Älkää huoliko, on minussa myös sisäistä kauneutta!

Arvoisat Ilta-Sanomien kommenttipalstan kirjoittajat! Kiitoksia palautteestanne. Ajattelin vastata näin yhteisesti kaikille.

Nettikommenteissanne kannatte huolta henkisestä ja fyysisestä terveydestäni. Voin ihan hyvin, kiitos. Myös limakalvoni voivat hyvin, toisin kuin jotkut teistä arvelevat. Juu kyllä voivat, iästäni huolimatta. Gynekologini on samaa mieltä kanssani. Sain viimeksikin kehuja sisäisestä kauneudestani.

Harrastan muutakin liikuntaa kuin seksiä. Olen edelleen hyvissä väleissä perheeni kanssa ja aikuiset lapseni ovat parhaita ystäviäni. Ja kyllä, lapsenlapseni saavat tavata minua. Aviomieheni ei ole kynnysmatto, hän kunnioittaa itseään, minä häntä ja hän minua. Monet muutkin kunnioittavat häntä, enimmäkseen kylläkin ihan muista syistä kuin minun vuokseni.

Minulla ei ole seksitauteja eikä ole koskaan ollutkaan. En ole esineellistänyt itseäni – mitä se tarkoittaneekin – enkä ketään muutakaan. Tiedoksi niille, jotka puolestaan epäilevät minua hyväksikäyttäjäksi, nettideittailuun tarvitaan ihan alun alkaenkin kaksi vapaaehtoista.

En ole ahdistellut ketään, en edes virtuaalisesti. En myöskään maksa seksistä, ainakaan toistaiseksi.

Olen saanut elämässäni osakseni paljon rakkautta. En koe sisäistä onttoutta enkä tyhjyyttä. Sen sijaan täysi kalenteri aiheuttaa usein ongelmia.

Tässä taisivat olla päällimmäiset. Kaiken kaikkiaan päiväni iltapäivälehtijulkkiksena meni aika odotetusti.

Havaitsin heti, milloin lyhyeen puhelinhaastatteluuni perustuva juttu ilmestyi verkkoon, sillä samalla hetkellä alkoi tulvia viestejä joka tuutista. Puhelimeen, messengeriin, whatssappiin, sähköpostiin ja mitä näitä nyt on.

Nyt varmaan ajattelette, että tuli huorittelua ja vihaviestejä. Ei suinkaan! Eri-ikäiset miehet vain osoittivat ihailua ja mielenkiintoa ja halusivat tutustua.

Minulle tuli enimmäkseen enemmän tai vähemmän suorasukaisia deittiehdotuksia ja jonkin verran ihan vain kehuja. Ei tainnut tulla yhtäkään oikeasti törkeää viestiä, kuvista puhumattakaan. Paljon ala-arvoisempaa tavaraa tulee tavallisista deittipalveluista. Olen sellaiseen ihan tottunut, enkä millään muotoa pahastunut. Aika masentavaa olisi ollut, jos mitään ehdotuksia ei olisi tullut!

Kuva: Sanna Lehto

Myös useampi nainen  otti yhteyttä. Kiitän vertaistuesta. Olin vilpittömän ilahtunut tarinoistanne. Arvelen, että saan teistä parikin uutta ystävää, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia. Tällaisista ikäerojutuista tai seksideiteistä kun ei naistenkaan kesken kovin helposti puhuta. Joskus jopa vaikuttaa, että naiset vahtivat toistensa moraalia hanakammin kuin miehet, ainakin minun ikäluokassani. Kahvilla siis tavataan, siskot!

Ikävä kyllä minun  oli innokkaan viestittelyn takia ihan pakko muuttaa Facebookin yksityisyysasetuksiani, vaikka kannatankin periaatteessa avoimuutta ja olen ollut uhkarohkea tässäkin asiassa. Harmittelen, että minulta jäävät nyt ehkä tällaiset spontaanit kannustukset saamatta. Mutta näillä tähän mennessäkin tulleilla pärjää pitkään. Blogini palautelomake on edelleen hyvä tapa  ottaa yhteyttä.

En myöskään kadu haastattelua, vaikka minusta jääkin nyt erittäin kyseenalainen Google-jälki etenkin kun jutun otsikossa ei mikään asia tarkkaan ottaen pitänyt paikkaansa. Tekevälle sattuu.

Olen ilmeisesti parantumaton masokisti, sillä mietin tässä parhaillaan, minkä tabun tai harhaluulon kimppuun hyökkäisin seuraavaksi. Ehdokkaita on aika paljon. Perästä kuuluu vai miten se sanotaan.

Ilta-Sanomien juttu:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005886341.html

 

Parhaat vinkit: mitä päälle pikkujouluihin?

Halloween on taas täällä. Ja apua, pikkujoulut! No, ei hätää. Sama asu käy molempiin.

Muistatteko Jutta Urpilaisen verkkosukissa Iltalehden kuvassa? Jutan puolesta toivon, että ette muista. Kuitenkin, juuri semmoinen on suomalainen pikkujoulu. Pikkutuhma ja mauton. Etten sanoisi pikkumusta.

Pikkujoulut tuntuvat työelämässä olevan iso juttu. Näin yrittäjänä, kun joka päivä on juhlaa, ei ihan pysty eläytymään tähän mieliä kiihdyttävään ja kutkuttavaan odotukseen, mutta ei sitä voi väistääkään, sillä vaatekauppojen ikkunat ja juhla-asuilla lastatut tummanpuhuvat vaaterekit tunkevat päälle joka paikassa.

Myös pikkujouluasun pitää olla sellainen, että sitä ei voi väistää ja siihen täytyy tunkeutua, ellei peräti ahtautua ja kiemurrella sisään. Hiukan liian piukka, mieluusti keinokuituinen, hiostava ja kaikin puolin riittävän tyrkky. Sanalla sanoen, katseet kääntävä.

Pikkujouluna muutoin asiallisen kulmikas suomalainen nainen heittää arkiminänsä nurkkaan ja irrottelee kerrankin. Siis pukeutuu niin huorahtavasti kuin suinkin uskaltaa. Ja uskaltaahan suomalainen nainen mitä vain, kun kerran päättää.

Avara kaula-aukko? Toki. Minihame? Ilman muuta. Korkeat tolppakorot? Tottakai. Mustat kynnet? Kyllä. Mustaa huulipunaa? Miksei. Mustat verkkosukat? Kyllä, ehdottomasti. (Kimaltavat sukat ajavat saman asian myös). Vaikutelma viimeistellään tummilla rajauksilla ja tymäkällä luomivärillä. Mikään ei pikkujouluissa ole liian överiä, siitä lähdetään.

No, ne vampyyrihampaat voi ehkä jättää kotiin.

Aina ajankohtainen ja säväyttävä tehokeino on glitter. Pikkujouluissa kuuluu kimaltaa.

Pikkujoulun riehakkaasta karkelosta on Nobel-juhlen himmeänsilkkinen eleganssi kaukana. Suomalainen juhlistaa iltaansa välkkymällä kuin rapistuvan lähiötalon parvekkeelle unohtuneet jouluvalot.

Siis, jos asusi on kimaltava, piukka ja musta, ei pienintäkään hätää. Sulaudut joukkoon. Jos musta ei jostain syystä onnistuisi, myös violetti tai viininpunainen käyvät. Tässä ovat nyt ne vaihtoehdot. Eipäs edes mietitä mitään muuta siellä!

Materiaali asussa on mielellään joustavaa ja ohutta, ettei siellä diskossa heiluessa pikkutunneilla tule liian kuuma.
Hihaton toppi käy kaikille ikään ja kiloihin katsomatta! Tämä asu on myös juhlintaystävällinen. Se on kehittynyt huippuunsa vuosikymmenien kokemuksen myötä.

Oikeaoppisessa pikkujouluasussa rinnuksille läikkynyt glögi tai syliin kaatunut punaviini ei näy eikä tunnu missään.

Kireät joustovaatteet eivät rypisty, jos illallispöydässä joutuu hikoilemaan monenkin ruokalajin ajan.

Myös aamuyön jatkoilla syntyneet mahdolliset biotahrat on helppo huuhtaista vessan hanan alla eikä kotona kukaan pääse huomauttelemaan.

Oikein pukeutuneena otat kevyesti vastaan työkaverien mauttomat vitsit ja pomojen teennäiset puheet. Ja ei kun Rymy-Eetuun pöydille tanssimaan! Happy Halloween

Ensitreffit Tinderissä

Minulle sanotaan usein, että nettideittailu vaatii rohkeutta. Olen eri mieltä. Livenä deittailu vaatii.

Kerroin viime viikolla lehtijutussa elämästäni, joka on onneksi muidenkin kuin vain itseni mielestä kiinnostavaa. Saamani palaute on ollut pääosin hyvin kannustavaa. Pika-analyysin perusteella kaksi asiaa on noussut esiin: 1) olen rohkea, kun kerron nimelläni ja kuvillani seksikokemuksistani. 2) olen rohkea, kun uskallan harrastaa nettideittejä.

Enpä tiedä tuosta jälkimmäisestä, Minusta nettideittailu on erittäin selkeää ja helppoa ja lisäksi turvallista. Ilmoituksessa tai profiilissa on helppo kirjoittaa toiveistaan ja kertoa itsestään olennaiset asiat. On paljon turvallisempaa valikoida saapuneista vastauksista tai tarjolla olevista kasvoista ja profiileista ne miellyttävät, kuin livenä tehdä epävarmoja, mahdollisesti pieleen meneviä  lähestymisyrityksiä.

Valikoima on deittipalveluissa paljon suurempi ja kiinnostavampi kuin siellä yökerhon tai lähipubin nurkassa aamutunneilla, kun suuri pariutumisrituaali käynnistyy.  Jos  on laillani kiinnostunut eri-ikäisistä ihmisistä kuin itse on, tässä nimittäin ovat ne vaihtoehdot.

Kumppanin etsiminen livenä on ihan valtavan työlästä, usein lannistavaa jaa lisäksi epäterveellistä puuhaa. Se on kuin päivästä toiseen jatkuvat firman pikkujoulut.

En minä ainakaan tutustu potentiaalisiin seksikumppaneihin paikoissa, joissa normaalisti liikun: en kuntosalilla, en uimahallissa, en lounaskahvilassa tai taidegallerian avajaisissa. En yleensä edes siellä avajaisten jatkoilla, vaikka olenkin seurallinen ja puhelias luonteeltani.

Vaatii paljon enemmän kanttia kävellä baarin poikki tekemään tuttavuutta kuin aloittaa kotisohvalla Tinder-keskustelu. Tinder-matchin voi poistaa yhdellä painalluksella, jos jutut eivät miellytä. Mutta millä poistat hankalaksi heittäytyneen stalkkerin, jonka kanssa erehdyit juttusille lähibaarissa?

Nuorille kumppanin etsintä on helpompaa, kun liikkuvat ryhmissä paikasta toiseen, törmäilevät baarikierroksillaan toisiin ryhmiin ja voivat jutustella vapaasti keskenään ilman suurempaa paheksuntaa. Puuman yöllinen metsästysretki sen sijaan kysyy lujaa itseluottamusta ja henkistä valmentautumista, eikä läheskään aina johda tuloksiin.

Sanoisin, että ikäisilleni ja ylipäätään aikuisille ihmisille nettideittailu on käytännössä ainoa tapa tutustua uusiin ihmisiin, etenkin jos haluaa välttää draamoja ja työpaikkaromansseja.

Muistan, kuinka innostunut olin vuosia sitten, kun näin tuttavani ensimmäisen kerran käyttävän silloin vielä upouutta Tinder-sovellusta. Vau, se kertoo kuinka lähellä toinen on! Voit jutella vain sellaisten kanssa, jotka tykkäävät kuvastasi! Voit valita minkä ikäisiä ihmisiä se näyttää! Voit säätää hakuetäisyyden vaikka vain kilometriksi, jos haluat!  Miten hienoa!

Sovellus mullisti seuranhakutavat peruuttamattomasti, ainakin omalla kohdallani. Sovellus on myös kehittynyt ja monipuolistunut. Nykyään monet yhdistävät Tinderi-profiilinsa Instaan tai muihin sovelluksiin. Voin nähdä tyypin koko kuvagallerian, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tehdä paljon enemmän johtopäätöksiä kuin vain parista tarkoitukseen valitusta profiilikuvasta. Se on ylivertainen tapa tutustua, vaikka sitä pinnalliseksi moititaankin.

Itselläni on Tinderin maksullinen Gold-versio, josta näen kaikki saamani tykkäykset. Niitä on nyt pitkälle toista tuhatta. Voisiko olla helpompaa tapaa etsiä seuraa, kun poimia sieltä sopivia? Pyyhkäisen ja bling, puhelimeeni ilmestyy se “moi” tai vastaava keskustelunavaus. Eipä siihen suurta rohkeutta tarvita. 

Astetta suurempaa päättäväisyyttä tarvitaan treffien sopimiseen ja siihenhän homma usein tyssääkin. Suostun tapaamaan vain julkisilla paikoilla enkä edes viitsi matkustaa sitä varten kovin pitkälle. Se on monelle nuorelle miehelle vaikea pala. Entä jos kaverit näkee?

Ketä kiinnostaa? Itselläni on eri-ikäisiä tuttavia molemmista sukupuolista. Voin olla lasillisella graafikon, kuvaajan, personal trainerin tai ihan vain ystävän kanssa. Ei se Helsingin kokoisessa kaupungissa herätä kenessäkään ihmeempää kiinnostusta. Hankalia hetkiä ovat ne, kun joku tuttu tulee juttelemaan, enkä muista treffikumppanin nimeä esitelläkseni hänet. Onneksi he itse yleensä muistavat.

Me Naiset innostui aiheesta. Lue haastatteluni täältä:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/avoimessa-liitossa-elava-kirsi-hytonen-61-hakee-seksiseuraa-nuorista

Miksi riisuuduin Imagen kuviin?

Poseeraan tänään ilmestyneen Image-lehden kannessa alusvaatteisillani nuoren miehen kanssa. Miksi ihmeessä? Ilmeisesti siksi, että olen 60+ nainen ja kirjoittanut avoimesti seksistä.

Onko 61-vuotiaan naisen seksuaalisuus niin hätkähdyttävä asia, että se on kansikuvan arvoinen? Ja juuri tuollaisen kuvan, missä esiinnyn, jossa nainen on ikään kuin tyrkyllä – se kuvan keskipiste ja arvioinnin kohde? Millä vuosituhannella oikein elämme?

“Miksi minua rangaistaan siitä, että olen tämän ikäinen nainen ja kirjoitan seksistä ja olen kertonut nettideittailusta ja suhteestani nuoreen mieheen?”, kysyin kuvaajan studiolla.

“Eikö ole jo tarpeeksi rohkeaa, että olen kirjoittanut ja puhunut avomielisesti haastattelussa? Eikö mikään riitä? Pitääkö minut vielä riisua ja nolata? Tekisittekö näin, jos olisin Mikael Jungner tai Tuomas Enbuske? Jos olisin mies, komentaisitteko minut alushoususilleni poseeraamaan nuorten mimmien kanssa? “

“Kyllä”, sanoi Imagen AD.

No se jää nähtäväksi. En oikein usko, että ikäistäni miestä riisuttaisiin vallan ja arvovallan merkeistä, puvustaan, paidastaan ja solmiostaan yhtä helposti ja eikä mies siihen myöskään suostuisi, ellei olisi Matti Nykänen tai vastaava julkkis. Minä en ole, olen taloustoimittaja. Suostuin kuitenkin, sillä minulla oli sanottavaa.

Toivon, että ihmiset pysähtyvät hetkeksi miettimään. Toivon, että jotkut kiinnostuvat ja lukevat jutun. Samalla pelkään leimautuneeni.

Jutussa paljastan paljon enemmän kuin kuvissa, mutta se ei tunnu yhtään miltään. Olen kirjoittaja ja sanatyöläinen, en malli. Kuva on paljon vahvempi viesti kuin sanat ja se voidaan myös käsittää väärin.

Jos olisin itse saanut suunnitella kuvan, olisin siinä itse täysissä pukeissa ja pojat alastomia – jos nyt jonkun kerran täytyy olla. Olisin kääntänyt perinteisen asetelman päälaelleen. Mutta ei minulta kysytty ja työssäni olen tottunut luottamaan visualistien ja kuvaajien ammattitaitoon. Ihmettelen kuitenkin yhä, miten tässä näin pääsi käymään.

Kaikki alkoi blogistani. Ensin kirjoitin sitä nimimerkillä. Pian siitä tiesi niin moni, että nimimerkki alkoi tuntua turhalta. Aloin kirjoittaa nimelläni. Ryhdyin julkaisemaan blogia city.fi:ssä. Sitten Image halusi tehdä jutun minusta ja suostuin. Ajattelin, että minulla on asiaa, mikä kyllä kannattaa painaa ihan paperillekin. Ja lopulta olin näköjään valmis mainostamaan ajatuksiani myös kuvillani.

Minulla on mielestäni tärkeä ilosanoma kerrottavana. Haluan julistaa, että naisen seksuaalisuus ei pääty nelikymppisenä eikä edes vaihdevuosiin. Ja enemmänkin: että seksi vain paranee iän myötä kun kokemus ja itsevarmuus kasvaa. Uskon myös, että hyvä seksi pitää nuorena ja vireänä ja on muutenkin kaikin puolin terveellistä, myös aivoille.

Toivoisin, että tavoittaisin nimenomaan ikäiseni naiset, sillä kokemukseni mukaan suurimmat ajatusmuurit ovat juuri sillä suunnalla.

Monet naiset eivät usko omaan vetovoimaansa. Haluaisin kannustaa epävarmoja luottamaan itseensä ja kokeilemaan asioita, joita eivät ole ennen kokeilleet. Monet eivät varmastikaan ymmärrä, miksi joku ei asetu ruotuun eikä luovuta. Miksi joku jahtaa nuoria miehiä ja tekee itsestään naurettavan, vaikka voisi jo melkein ryhtyä täyspäiväiseksi mummoksi?

En tiedä, miksi. Teen vain, mitä minun täytyy, mikä oikealta ja hyvältä tuntuu. En pyri esikuvaksi enkä varsinkaan halua maalitauluksi tai sylkykupiksi. Aion nauttia elämästä täysillä omien mahdollisuuksieni mukaan. En aio ryhtyä vielä pitkään aikaan, toivottavasti en koskaan, sukupuolettomaksi viisaaksi vanhaksi naiseksi tai pelottavaksi akaksi. Kukaan lähipiirissäni ei ole minua toistaiseksi tuominnut tai arvostellut, vaikka tietävät suunnilleen kaiken sen, minkä jutussa kerron.

Odotan pelonsekaisella jännityksellä, mitä tuleman pitää, jos mitään. Toivon, ettei tule paskaa postiluukusta, eikä kovin paljon vihaviestejä.

Me naiset tarttui myös aiheeseen:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/kirsi-61-etsii-netista-seksiseuraa-nuorista-miehista-ja-kannustaa-muita?fbclid=IwAR1UF9GCkofG-tSKPv8UlrL6L7VUtrFRwXSH2-FnlUt1dUU_4mMN7njLP-A

Kello kuuden skumppa

Se on nytkin edessäni. Helmeilevänä, kimaltelevana, rutikuivana ja jääkylmänä. Ilman sitä elämä olisi ankeaa.

Kello kuuden skumppa on minulle kuin briteille high tea. Välttämättömyys. Elämän jäsentäjä. Kello kuuden skumppa erottaa työn ja vapaa-ajan, päivän ja illan, arjen ja juhlan – paitsi että nautin sen aivan viikonpäivästä riippumatta.

Kello kuuden skumppa vapauttaa minut kaikista velvollisuuksista, antaa ajatusten soljua suitsimatta omaa rataansa niiden noin viidentoista minuutin ajan, jotka sen juomiseen korkeintaan käytän. Kunnioitan kuohuvaa maljaani tyhjentämällä sen nopeasti, sillä mikään ole laimeampaa ja alakuloisempaa kuin lasissa väljähtynyt ja lämmennyt kuohuviini.

Kello kuuden skumpan aikana on tilaa miettiä illan puuhia ja valita mielessään ruokapaikkaa ja -seuraa. Tämän päivän koetukset on kunnialla kestetty, huomiseen on vielä niin paljon aikaa, ettei sitä kannata murehtia. Hetki leijailee kevyesti ilmassa.

Olisiko tänään vuorossa intialaista, japanilaista vai italialaista? Laittaisinko kasuaalin asun vai jotain hienompaa? Tekisinkö sittenkin kotiruokaa? Alepa vai K-Market? Vai mobiilisovelluksella pelastettu ylijäämäannos, melkein ylevä ekoteko?

Nautin jokapäiväisen juomani yleensä yksin, mutta ihan mielelläni myös seurassa, silloin kun muut tempaisevat afterwork-oluensa. Skumppalasillisen juominen vain valitettavasti kestää vähemmän aikaa kuin ison tuopin, joten seuran vuoksi saattaa tulla tilattua toinenkin. Se on ehdottomasti liikaa.

Kuohuviinin helmeilevä autuus on yhtä lyhyt hetki kuin aamun arastelevan sarastuksen vaihtuminen häikäiseväksi paisteeksi.

Skumppahetki on herkkä ja hauras. Yksi lasillinen kirvoittaa huolettoman toiveikkaita ideoita ja itsetyytyväisen nokkelan, ilahduttavan kevyen ja irrallisen olon. Toinen lasillinen alkaa muistuttaa jo vappupäivän väljähtynyttä kohmeloa.

Kello kuuden skumpan aikana olen hetken kaiken yläpuolella. Henkiseltä vuorenhuipultani voin tyynesti tarkkailla kun muurahaiset ahertavat kauppakassit kädessä ja kulkevat kiireisinä edestakaisin pitkin Punavuoren valtaväylää.

Minulle kelpaa cava tai prosecco, halpa tai kallis, kullankeltainen tai platinanvaalea, shampanjakin käy, jos on sattumoisin tarjouksessa. Juoman laadulla ei ole niin väliä, mutta paikalla, missä sen nautin, on paljonkin väliä.

Maksan mielelläni toista kymppiä lasillisesta, jos vetovoimaisella terassilla on tilaa. Kolmen euron tarjouskaan ei houkuttele paikkaan, missä synkeät mörrimöykyt murjottavat hanaoluidensa ääressä. Myöskin örinä, turhanpäiväinen täytepuhe ja liiallinen tupakansavu pilaavat atmosfäärin.

Itsekin poltan sikarin silloin tällöin, itse asiassa useinkin, mutta naapuripöydästä itsepintaisesti luikerteleva kemikaaleilla kyllästetyn kevytsavukkeen haju ei sovi juhlahetkeeni, vaan tuo siihen tuhruisen keittiön arkipäiväisen tuoksahduksen. Jostain syystä näin ei koskaan tapahdu Pariisissa eikä Milanossa.

En maksa vain juomasta, vaan myös imagoni koristelusta, johon kuuluvat aistikkaat ympäristöt ja tyylikkäät ihmiset. Kaltaisiani lienee muitakin, sillä lasillisen hinta kotikadullani vaihtelee huikeasti vain muutaman kymmenen metrin matkalla. Baarit tietävät tarkalleen sisustuksensa ja asiakaskuntansa arvon – ja asiakkaat omansa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Huolella pönkitetty maailmanomistajan tunnelma voi silti mennä pilalle. Usein esimerkiksi siitä syystä, että muut asiakkaat käyvät röyhkeästi kysymässä, voiko pöydästäni ottaa tyhjän tuolin. Yksi kerrallaan tuolit häviävät ja kultaus kehyksissäni varisee. Voi surkeutta!

Juuri mikään ei voi olla latistavampaa ja masentavampaa kuin istua yksin pöydässä, josta kaikki tuolit on viety muihin, hilpeämpiin ja onnekkaampiin pöytiin.

En voi esittää, että ystäväni on vessassa, tai riehakas seurueeni vasta tulossa. Tuoliton pöytä julistaa kovaäänisesti, että olen yksin, yksinäinen. Yksituolista pöytää ei pysty mitenkään naamioimaan vapaaehtoiseksi omassa seurassaan viihtymiseksi.

Entä jos sanoisin kysyjälle, että ei, ikävä kyllä tuoli ei ole vapaa. Mitä sitten kun hän puolen tunnin päästä katsoo olkansa yli ja näkee minun yhä istuvan yksin?

Tulisin leimatuksi valehtelijaksi tai mikä vielä pahempaa, henkilöksi, jonka kanssa sovittuun tapaamiseen ei tarvitse tulla. Näyttäisin säälittävästi siltä, että deittini on tehnyt oharit. Arvokkuuteni olisi riistetty yhtä tehokkaasti kuin sillä, että tuoli olisi viety. Kertokaa hyvät ihmiset, jos tiedätte jonkun soveliaan tavan estää kanssaihmisiä viemästä tuoleja pöytäni ympäriltä! Käsilaukku tuolilla ei riitä. Se on toki kokeiltu.

Miksi on näin paljon epäkohtia?

Keräsin vuorokauden ajan ongelmat, joiden kanssa painin. Tästä näette, miten työlästä elämäni on.

Miksi Stockan näyteikkunat ovat niin rumia, että tulen pahalle päälle – Tigerin logoja ja pari ankeaa rättiä päättömän mallinuken päällä?  Miksei Tiger vaali paremmin brändinsä visuaalista ilmettä? Miksi Stocka on vajonnut noin alas, kun ennen sen näyteikkunat olivat nähtävyyksiä, joita tultiin lähiöstä asti ihmettelemään?

Miksi teleoperaattoreiden palvelupisteissä ei ole kunnollisia vuoronumerotauluja? Miksi minun pitää kytätä koska joku asiakaspalvelija vapautuu? Miksi näissä tiloissa ei ole yhtään kunnollista tuolia? Miksi asiakaspalvelijat eivät osaa päättää, sinuttelevatko vai teitittelevätkö?

Miksi en koskaan saa apteekissa tutkia rauhassa intiimituotehyllyä, vaan aina joku innokas farmaseutti tulee siihen tarjoamaan apuaan?

Miksi kahvilassa aika pitää aloittaa kahvinjuonti siivoamalla edellisen asiakkaan murut ja likaiset asiat pöydältä? Miksi sitä henkilökuntaa ei riitä, vaikka kolmannes kansasta on työttöminä tai tukien varassa?

Miksi yhtiöiden voittojen pitää koko ajan kasvaa ja miksi kuluja pitää koko ajan karsia ja menoja pienentää? Eikö se riitä, että voitot ja osingot pysyivät hyvällä tasolla? Minulle riittäisi, että tuloni pysyisivät ennallaan, ei niiden tarvitse koko ajan nousta.

Miksi kaikki kahviloissa sisältää vehnää tai sokeria tai molempia? Miksi minun pitää aina kysyä, onko smoothiessa sokeria? Miksi henkilökunta ei tiedä, mitä kahvilan tuotteissa on? Miksi lapsille saa syöttää sokeria, mutta ei saa tukistaa? Miksi lapset saa pahoinpidellä hitaasti sokeri-ja hiilihydraattiaddikteiksi eikä kukaan piittaa?

Miksi iPhonen laturin johto on liian lyhyt? Miksi sukat, pohjalliset ja huivit aina katoavat?

Miksi bussi 18 pysäkit on merkitty HSL:n reittikarttaan vain toiseen suuntaan? Miksi oppaassa ei ole Runeberginkadun pysäkkiä? Miksi HSL- reittiopas ei yhdistä minua suoraan Google Mapsiin? Miksi minun pitää kävellä kaatosateessa jonnekin melkein Bulevardille, koska en löydä pysäkkiä reittikartasta? Kampin metroaseman kohdalla on pysäkki, mutta siinä lukee vain HSL. Yksikään bussi ei pysähdy siihen. Vieressä olevassa pysäkissä lukee 370. Miksi tarvitaan kaksi pysäkkitolppaa, mutta kumpikaan ei ole minun bussini pysäkki?

Miksi Uber ei taaskaan toimi?

Miksi taloyhtiö vaatii merkitsemään kellarikomeron, vaikka siinä on jo valmiiksi asuntoni numero ja sen on lukossa. Miksi minun pitää vielä käydä kirjoittamassa oveen joku lappu? Miksi ilmoitusta ei ole tullut kotiini vaan, joku olettaa minun lukevan porttikongissa olevaa ilmoitustaulua. Tiedoksi, en lue sitä koskaan. Taloyhtiöllä on puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni – miksi minulle ei tule tekstaria tai mailia asiasta?

Miksi hieroja luulee, että rentoudun parhaiten ajattelemalla lapsiani?

Miksi Amos Rexissä on koko ajan maksupääteongelmia? Miksi en pääse jonon ohi museokortillani, vaan minun pitää jonottaa kadulla tunti pankkikortilla maksavien kanssa?Miksi museokorttia ei voi vain esittää virkailijalle? Miksi ei ole erillisiä museokortin lukulaitteita?

Miksi tulostin pitää raksutusta ja kolinaa aina kun se on hereillä? Miksi tulostinmuste maksaa niin paljon? Miksi juuri sitä mustekomboa, jota minun tulostimeni käyttää, ei myydä netissä, Stockalla eikä Clas Ohlsonilla? Miksi me tulostimenomistajat suostumme tähän kyykytykseen?

Miksi koneiden pitää piipata kun ne ovat tehneet tehtävänsä? Yksi kerta riittäisi, mutta ne piipittävät, kunnes olen sammuttanut virran. En voi laittaa pyykkejä koneeseen ja mennä katsomaan leffaa, koska koneen piipitys keskeyttää leffaan katsomisen. En voi myöskään laittaa konetta päälle, kun lähden ulos, sillä taloyhtiön säännöt kieltävät koneiden käyttämisen ilman valvontaa. Pitääkö minun ostaa uusi pesukone ja kuivausrumpu, vaikka nämä toimivat muuten hyvin?

Miksi kauppakeskuksissa ei ole kunnollisia opasteita? Miksi ei ole edes huonoja opasteita, ei ole opasteita ollenkaan? Miksi minun pitää etsiä jotain Hemtexiä googlaamalla ja paikannusohjelmalla, kun voisi olla opastaulu, missä kerrotaan liikkeiden sijainti? Luuleeko joku että tällä tavoin ostan enemmän heräteostoksia? Tiedoksi, en osta sitäkään vähää, mitä piti, koska kyllästyn etsimään liikettä.

Miksi kananmunat ovat kaupoissa aina eri paikassa? Eikö nyt voitaisi päättää, mihin tuoteryhmään kananmunat kuuluvat? Miksi lähikaupassani ei ole koskaan maustamatonta kookosjugurttia, mutta noin tuhatta muuta jugurttilajia? Miksi turkkilainen luomujugurtti on usein siellä missä muutkin jugurtit, mutta yhtä usein siellä missä kermat ja maidot? Eikö se ole jugurttia siinä missä muutkin?

Miksi tomaatit ovat aina raakoja? Miksi kookosmaitoa ei koskaan tahdo löytää mistään, mutta texmex-hyllyyn aina melkein törmää? Miksi kalakastike on eri paikassa kuin soija, vaikka niillä on sama funktio ruuanlaitossa? Miksi vanilliinisokeri on leivontatarvikkeiden joukossa eikä maustehyllyssä? Miksi korianteri on usein loppu, mutta basilika ei koskaan? Miksi kaupoista saa tuoreena vain mietoa chiliä?

Miksi Albertikadun Alko lopetettiin? Miksi Alko on aina siellä, missä S-Market?

Miksi Spotifyssa ei ole hakuohjelmaa, joka korjaisi kirjoitusvirheitä ja ehdottaisi jotain? En voi muistaa kaikkien artistien nimien oikeinkirjoitusta. Miksi Netflix syytää kovaäänisiä trailereita ruudulle pyytämättä sillä aikaa kun yritän etsiä muuta katsottavaa? Miksi Netflix ei kerro elokuvien ohjaajien nimiä?

Miksi Finnarin palvelu ei tue Chrome-selainta?

Valitse paras seksikumppani

Seksin merkitys kumppanin valinnassa aliarvioidaan Tuloksena on onnettomia liittoja, joissa halut eivät kohtaa.

Tämän päivän Hesarissa on taas turhankin tuttua parisuhdejuttua, missä nimettöminä esiintyvät ihmiset (naiset) valittavat haluttomuttaan. Lehti siteeraa tutkimusta, jonka mukaan yli puolessa liitoista mies haluaa seksiä useammin kuin nainen ja päinvastainen tilanne on 15 prosentissa liittoja.

Minä nyt ihan omalla nimelläni haluaisin kehottaa näitä eriparisia tekemään asialle jotain. Mitä tahansa.

Seksi on todella tärkeä asia. Onhan se aivan perustava elämää ja sen jatkumista ylläpitävä voima ja vietti. Jos seksuaalisuus tukahdutetaan tai kuolee, elämästä tulee ankeaa ja olosta tasapaksun latistunutta.

Liikuntaa, unta ja ruokavaliota tyrkytetään joka paikassa, mutta seksiä ei niinkään. Terapeutit kehottavat korjailemaan ja “työstämään” liittoja, joissa seksi ei toimi. Hyvä että edes niin, mutta aina sekään ei auta.

Näin kokemusasiantuntijana sanoisin, että toimiva seksi on ennen muuta kemiaa. Sitä on aika paha lähteä korjailemaan – jos on lääkitys muuten kohdallaan. Oikean kumppanin kanssa sujuu ilman ihmeempää yrittämistä. Elämä voi tietty tuoda yllätyksiä ja asioita, joka sotkevat kemian ja tunteet. Silti sanoisin, että iso syy siihen, että seksittömiin liittoihin ajaudutaan tai jäädään, on siinä että seksi on lähtökohtaisesti aliarvostettua.

Toisinaan kuulee ihmisten jättäneen kumppaneita, joiden kanssa “oli mahtavaa seksiä”, mutta muut hommat eivät sujuneet. Muut hommat kun ovat usein niin paljon tärkeämpiä.

Koska meidän kulttuurissamme pitää edelleen muodostaa oikeaoppinen parisuhde ja perhe, parin valinnassa nousevat muut seikat määrääviksi. Kuten koulutus, tulot, ulkonäkö, pukeutuminen, sopivuus isäksi tai äidiksi ja niin edelleen. Seksi tulee siinä sivussa sitten jossain listan häntäpäässä.

Ennen muinoin puolison valinnan tekivät vanhemmat, perhe ja suku. Nyt ihmiset itse, ihan vapaaehtoisesti solmivat näitä järkiliittoja.

Miksi ihmeessä olemme menneet taaksepäin pari sataa vuotta ja ilman taloudellista tai muuta rakenteellista pakkoa? Vaikka seksi ei tuntuisi oikealta ja tai yhtään miltään, muuten sopivaa ja esittelykelpoista kumppania ei hylätä siitä syystä.

Huono seksi ei ole muka riittävän hyvä syy vaihtaa kumppania. Tuloksena on elämän mittaisia tragedioita.

Ja sitten siinä yhteiselämässäkin työ, siivous, ruuanlaitto, harrastukset ja ystävät ovat tärkeämpiä kuin seksi. Ajatellaan myös, että seksi kuuluu nuoruuteen ja tiettyyn elämänvaiheeseen, jonka jälkeen sitten asetutaan aloilleen ja priorisoidaan toisin. Tai että suhteen elinkaareen väistämättä kuuluu seksin hiipuminen ja siihen vain nyt pitää alistua.

Parisuhdejutuissa naiset syyttävät seksiongelmista ulkonäköpaineita, jotka kieltämättä ovat nykyään kovia. Vai ovatko? Jokainen varmaan ymmärtää, etteivät kaikki ole filmitähtiä tai fitness-malleja.

Jos ulkonäkö olisi seksin este, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Sen sijaan, että miettii, onko tukka hyvin ja miltä tämä näyttäisi videolla, voisi ehkä yrittää keskittyä nautintoon? Jos kumppanille kelpaa, sen pitäisi riittää.

Ihan toiston uhallakin: seksi on ilmaista, terveellistä ja sitä pystyy harrastamaan missä vain.Vain mielikuvitus on rajana.

Ja lisää hyviä uutisia: mitä enemmän seksiä harrastaa, sen paremmaksi se muuttuu. Ikä myös parantaa seksielämää, sillä kokemus tuo varmuutta ja auttaa suhtautumaan itseensä armollisemmin. Kirjoitan tämän tekstin 61-vuotispäiväni kunniaksi.

Minun tietääkseni meillä on vain tämä yksi elämä, seuraavista ei ole kovin vahvaa näyttöä pystytty esittämään. Nautitaan siitä täysillä.

Onko lesboilla hauskempaa?

Välillä haaveilen, että olisin syntynyt lesboksi. Elämä voisi olla paljon helpompaa.

Miksi ihmeessä miehet ja naiset elävät parisuhteessa, kun eivät selvästikään sovi asumaan saman katon alla? Naisen kanssa elämä olisi yksinkertaisempaa. Ainakin, jos katsellaan maailmaa stereotypialasien läpi. Että pistetäänpä sellaiset nyt hetkeksi päähän.

Laittaisimme molemmat ruokaa, mutta vuoropäivinä. Ymmärtäisimme, että yhteen keittiöön ei mahdu kahta kokkia. Minun ei tarvitsisi koko ajan selittää, misssä astiat ovat ja miten koneita käytetään. Tai mikä on juusto- ja juuresveitsen ero ja miten päin tomaatti leikataan. Syötyämme korjaisimme astiat pois pöydästä. Ne laitetaan, kyllä, ihan sinne tiskikoneeseen asti.

Kaupassa käydessämme olisimme molemmat messissä eikä toinen meistä tuijottelisi pitkin seiniä sillä aikaa, kun toinen keräilee ostoksia. Ostoslistaan olisi merkitty vain isot ja tärkeät asiat kuten vessapaperi ja tiskiaine. Ruuat keräisimme sen mukaan, mikä näyttää hyvältä ja mistä voi koostaa aterian. Jos vain toinen olisi vegaani, ostaisimme molemmat omat ruokamme. Kummankaan ei tarvitsisi sopeutua toisen ruokavalioon.

Jos olisimme lesbopari, seksikin sujuisi hyvin, koska tietäisimme molemmat, miltä naisesta mikäkin kohta kehossa tuntuu, missä se g-piste oikein on ja mistä oikean orgasmin tunnistaa. Feikkaamalla ei tilanteista pelastuisi, joten seksistä olisi pakko puhua avoimesti ja tehdä siitä molempia tyydyttävää.

Shoppailisimme yhdessä ja valitsisimme toisillemme vaatteita. Elokuviin mennessä ei tarvitsi tapella, että onko se nyt se romcom vain action. Emme katsoisi kumpiakaan, koska niissä olisi ihan liikaa stereotyyppisiä sukupuolioletuksia.

Ostelisimme toisillemme kivoja pikku yllätyslahjoja ja iltaisin kävisimme syvällisiä keskusteluja
ihmisenä olemisesta viinilasillisen tai chai-teen ääressä.

Jos menisimme yhdessä autokauppaan, ei kumpikaan meistä alkaisi sooloilla ja kaveerata myyjän kanssa.

TAI, jos olisi käynyt onnekkaasti, että minä olisin se rekkisbutch niin saisin kerrankin machoilla ja säyseä femmekumppanini varmaan sitten hoitaisi ne ikävät siivous- ja kokkailuhommat kotona ihan ilokseen.

Meillä olisi aina hauskaa ja meidät kutsuttaisiin kaikkien ystävien kaikkiin juhliin. Olisimme tosi vaarattomia kaikkien mielestä, toisin kuin perheitä uhkaavat sinkkunaiset, saati tällainen lapsia syövä puuma. Lisäksi, kutsumalla meidät juhliinsa ihmiset voisivat tuunata ja koristella omaa imagoaan. Olisimme se sisustuksen viimeinen särmä tai coffee table book.

Lesboparihan tuo sellaisen kivan suvaitsevaisen tuulahduksen bileisiin, vähän kuin oltaisiin jossain Brooklynissä tai Netflix-sarjassa. Voisimme muutenkin olla yhdessä tai erikseen ystäviä miespuolisten heterojen kanssa, koska kukaan ei tulisi mustasukkaiseksi meidän takiamme.

Lehtijutuissa homopareilla on usein valtavan fancyt loft-kodit, designhuonekaluja ja nykyaidetta seinillä. Lesbopareja taas kuvataan mielellään arkipäiväisen keittiön pöydän ääressä tai nuhjaantuneilla sohvilla lastensa kera. Ankeaa.

Niinpä. Ja jos meillä olisi lapsia, luultavasti väsyisimme niiden kanssa ja riitelisimme ihan samalla lailla kuin heteroparitkin.

Hmm. Itse asiassa, tarkkaan ottaen taidankin toivoa, että olisin syntynyt homoksi. Minussa asuu selvästikin sisäinen homo, koska pidän kauniista esineistä ja vaatteista ja juon mieluiten skumppaa. Saatan katsoa glittermekko päällä euroviisujakin, ihan tietty ironisesti.

Baareissa homot ovat turhankin kiinnostuneita paitsi tyylistäni, usein myös seuralaisestani. Hyvä etteivät vie mennessään. Kerran veivätkin. Meillä on selvästikin sama maku.

Niin, ehkäpä olisi ollut parasta, että olisin syntynyt homoksi – ja mieluiten tietysti Ruotsiin!

(Disclaimer: jos meni herne pahasti nenään, lue tekstin ensimmäinen kappale uudelleen.)

Sairaalassa

Kävin sairaalassa. Oli paljon epäkohtia. En mene toiste.

Hei, saisinko matchalaten kiitos! Ja kaurapuuroon chiansiemeniä, jos on. Ja voi hitsit kun mä en syö leipää. Enkä varsinkaan ruisleipää. Tai no, jos on siemennäkkäriä? Kananmuna kävisi myös, kuuden minuutin. Syön sellaisen himassa aamuisin.

Se pitää keittää niin että kiehuessa pois hellalta ja kuudeksi minuutiksi hautumaan. Muuten siihen tulee semmoinen harmaa rengas. Tiedättekö, Sokos-hotelleissa on sellaisia.

Onko tossa jugurtissa sokeria? Mä en syö sokeria. Saanko tuoda omat safkat ja jääkaapin? Miksen? Mä voin maksaa ne sähköt. Miksei se käy? Semmonen matkajääkaappi, mulla on ylimääräinen.

Ai ei myydä röökiä? Hitsi täytyy pyytää frendiä tuomaan. Sähkörööki varmaan käy? Mulla on messissä. Siinä on ihan vaan kookosnestettä, ei paljon yhtään nikotiinia. Ai ei. No hommatkaa mulle sit jotain vieroituslääkettä! Tehän ootte sairaala. Eikö teillä ole kaapit täynnä lääkkeitä? Mitä varten te sitten ootte? KAMOON MÄ TARTTEN RÖÖKII TAI MUN VIEROITUSLÄÄKKEEN, TAJUUTTEKO.

Kop kop! Hei mä huomasin, että teidän lehtihyllyssä on vaan jotain viimevuotisia numeroita. Eikä siis yhtään Imagea? Oikeesti? Täytyy pyytää frendiä tuomaan. Mitäs teillä täällä nyt oikeen on…Yhteishyvä, Apu, Teknari. WTF. Huh, onneksi on Netflix ja läppäri.

Hei, hoitaja! Hoitajaaa!!! Kuuleeko kukaan? Mun naapuri kuorsaa, mä en voi nukkua. Mä en myöskään kestä kuunnella sen vieraiden juttuja, en pysty keskittymään mihinkään. Onko kukaan sanonut että ois hyvä kun ois selkeet vierailuajat, ettei täällä tulla ja mennä kuin hollituvassa. Onks teillä sitten vastamelukuulokkeita? Ai jaa. Täytyy pyytää frendii tuomaan. Saanko mä siksi aikaa oman huoneen?

Ja voisko ton aulan telkkarin pitää äänettömällä? Hommaisitte kuulokkeita tänne, semmosia langattomia ni ei häiritsisi muita. Mä en vaan vaan kestä. Siis oikeesti. Antakaa jotain rauhoittavaa. Diapamia tai jotain. Oon tosissani.

Siis, hei oikeesti, noi valot! Mitä ruumishuonevaloja teillä on? Mulla on oikeesti valoherkät silmät, mulla on kotona himmentimet joka huoneessa. Eikä mitään ledejä, vaan oikeita hehkulamppuja. Näissä valoissa ei siis kukaan voi näyttää hyvältä. Eikä ne ole muuten hyväksi teillekään. Kattokaa vaikka peiliin. Ja työviihtyvyys.

On tutkittu, että värit edistää paranemista. Ettekö ole kuullut? Jos toi seinä ois vaikka semmonen nutria ja toi toinen fuksianpunainen… Tyttärelläkin on muuten absoluuttinen värisilmä, se on suvussa. Saanko silmäsuojukset, kiitos.

Hei sori. Mä en voi näyttäytyä tässä pyjamassa kun mulle tulee vieraita. Eikö teillä ole muun värisiä? Mulle nyt ei toi pinkki vaan yhtään sovi. Tai sopis, jos ois kylmä pinkki. Se on pienestä kiinni. Saanko mä pyytää frendii tuomaan mun japanilaisen kimonon? Mun identiteetti menee muuten ihan palasiksi.

Mä en kestä raahata tota telinettä messissä enää päivääkään. Pystyn ihan hyvin liikkuun ilmankin. Saisko sen veke, pliis. Jos mä soitan ite mun lekurille?

Hei! Mä oon allerginen sairaalasaippualle. Mä haluan oman luomusahmpoon. Eiks teillä ole siis mitään kunnon tuotesarjaa? Eiran sairaalassa oli. Ihme meininkiä. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Tuolta alakerran kanttiinista saa varmaan viiniä? Mä oon tottunut juomaan kello kuuden skumpan. Muuten mieliala laskee, siis ihan selkeesti. Täytyykin pyytää frendiä tuomaan. Ai ei alkoholia. Mitä v…. Eihän täällä ole mitään tekemistä. Pitääkö mun ravata edestakaisin käytävää ton telineen kanssa koko viikko? Saanko mä edes kunnon lenkkarit, kun mun jalan anatomia on aika erikoinen? Täytyy pyytää frendii tuomaan mun Niket.

Mä oon ollut täällä jo yli viikon ja kattokaa tätä juurikasvua! Enhän mä voi pyytää ketään käymään. Enkä ottaa selfietä, Mun Insta kärsii. Voiks mun kampaaja tulla tänne? Se on tosi hyvä. Tony. Tiedättekö sen?

Missä teillä muuten on kuntosali? Mun täytyy vetää mun treenit kahdesti päivässä, muuten menee ihan jumiin. Ai ei. Ai jaa mut mähän voi tuoda omat käsipainot. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Saako muuten mun PT tulla tänne vetään treenit? Mä oon tottunut siihen. Ei me tarvita paljon tilaa, ei Stockankaan salilla ole koskaan tilaa. Ai miksei saa, se on mun terveyden kannalta välttämätöntä. SIIS MIKSEI?

NYT tää meni kyllä liian pitkälle. Mä soitan potilasasiamiehelle. Antakaa se numero. Se on mun oikeus. Se on laki. OIKEESTI. KUULITTEKO SE ON LAKI! SE ON….

 

 

 

Puoli tuntia pornoa päivässä?

Netissä on valtavasti ilmaista pornoa. Jos naiset katsoisivat sitä enemmän, tarjonnan laatukin saattaisi kehittyä.

Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan 20 minuuttia päivässä pornoa katsovat naiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Voiko tuosta päätellä, että päivittäinen pornoannos parantaa seksielämää? Ei välttämättä, voihan syy-seuraussuhde olla epäsuora. Esimerkiksi niin, että pornoa katsovat naiset ovat seksuaalisesti aktiivisempia ja uteliaampia, mikä puolestaan parantaa seksielämää.

Oli miten vain, itse pidän pornon katsomista ihan hyvänä ja normaalina asiana. Porno ei ole vain oikean seksin korviketta tai luusereiden hommaa, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Parhaimmillaan se on taidetta siinä missä vaikkapa burleski. Porno antaa mielikuvitukselle aineksia ja sitä voi käyttää paitsi sooloseksissä, myös kumppanin kanssa. Katsoa yhdessä tai vaihdella linkkejä.

Pornoa on hyvin monenlaista ja jokaiselle fetissille löytyy aineistoa, varpaiden nuolemisesta kutitukseen ja kultaisiin suihkuihin.

Japanilainen porno esimerkiksi sisältää mitä kummallisempia asetelmia, paikkoja ja välineitä – tosin nainen on kyllä niissä yleensä alistettuna. Tylsintä on minun mielestäni amerikkalainen normiporno, jossa puuhailevat silikoni-Barbie ja bodattu Ken ja tarinan kulku on ennalta arvattava.

Naiset moittivatkin pornoa siitä, että siinä on ilmeetöntä jyystämistä, muovisen näköisiä naisia ja ylipäätään liikaa miehistä näkökulmaa. Ylen Vaakakapinan kyselyn mukaan “mällit naamalle” oli naisille pornossa turnoff numero yksi. Itse en tuota inhoa jaa, mutta enemmistö naisista voi hyvinkin olla tuota mieltä. Lasti naamalle on yleisintä pornokuvastoa ja ilmeisesti se vetoaa enemmän miehiin kuin naisiin. Samassa jutussa ällöttiin myös sitä, miten naiset pornovideoissa käyttäytyvät bimbosti, kiemurtelevat ja voihkivat teennäisesti.

Porno on mielikuvitusmaailma, jota ei voi suitsia. Jos porno olisi poliittisesti korrektia, normatiivisen tasa arvoista ja valta-asetelmista vapaata, se lakkaisi olemasta kiinnostavaa. Vai ovatko omat fantasiasi puhtaan vaniljaisia?

Nettipornon käyttöä ja hakusanoja on myös tutkittu. Kaikille kulttuureille, ikäryhmille, seksuaalisille suuntauksille ja huom. sukupuolille, oli pornon käyttäjinä yhteistä yksi asia. Pornosta etsitään eniten vallankäyttöä ja alistamista, siis pakottamista, sitomista, häpäisemistä ja niin edelleen. Kiinnostavaa.
.
Minusta asiaa voi lähestyä myös niin, että jos kerran suurin osa pornosta kuvittaa miesten fantasioita, juuri siksi sen pitäisi olla myös naiselle kiinnostavaa. Minä ainakin haluan tietää, mistä miehet uneksivat ja mikä heitä kiihottaa. Sen tietämisestä ja hyväksymisestä on naiselle pelkkää hyötyä. Sitä ei kuitenkaan voi, muuksi muuttaa, vaikka haluaisikin.

Mies palvoo kaluaan, palvo siis sinäkin! Eikös seksissä ole kysymys paitsi omasta nautinnosta, myös nautinnon tuottamisesta toiselle? Vastalahjaksi saa varmaan jotain, mitä itse toivoo.

Pornon väitetään olevan nuorille vahingollista. Enemmän olisin vanhempana huolissani väkivaltaisista peleistä, jos nyt jostain pitää olla huolissaan.

Nuoret etsivät seksiä koskevaa aineistoa vimmatusti kaikkialta. Seksi kiinnostaa ja kiihottaa, eikä sen tutkiminen sinänsä voi olla pahasta, riippuvuus on eri asia. Porno voi parhaimmillaan auttaa tutustumaan siihen, mikä itseä kiehtoo ja mitä kaikkea on olemassa. Tietysti muutakin tietoa pitää olla saatavilla. Pornoon tutustumisen voisi sisällyttää koulujen opetusohjelmaan.

Jos me naiset, ihmiskunnan enemmistö siis, käyttäisimme enemmän pornoa, sen sisältö muuttuisi suuntaan, jota naiset toivovat. Se on raakaa bisneslogiikkaa. Ehkä myös pornoteollisuuteen liittyvät mahdolliset lieveilmiöt vähenisivät.

Eiköhän haasteta toisemme puoli tuntia pornoa päivässä -kampanjaan?

» Vanhemmat artikkelit

© 2018 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑