittavaksi vaan lähdin ryhmästä parin tunnin vierailun jälkeen. Tuo on sinänsä tyypillinen Facebook-ryhmien laumailmiö, joka saa minut karttamaan niitä. Keskustelut eivät pysy asiassa, vaan rönsyilevät sinne tänne ja monilla on tarve purkaa negatiivisia tunteitaan muihin. Tulee myös me ja muut -tyyppistä klikkiytymistä.

Tämä pikku kokemus sai minut pohtimaan sinkkuuden olemusta. Sinkkuus on parisuhdekulttuurimme luoma määritelmä. On normi ja tavoiteltava tila elää parisuhteessa. Sitten ovat ne muut, joille on oikein nimikin, sinkut. Se, että ilmaisee olevansa sinkku, tarkoittaa toisille ihmisille ilmeisesti, että kokee olevansa vailla parisuhdetta ja lisäksi etsii sellaista. Sinkkuus on väliaikainen ja jotenkin vajavainen tila, josta halutaan eroon.

Voiko avoimessa suhteessa oleva olla sinkkuryhmissä? Entä polyamorikko, jolla on useita vakituisia kumppaneita?  Molemmathan ovat vapaita solmimaan uusia suhteita. Ovatko kaikki sinkkuryhmien jäsenet monogaamisen parisuhteen perässä? Onko sinkku myös henkilö, joka ei edes etsi vakituista parisuhdetta, vaan jahtaa yhden yön juttuja?

Joillekin sinkkuus on vajaus ja taakka, toisille puolestaan kunnia asia, vapauden ilmaus ja ylpeyden aihe.

Ihmiset voivat kokea eri asteista sisäistä sinkkuutta. Itse koen vahvaa sellaista. En halua tulla määritellyksi parisuhteen kautta. Olen ihan riittävästi määriteltävissä omana itsenäni. Ilmeisesti en silti voi käyttää itsestäni sinkku-sanaa, enkä kyllä haluakaan. Sanan käyttäminen on ikään kuin nykyiselle parisuhdekäsitykselle alistumista ja sen epäsuoraa hyväksymistä.

© 2020 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑