Sairaalassa

Kävin sairaalassa. Oli paljon epäkohtia. En mene toiste.

Hei, saisinko matchalaten kiitos! Ja kaurapuuroon chiansiemeniä, jos on. Ja voi hitsit kun mä en syö leipää. Enkä varsinkaan ruisleipää. Tai no, jos on siemennäkkäriä? Kananmuna kävisi myös, kuuden minuutin. Syön sellaisen himassa aamuisin.

Se pitää keittää niin että kiehuessa pois hellalta ja kuudeksi minuutiksi hautumaan. Muuten siihen tulee semmoinen harmaa rengas. Tiedättekö, Sokos-hotelleissa on sellaisia.

Onko tossa jugurtissa sokeria? Mä en syö sokeria. Saanko tuoda omat safkat ja jääkaapin? Miksen? Mä voin maksaa ne sähköt. Miksei se käy? Semmonen matkajääkaappi, mulla on ylimääräinen.

Ai ei myydä röökiä? Hitsi täytyy pyytää frendiä tuomaan. Sähkörööki varmaan käy? Mulla on messissä. Siinä on ihan vaan kookosnestettä, ei paljon yhtään nikotiinia. Ai ei. No hommatkaa mulle sit jotain vieroituslääkettä! Tehän ootte sairaala. Eikö teillä ole kaapit täynnä lääkkeitä? Mitä varten te sitten ootte? KAMOON MÄ TARTTEN RÖÖKII TAI MUN VIEROITUSLÄÄKKEEN, TAJUUTTEKO.

Kop kop! Hei mä huomasin, että teidän lehtihyllyssä on vaan jotain viimevuotisia numeroita. Eikä siis yhtään Imagea? Oikeesti? Täytyy pyytää frendiä tuomaan. Mitäs teillä täällä nyt oikeen on…Yhteishyvä, Apu, Teknari. WTF. Huh, onneksi on Netflix ja läppäri.

Hei, hoitaja! Hoitajaaa!!! Kuuleeko kukaan? Mun naapuri kuorsaa, mä en voi nukkua. Mä en myöskään kestä kuunnella sen vieraiden juttuja, en pysty keskittymään mihinkään. Onko kukaan sanonut että ois hyvä kun ois selkeet vierailuajat, ettei täällä tulla ja mennä kuin hollituvassa. Onks teillä sitten vastamelukuulokkeita? Ai jaa. Täytyy pyytää frendii tuomaan. Saanko mä siksi aikaa oman huoneen?

Ja voisko ton aulan telkkarin pitää äänettömällä? Hommaisitte kuulokkeita tänne, semmosia langattomia ni ei häiritsisi muita. Mä en vaan vaan kestä. Siis oikeesti. Antakaa jotain rauhoittavaa. Diapamia tai jotain. Oon tosissani.

Siis, hei oikeesti, noi valot! Mitä ruumishuonevaloja teillä on? Mulla on oikeesti valoherkät silmät, mulla on kotona himmentimet joka huoneessa. Eikä mitään ledejä, vaan oikeita hehkulamppuja. Näissä valoissa ei siis kukaan voi näyttää hyvältä. Eikä ne ole muuten hyväksi teillekään. Kattokaa vaikka peiliin. Ja työviihtyvyys.

On tutkittu, että värit edistää paranemista. Ettekö ole kuullut? Jos toi seinä ois vaikka semmonen nutria ja toi toinen fuksianpunainen… Tyttärelläkin on muuten absoluuttinen värisilmä, se on suvussa. Saanko silmäsuojukset, kiitos.

Hei sori. Mä en voi näyttäytyä tässä pyjamassa kun mulle tulee vieraita. Eikö teillä ole muun värisiä? Mulle nyt ei toi pinkki vaan yhtään sovi. Tai sopis, jos ois kylmä pinkki. Se on pienestä kiinni. Saanko mä pyytää frendii tuomaan mun japanilaisen kimonon? Mun identiteetti menee muuten ihan palasiksi.

Mä en kestä raahata tota telinettä messissä enää päivääkään. Pystyn ihan hyvin liikkuun ilmankin. Saisko sen veke, pliis. Jos mä soitan ite mun lekurille?

Hei! Mä oon allerginen sairaalasaippualle. Mä haluan oman luomusahmpoon. Eiks teillä ole siis mitään kunnon tuotesarjaa? Eiran sairaalassa oli. Ihme meininkiä. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Tuolta alakerran kanttiinista saa varmaan viiniä? Mä oon tottunut juomaan kello kuuden skumpan. Muuten mieliala laskee, siis ihan selkeesti. Täytyykin pyytää frendiä tuomaan. Ai ei alkoholia. Mitä v…. Eihän täällä ole mitään tekemistä. Pitääkö mun ravata edestakaisin käytävää ton telineen kanssa koko viikko? Saanko mä edes kunnon lenkkarit, kun mun jalan anatomia on aika erikoinen? Täytyy pyytää frendii tuomaan mun Niket.

Mä oon ollut täällä jo yli viikon ja kattokaa tätä juurikasvua! Enhän mä voi pyytää ketään käymään. Enkä ottaa selfietä, Mun Insta kärsii. Voiks mun kampaaja tulla tänne? Se on tosi hyvä. Tony. Tiedättekö sen?

Missä teillä muuten on kuntosali? Mun täytyy vetää mun treenit kahdesti päivässä, muuten menee ihan jumiin. Ai ei. Ai jaa mut mähän voi tuoda omat käsipainot. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Saako muuten mun PT tulla tänne vetään treenit? Mä oon tottunut siihen. Ei me tarvita paljon tilaa, ei Stockankaan salilla ole koskaan tilaa. Ai miksei saa, se on mun terveyden kannalta välttämätöntä. SIIS MIKSEI?

NYT tää meni kyllä liian pitkälle. Mä soitan potilasasiamiehelle. Antakaa se numero. Se on mun oikeus. Se on laki. OIKEESTI. KUULITTEKO SE ON LAKI! SE ON….

 

 

 

Puoli tuntia pornoa päivässä?

Netissä on valtavasti ilmaista pornoa. Jos naiset katsoisivat sitä enemmän, tarjonnan laatukin saattaisi kehittyä.

Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan 20 minuuttia päivässä pornoa katsovat naiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Voiko tuosta päätellä, että päivittäinen pornoannos parantaa seksielämää? Ei välttämättä, voihan syy-seuraussuhde olla epäsuora. Esimerkiksi niin, että pornoa katsovat naiset ovat seksuaalisesti aktiivisempia ja uteliaampia, mikä puolestaan parantaa seksielämää.

Oli miten vain, itse pidän pornon katsomista ihan hyvänä ja normaalina asiana. Porno ei ole vain oikean seksin korviketta tai luusereiden hommaa, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Parhaimmillaan se on taidetta siinä missä vaikkapa burleski. Porno antaa mielikuvitukselle aineksia ja sitä voi käyttää paitsi sooloseksissä, myös kumppanin kanssa. Katsoa yhdessä tai vaihdella linkkejä.

Pornoa on hyvin monenlaista ja jokaiselle fetissille löytyy aineistoa, varpaiden nuolemisesta kutitukseen ja kultaisiin suihkuihin.

Japanilainen porno esimerkiksi sisältää mitä kummallisempia asetelmia, paikkoja ja välineitä – tosin nainen on kyllä niissä yleensä alistettuna. Tylsintä on minun mielestäni amerikkalainen normiporno, jossa puuhailevat silikoni-Barbie ja bodattu Ken ja tarinan kulku on ennalta arvattava.

Naiset moittivatkin pornoa siitä, että siinä on ilmeetöntä jyystämistä, muovisen näköisiä naisia ja ylipäätään liikaa miehistä näkökulmaa. Ylen Vaakakapinan kyselyn mukaan “mällit naamalle” oli naisille pornossa turnoff numero yksi. Itse en tuota inhoa jaa, mutta enemmistö naisista voi hyvinkin olla tuota mieltä. Lasti naamalle on yleisintä pornokuvastoa ja ilmeisesti se vetoaa enemmän miehiin kuin naisiin. Samassa jutussa ällöttiin myös sitä, miten naiset pornovideoissa käyttäytyvät bimbosti, kiemurtelevat ja voihkivat teennäisesti.

Porno on mielikuvitusmaailma, jota ei voi suitsia. Jos porno olisi poliittisesti korrektia, normatiivisen tasa arvoista ja valta-asetelmista vapaata, se lakkaisi olemasta kiinnostavaa. Vai ovatko omat fantasiasi puhtaan vaniljaisia?

Nettipornon käyttöä ja hakusanoja on myös tutkittu. Kaikille kulttuureille, ikäryhmille, seksuaalisille suuntauksille ja huom. sukupuolille, oli pornon käyttäjinä yhteistä yksi asia. Pornosta etsitään eniten vallankäyttöä ja alistamista, siis pakottamista, sitomista, häpäisemistä ja niin edelleen. Kiinnostavaa.
.
Minusta asiaa voi lähestyä myös niin, että jos kerran suurin osa pornosta kuvittaa miesten fantasioita, juuri siksi sen pitäisi olla myös naiselle kiinnostavaa. Minä ainakin haluan tietää, mistä miehet uneksivat ja mikä heitä kiihottaa. Sen tietämisestä ja hyväksymisestä on naiselle pelkkää hyötyä. Sitä ei kuitenkaan voi, muuksi muuttaa, vaikka haluaisikin.

Mies palvoo kaluaan, palvo siis sinäkin! Eikös seksissä ole kysymys paitsi omasta nautinnosta, myös nautinnon tuottamisesta toiselle? Vastalahjaksi saa varmaan jotain, mitä itse toivoo.

Pornon väitetään olevan nuorille vahingollista. Enemmän olisin vanhempana huolissani väkivaltaisista peleistä, jos nyt jostain pitää olla huolissaan.

Nuoret etsivät seksiä koskevaa aineistoa vimmatusti kaikkialta. Seksi kiinnostaa ja kiihottaa, eikä sen tutkiminen sinänsä voi olla pahasta, riippuvuus on eri asia. Porno voi parhaimmillaan auttaa tutustumaan siihen, mikä itseä kiehtoo ja mitä kaikkea on olemassa. Tietysti muutakin tietoa pitää olla saatavilla. Pornoon tutustumisen voisi sisällyttää koulujen opetusohjelmaan.

Jos me naiset, ihmiskunnan enemmistö siis, käyttäisimme enemmän pornoa, sen sisältö muuttuisi suuntaan, jota naiset toivovat. Se on raakaa bisneslogiikkaa. Ehkä myös pornoteollisuuteen liittyvät mahdolliset lieveilmiöt vähenisivät.

Eiköhän haasteta toisemme puoli tuntia pornoa päivässä -kampanjaan?

Espoolaisuus on kansantauti

Tässä hiljan vietettiin Espoo-päivää. Se voitaisiin hyvin nimetä Keskiluokkaisuuden päiväksi ja sitä voitaisiin viettää koko maassa.

Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa. Peltoa, jonne on ripoteltu kerrostaloja sinne tänne, eikä kunnon keskusta missään.

Enemmän kuin maisema, Espoo on kuitenkin sielunmaisema. Meille kaikki ja muille loput. Espoolaisuudessa tiivistyy keskiluokkaisuuden jähmein ydin, mikä ei tietenkään ole vain Espoossa asuvien ihmisten vika. Espoolaisuutta esiintyy kaikkialla maailmassa myös Helsingissä.

Espoolaisella on kaksi citymaasturia talonsa pihassa, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Hän leikkaa ahkerasti nurmikkoa ja aitaa kaiken, mikä on mahdollista aidata.

Mökkimaisemastaan hän haluaa samanlaisen ja istuttaa siksi metsätontilleen pelargonioita, tulppaaneja ja muuta räikeän väristä siisteihin penkkeihin, jotta hänen reviirinsä erottuisi luonnontilasta. Espoolainen ei nimittäin arvosta metsää, koska hän on pohjimmiltaan maalainen, jolle metsä tarkoittaa lähinnä hakkuutuloja ja perintöjä.

Mökki pitää olla, koska kaikilla muillakin on. Siellä ei kuulu olla laiskana, koska laiskuus on pahe. Sitä varten juuri ovat ne nurmikot, kukkapenkit ja rapistuvat vajat, joita pitää hoitaa, huoltaa ja kunnostaa. Kahta vuotuista kalareissuaan varten espoolainen saa syyn hankkia hulppean moottoriveneen. Lapsilleen hän hommaa huvitukseksi vesiskootterin, mönkijän ja pomppulinnan.

Espoolainen tekee kaukomatkoja perheineen, mielellään nousussa oleviin kohteisiin. Thaimaa on jo ajat sitten mennyttä, kun siellä käyvät kaikki, vantaalaisetkin. Matkoilla majoitutaan ilmastoituihin rantahotelleihin, joiden palvelutasosta on kiva keskustella tuttavaperheiden kanssa. Espoolaisethan seurustelevat lähinnä toisten espoolaisten kanssa, joilla on samanlainen elämä.

Hiukan boheemimpi espoolainen saattaa järjestää ystävilleen viini-illallisen tai viskitastingin. Pukukoodi on silloin smart casual ja juomia siemaillaan rennosti avokeittiön graniittitasoon nojaillen. 

Espoolaisen keittiön rosteripinnat kiiltävät puhtauttaan ja vetolaatikot ovat täynnä mansikankannanpoistajia, silikonisia grillisuteja, pastakoneenosia, laserteräisiä raastimia, viinilämpömittareita, ananasporia ja muuta tarpeellista. Pulskea jääkaappi on täynnä eineksiä ja sisäfilettä. Eikä tuorekelmu ei ole koskaan loppu!

Espoossa on paljon yritysjohtajia ja politiikan vaikuttajia. Ihanne-espoolainen ottaa kuitenkin vapaa-ajalla rennosti. Hän poseeraa venelaiturilla auringonpaisteessa hyvinvoivana ja sporttisena urheilutrikoissaan ja juoksutossuissaan, sykemittari ranteessa ja pari maisterintutkintoa takataskussaan.

Espoolainen rakastaa elektroniikkaa, etenkin turvakameroita ja kaikenlaisia hälyttimiä. Hän on varuillaan koko ajan, vaikka naapurustossa ei ole nähty yhtään tuntematonta koko vuonna, eikä sinne sitäpaitsi oikein millään pääsisikään. Hän pelkää murtovarkaita, hyökkääjiä, tunkeutujia ja  asiattomia ohikulkijoita. Hän pelkäsi vuosikausia metron kuljettavan suoraan Piritorilta epäsosiaalista ja rikollista ainesta, joka tulisi kotiovelle kauppaamaan lapsille väkisin huumeita. Tai mikä melkein pahempaa, perheen teini pääsisi itse liikkumaan ties minne itään.

Espoolainen pitää nimittäin lapsensa yhtä tiukassa talutushihnassa kuin koiransakin. Lapset trimmataan ja treenataan. Heitä kuljetaan autolla urheiluhallista toiseen, niin että eivät juuri päivänvaloa näekään.Heistä tulee insinöörejä ja kauppatieteilijöitä, niin kuin Suomen parhaimmistosta aina on tullut.

Lukiolaisina heidät lähetetään vaihto-oppilaiksi ja kun he aloittavat opinnot,  ostetaan kiva yksiö jostain läheltä kampusta.  Tyhjilleen jääneet huoneet jätetään teinimuseoksi, joissa mikään ei muutu ja jonne  lapset voivat turvallisesti tulla yöpymään vielä aikuisina, kun käyvät sunnuntaipäivällisillä ja tuovat samalla pyykkinsä äidille pestäviksi.

Mitäkö ajattelen helsinkiläisistä? Sen voit lukea täältä :

Kesähelsinkiläisen taakka

Älä kuihdu, ota nuori rakastaja

Keski-ikäinen nainen, älä lähde joogakurssille tai tyttöjen golfretkelle, vaan ota itsellesi nuori rakastaja ja kukoistat taas! Niitä saa netistä.

Maailmassa on vallalla sellainen käsitys, että viisikymppinen nainen on ihan ulkona pariutumismarkkinoilta. Miehet vaihtavat nuorempaan ja naiset jäävät yksin, koska eivät enää kelpaa kenellekään. Tämä ei ole totta.

Moni nainen katkeroituu ja varmaan syystäkin, kukin omistaan. Itsekin olen kerran eronnut ja viisikymppisenä kohtasi toisessa liitossa iso aviokriisi. Tiedän tuon tunteen. Se on lohduton ja näköalaton.

Sitä kuvittelee, että elämässä on sitten enää lapset ja muutama hyvä ystävä. Että se on nyt naisten kesken kulttuuririennoissa juoksemista ja jotain harrastamista parhaimmillaankin loppuelämä.

Ei enää miehiä, ei enää ihastumisia, rakastumisista puhumattakaan.

Ajatus on ihan ymmärrettävä, jos nainen ajattelee uutta, vakavaa parisuhdetta keski-iässä. Saatavilla olevat samanikäiset miehet ovat jo elämänkoulussa kolhiutuneet, kyynistyneet tai alkoholisoituneet. Tai eivät ole alun alkaenkaan kyenneet kestäviin ihmissuhteisiin.

Naiselle ajatus siitä, että vielä pitäisi jotakuta passata ja jonkun vaatimuksiin sopeutua, tuntuu ymmärrettävästi tympeältä. Jotain lämpöä ja sisältöä kuitenkin useimmat kaipaavat. Yksi suosittu ratkaisu tässä tilanteessa on hankkia koira. Monen mielestä se täyttää kumppanin paikan ja läheisyyden tarpeen jopa paremmin kuin mies – tästähän liikkuu somessa paljonkin vitsejä.

Esitän nyt tässä toisen vaihtoehdon: älkää hankkiko lemmikkiä tai haikailko parisuhdetta olemattoman ihannemiehen kanssa. Poimikaa rusinat pullasta ja hankkikaa rakastaja.

Voisiko ajatella, että käyttää aikansa kaikkeen itseään kiinnostavaan ja harrastaa sitä kulttuuria ystävien kesken, mutta hankkii hyvän seksisuhteen, josta ei koidu muita velvoitteita?

Keski-ikäisten naisten on huomattavasti – ehkä noin sata kertaa – helpompi hankkia nuori vireä rakastaja, kuin miesten löytää nuori tyttöystävä. Naiset vain harvemmin käyttävät tätä mahdollisuutta, joka kuitenkin on oikein tarjottimella, jos sen vain suostuu huomaamaan.

Deittipalvelut ja -sovellukset ovat täynnä nuoria miehiä, jotka oikein varta vasten hakevat vanhempaa naisseuraa. Se on ihan turvallista, jos naisella on normaali järki ja itsesuojeluvaisto. Eivät he ole pervoja tai tavoittele taloudellista hyötyä – toisin kuin miehiä huijaavat nuoret naiset tai heitä esittävät valeprofiilit. En ole törmännyt yhteenkään huijausyritykseen vuosien nettideittailuni aikana.

Joillain on tämmöinen millf-fetissi, mutta onhan se myös ihan loogista, että nuorta miestä kiinnostavat vanhemmat daamit. Esimerkiksi siitä syystä, että nuoret miehet haluavat uusia kokemuksia tai ylipäätään kokemuksia. Heillä on myös paljon harrastuksia, bändejä, urheilua ja sen semmoista.

Nuorten naisten kanssa pariutumisrituaalit ovat monimutkaisia ja aikaa vieviä. Naiset vaativat kaikenlaisia asioita, joista nuori mies voi hämmentyä tai kiusaantua, kun on tottunut jätkäporukoissa hengailemaan.

Nuori nainen voi olla pelottavia tai ahdistava. Hän toivoo käsi kädessä kulkemista, erilaisissa paikoissa näyttäytymistä ja haluaa esitellä poikaystäväänsä kaikille kaiken aikaa kaikkialla.Hän lähettelee viestejä, valvoo ja kontrolloi, suunnittelee yhteistä tulevaisuutta.

Pari-kolmekymppinen mies ei useinkaan ole tuollaisesta suhteesta ja totaalisesta sitoutumisesta kiinnostunut, vaan haluaa lähinnä seksiä ja huoletonta hauskanpitoa. Vanhempi nainen on monessa mielessä hyvä valinta. Ei pelkoa raskaudesta eikä perheenperustamispaineita.

Jaa, mutta mitäs nainen semmoiselta suhteelta voi odottaa?
Jos ei odota mitään muuta kuin hyvää seksiä, kaikki muu on plussaa, eikös vaan. Reilu meininki. Seksi on varmasti yhtä tärkeää hyvinvoinnille kuin suoliston kunto. Dopamiineja, oksitosiineja, endorfiineja…Tekee hyvää myös kolhiintuneelle itsetunnolle.
Kehotan harkitsemaan

Taiteiden yö: virallinen pukukoodi

Nyt on taas aika päivittää Taiteiden yön pukeutumiskoodi eilisten havaintojen perusteella. Se on sama kuin ollut jo  30 vuotta. Isot  puuhelmet ja rohkean kukallinen halatti käyvät varmasti ensi vuonnakin. Huivi on ihan must.

Taiteiden yö on hyvin boheemi. Koska taiteilijat ovat boheemeja kuulemma. Siispä kaikkien pitää jäljitellä heitä, vähän kuin naamiaisissa. Hyvä, että tällainen päivä on keksitty, niin kaikilla on tilaisuus maistella hetki hurjaa taiteilijaelämää ja löytää itsensä vaikkapa Kämpistä tai Kappelista.

Taiteiden yönä firma tarjoaa skumpat vapautuneesti jo ennen työajan päättymistä.  Ihanan boheemia!  Ei sillä väliä, mikä  yrityksen toimiala on. 

Vartiontifirmoissa ja autokaupoissa kilistellään yhtä lailla kuin kirjastoissa ja gallerioissakin.

Kaikkihan me kannatamme taidetta, etenkin kun se tarjoaa tilaisuuden lusmuilla jo torstaina. Viikonloppu lähtee siitä kivasti käyntiin. Toimarikin uskaltaa laittaa värilliset Converset kehiin. Ne ovat kulkeneet siellä Volvon takapenkillä  Espoosta asti ja sinne ne joutuvat takaisin tuhkimoyönsä jälkeen.

Bisnesmiehelläkin voi olla Taiteiden yönä olla lätsä tai panamahattu päässä ja rouvasihmisillä leikkisä lierihattu. Silloin on lupa varovaisesti kokeilla miltä tuntuisi ollakin vähän  kulturelli ja hiukkasen hipahtava. Jos tuttuja tulee vastaan, he ovat samanlaisissa univormuissa. Jolleivät ole, se on heidän häpeänsä.

Moni, ehkäpä useimmat, selviytyvät Taiteiden yöstä joustavasti näkemättä yhtään taidetta. Pelkkä flaneeraus pitkin pääkatuja ja parveilu jossain Akateemisen kulmilla riittää oikein hyvin. Jos johonkin taidetapahtumaan sattuu eksymään, siellä aika kuluu mukavasti poskisuudelmia vaihtaen ja tuttujen kanssa mukavia rupatellen.  Ja myöhemmin  Art goes kapakka  ja koko muu jengi  siinä messissä.

Aamuinen päänsärkykin tuntuu niin paljon jalommalta kun siihen on tällainen yhteinen syy. Jos työpaikalle tulee raahauduttua vielä perjantaina, on kulttuuripitoista puheenaihetta lounastunnilla riittämiin. Kuka oli missäkin ja ketä muita siellä oli.

Entäs nuoriso sitten? Nuorison puku- ja käyttäytymiskoodi on sama kuin aina muutenkin. Pillifarkut, huppari, jotkut Vansit jalassa ja bisse kädessä. Tytöillä toppi.

Hipsterien pukokoodi on niin monimutkainen, että tämänvuotisen version tunnistaminen olisi vaatinut enemmän osallistuvaa havainnointia. Ylipäätäänhän hipsterit voivat pukeutua millä tavalla tahansa ja se on aina ironinen statement johonkin suuntaan. Jos minulla vaikka on vyölaukku olalla, voin joko luulla, että se on cool tai sitten vaihtoehtoisesti haluan pilkata niitä,  jotka luulevat, että se on cool.

Nauti hetkestäsi, nelikymppinen!

Onneksi olkoon, nelikymppinen. Olet juuri oikean ikäinen. Nauti siitä täysillä, sillä se on lyhytaikainen onni.

Pitkän ja huolellisen media-analyysini tuloksena julistan: ihanneihminen  on nelikymppinen. Asia on päivänselvä.

Kuka hehkuttaa uutta suhdettaan tai ruotii uusperheongelmiaan? Kuka jakaa elämäntapamuutoksensa tuloksia ja ruokaohjeitaan? Kuka löysi itsensä reissaamalla Nepalissa tai haastoi itsensä lähiökallion jyrkänteillä?

Kuka poseeraa lehtijutussa rennossa lätsässä ja trenditossuissa, vaikka on filosofi tai kukaties ihan proffa? Kuka on herännyt keski-iän kriisiin ja vaatii oikeutta kunnollisiin rooleihin? Kuka läkähtyy ruuhkavuosiinsa? Kuka downshiftaa maalaisyhteisössä? Kuka osti kalliit liput festareille ja hengailee siellä kallis IPA-olut kourassaan?

Nelikymppinen tietenkin. 

Ottakaa siis kaikki irti siitä ohikiitävästä hetkestä, jolloin olette elinkaarenne huipulla. Olette juuri oikean ikäisiä ihan kaikkeen ja teitä kuunnellaan. Kymmenen vuoden päästä saatte havaita, että teidät luokitellaan senioreiksi (whaaaat…) ja ette aavistakaan, mitä kaikkea kamalaa siitä seuraa. Teitä ei enää oteta vakavasti. Saatte pikkuhiljaa kuulla nuorison taholta vähättelevää mummottelua ja  papattelua. Yritykset lähestyvät teillä vaippamainoksilla ja osteoporoosia, vaihdevuosia ja erektiöhäiriöitä torjuvilla lisäravinteillaan.

Teidät luokitellaan 50+ -ryhmään, jolta  paras elämä on jo lipunut ohi ja jonka ainoa päämäärä on tehdä vanhuusvuosistaan jotenkuten siedettäviä.

Teidän oletetaan lukevan Apua tai ET-lehteä tai mitä ne  mediat sitten tulevaisuudessa ovatkaan ja olevan kiinnostuneita vain ikätovereidenne tekemisistä. Kun olette siihen asti voineet toteuttaa itseännne yksilöinä, sen jälkeen olette osa ikäluokkaa, jolla oletetaan olevan samanlaiset arvot, ihanteet ja tavoitteet.

Sitten kun olette oikeasti vanhuksia, saatte parhaassa tapauksessa mediassa esittää vanhusta, joka on kuin nelikymppinen vanhuudestaan huolimatta. Vaihtoehtoisesti voitte esittää seestynyttä ja vapautunutta vanhusta, jolla on vihdoin lupa kaikkeen. Se tarkoittaa, ettei enää tarvitse esittää nelikymppistä, joka esittää kolmikymppistä.

Tosiasiassa ketkään eivät ole erilaisempia keskenään kuin viisi-kuusikymppiset.

Siinä iässä on päästy nuorempia ikäluokkia yhdistävistä asioista kuten vimmaisimmasta uraputkessa rimpuilemisesta ja lasten kasvattamisesta. On mahdollisuus toteuttaa juuri omia päämääriään. 

Osan ihmisistä ovat siihen mennessä ikävä kyllä huonot ihmissuhdekokemukset, perheen huoltaminen ja työelämän myllytykset nitistäneet muutosvastarintaisiksi keski-ikäisen karikatyyreiksi, joita kiinnostaa lähinnä aamukampa eläkeelle.

Monet tylsistyvät ikääntyessään, tippuvat kelkasta tai luovuttavat. Iän karttuessa odotellaan pikkuhiljaa lapsenlapsia ja niiden viipyessä hankitaan koira tuomaan sisältöä elämään. Haaveet kutistuvat mökkipalstan kokoisiksi, parisuhde hiipuu.  Myös sairaudet iskevät ja tuovat rajoituksia elämään.

Yhä useammalle käy kuitenkin ihan päinvastoin. Uusi elämänvaihe lasten lähdettyä on mahdollisuus uusiin asioihin ja ne ovat itse kullakin erilaisia. Elämää on vielä vuosikymmeniä jäljellä vaikka mihin! 

Itse koen kuuluvani noihin onnekkaisiin. Heräsin nimittäin henkiin viisikymppisenä. Nelikymppisenä olin monen asian asiantuntija, mutta en tiennyt elämästä läheskään niin paljon kuin nyt. Olin paljon rajoittuneempi ja ennakkoluuloisempi. Nyt osaan ottaa rennommin ja suhtaudun itseeni myönteisemmin.

En tietenkään tiedä mikä tauti geeneissäni  tai soluissani nytkin muhii, mutta elämäni ei koskaan ole ollut parempaa kuin nyt, kuusikymppisenä. Näen myös tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia oppia ja uudistua ja keksiä lisää hauskuutta elämään.

Fyysiset rajoitukset tulevat tietenkin  vastaan, mutta ne eivät häiritse läheskään yhtä paljon kuin ympäristön vähättelevä, ylimielinen tai lokeroiva suhtautuminen. Ympäristöllä tarkoitan muun muassa teitä kolmi-nelikymppisiä, joiden kanssa tykkään hengailla samoissa paikoissa. Odottakaa vain, teidänkin aikanne tulee…

Ei siis oleteta mitään iän perusteella.

Mies pettää aina

Naiset, siskot. Nyt kerron jotain, mitä ette haluaisi tietää – enkä minäkään. Miehenne haluaa koko ajan muita naisia. 

Jos haluatte, että rinnallanne on riutuva kumppani, lopettakaa lukeminen tähän.

Miehet haluavat koko ajan muita naisia. He haluavat paljon naisia. Mitä useampia, sen parempi. Laadulla ei ole niin paljon väliä. Se ei tarkoita, että he eivät rakastaisi meitä. Jo  äiti tiesi tämän ja kertoi sen minulle, mutta en tietenkään uskonut.

En nyt tarkoita kirjaimellisesti jokaikistä miestä, vaan yleistän, kärjistän ja hiukan provosoin. Tiedän, että monen ensimmäinen reaktio on “ei ainakaan minun mieheni”. Voi olla totta tai olla olematta.

Saa sataa niskaan tulta ja tulikiveä ja voitte leimata minut joksikin muumioksi tai takapajuiseksi pirkkoarstilaksi. Ihan sama.

Jaan elämän varrella kokemuksesta kertynyttä oppia, joka on itsellenikin ollut ja – on yhä– vaikea pala nieltäväksi. Kulttuurimme kun nykyhetkellä perustuu romanttisen rakkauden ihanteelle ja yksiavioiselle parisuhteelle. Sen varaan rakennetaan kirjat, elokuvat, unelmat ja ikävä kyllä myös elämät.

Olen kuullut monien eri-ikäisten miesten tilityksiä ja tunnustuksia. He rakastavat kyllä usein sitä yhtä, ainakin yhtä kerrallaan, mutta haluavat silti seksiä mahdollisimman monen muun naisen kanssa.  Let´s face it. Jokainen vastaantuleva nainen on miehelle potentiaalinen seksikumppani ja tulee arvioiduksi sillä perusteella.

Vaikka ilmekään ei miehesi kasvoilla värähdä, hän on tehnyt kriittisen katsastuksensa nanosekunnissa. 

Kannattaa  järjestää elämänsä tämän faktan varaan. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Itse olen tunne-elämältäni aika perinaisellinen nainen, vaikken ehkä sellaiselta vaikuta. Olenhan itsenäinen, rohkea, taloudellisesti omillani ja niin edelleen.  Minulle riittäisi silti vallan hyvin yksi hyvä rakastaja ja kumppani. Mutta jos haksahdan normin mukaiseen parisuhteeseen, iskee ennen pitkää hirvittävä mustasukkaisuus ja omistamisen halu. Näin näyttää käyvän useimmille muillekin naisille.  Mustasukkaisuus on syöpä, joka tuhoaa lopulta suhteesta kaiken hyvän. 

Naiselle riittää havaintojeni mukaan yleensä yksi kunnon mies, joka huolehtii hänen seksuaalisista tarpeistaan ja sitoutuu häneen ja mahdollisiin lapsiin. Miehelle taas tärkeintä on metsästää ja valloittaa. Jos tämä opetettaisiin jo kotona tai koulussa, olisikohan naisten helpompi se hyväksyä, olla pätkääkään piittaamatta kilpailijoistaan tai parhaassa tapauksessa ottaa miehen taipumus  myönteisellä tavalla huomioon?

Tilanne ei muutu, vaikka miehellä olisi kumppanina mimmoinen häikäisevä kaunotar tai lumoava seksipakkaus. Voitte lukea Seiskaa tai  Iltalehteä tai mitä näitä nyt on.  Komistusnäyttelijä sejase petti kaksikymppistä mallivaimoaan senjasen kanssa.  Katso kuumat kuvat!   Näin on ollut maailman sivu. Minulle on myös kerrottu, että rakastuneena mies vasta huomaakin kaikki muut  naiset. Tässäkin nainen on erilainen. Uusi ihana rakastettu täyttää mielen kokonaan.

Miehen ei tietenkään tarvitse kaikkia yllykkeitä toteuttaa eikä tarttua jokaiseen tilaisuuteen, ei ehkä yhteenkään, mutta hänellä pitäisi olla lupa sisäiseen miehuuteensa, ilman että naisensa hermostuu. Jo pornon katsominen häiritsee joitakuita naisia, mutta se nyt on vähintä, mitä voi sallia. Eihän mielikuvitusta sentään voi kahlita.

Emmehän me halua, että mies sammuttaa sisimpänsä? Haluamme kai, että mies tulee luoksemme vapaaehtoisesti ja innokkaasti ja pysyy rinnallamme, vaikka hänellä on kykyjensä ja vetovoimansa rajoissa valittavanaan kaikki maailman naiset – eikä pakosta, velvollisuudesta tai hylätyksi tulemisen pelosta?

Minä ainakin haluan testosteronintuoksuisen oikean miehen, enkä nitistettyä halinallea.  

Tietysti  jokainen pariskunta tekee päätöksensä itse omista lähtökohdistaan, mutta miehen ja naisen ominaislaatu olisi hyvä tiedostaa ja ottaa huomioon, eikä säntäillä silmät ummessa ja pettyä katkerasti.

Myönnän toki, että vapaa suhde on myös riski, mutta sanoisin, että se on riski lähinnä naisten omistushalun vuoksi. Ne muut naiset saattavat hyvinkin alkaa vaatia lisää tilaa ja aikaa, vaikka miehellä oli mielessä vain pikku seikkailu.

Parisuhde on melko tyhmä keksintö. Etenkin miehen ja naisen välinen. Olemme erilaisia olentoja ja jatkuva yhdessäolo uuvuttaa molemmat, koska tarpeet ja toiveet ovat erilaisia. Halusin kirjoittaa aiheesta, koska se on tabu. Etenkään mies ei saisi tällaista sanoa, täytyy siis naisen tarttua tähänkin asiaan. En odota kannustavaa palautetta.

Uskon, että ihmiset olisivat onnellisempia, jos eläisivät laumassa, jossa voisivat harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa ja jossa lapsista pidettäisiin huolta yhdessä. Jostain syystä ihmisyyteen kuuluu kuitenkin ilmeisesti erottamattomasti omistushalun ja kateuden lisäksi normien, moraalin ja uskonnon kaltaisia oppirakennelmia, jotka suitsitaan rajoittamaan seksuaalisuutta. Ennen länsimaissakin kahlittiin etupäässä naisen seksuaalisuutta, nyt myös miehen.

Eräänlaista edistystä siis.

Varjoja paratiisissa

Kesä-Hangossa heinäkuun helteillä kaikki on täydellistä vai onko sittenkään?  Lue uusin blogipostaukseni täältä:

http://www.seikkailijattaret.fi/hulluksi-hangosta/

 

Paras kauneusvinkkini

Mikset kirjoita blogiisi, että paras kauneusvinkkisi on “laihduta”, kysyi ystävättäreni. No nyt kirjoitan. Hän on oikeassa, vaikka en itse olisi tätä ehkä kehdannut sanoa. Laihtumiseen kehottaminen on poliittisesti epäkorrektia.

Suhtautuminen ylipainoon on kaksinaamaista.   Naistenlehdet kirjoittavat samassa numerossa kehopostiivisuudesta ja  itsensä hyväksymisestä ja  jakavat seuraavalla sivulla laihdutusvinkkejä.   

Katselin vähän aikaa sitten vanhoja valokuviani. Joukossa oli myös koulu- ja luokkakuviani 1970-luvulta. Muistan, että joitakuita kavereistani pilkattiin lihaviksi. Nyt en voi käsittää sitä. Nykymittareilla he olisivat normaalipainoisia, Ehkä hiukan vantterarakenteisempia kuin muut, mutta eivät lihavia missään tapauksessa. Me muut olimme laihoja.

Sama havainto tulee, kun katsoo tv-dokumentteja 1960- ja 1970 -luvuilta. Vaikka olisi millainen massa ihmisiä kuvassa, joukossa ei ole yhtään epäterveen lihavaa.

Nyt kadulla joka kolmas vastaantulija on lihavampi kuin nuo 1970-luvun lihaviksi haukutut tytöt, minä itse mukaan lukien. Näkymä pahenee, jos siirryn täältä mukavuusalueeltani Punavuoresta muualle, itäiseen tai pohjoiseen Helsinkiin tai vielä kauemmas. Rankasti ylipainoiset nuoret  lyllertävät ohi trikoissaan ja lökäpöksyissään, bisset ja  sidukat kourassa. 

Kuka maksaa laskun?

On oikein, että erilaisuus tai ihanteesta poikkeaminen hyväksytään ja että ketään ei pilkata ulkonäön vuoksi. Nuorelle painosta huomautteleminen voi johtaa vaikkapa anoreksiaan tai mielenterveysongelmiin.  Mutta onko oikein, että yhä useammat  nuoret ihmiset mättävät surutta roskaruokaa ja eineksiä ja lihovat muodottomiksi? Kuka siitä on vastuussa?  He itse, yhteiskunta vai elintarviketeollisuus? Sanoisin, että kaikki kolme. Ja kuka laskun aikanaan maksaa? He itse ja yhteiskunta. Silloin nuoruudessani on muotia sanoa, että yhteiskunta olemme me.

Lasku tulee meille kaikille maksettavaksi, kun lihavuuden aiheuttamat sairaudet, kuten  diabetes, nivelvammat  ja sydän- ja verisuonitaudit yleistyvät. Olen lukenut, että  ylipaino lisää myös riskejä synnytyksissä. 

Tiedän, että lihavuuteen on muitakin syitä kuin ruokailutottumukset. Lääkitys, sairaudet, elämäntilanne… Itsellänikin on itäsuomalaiset geenit ja taipumusta lihomiseen. Joudun kiinnittämään huomiota syömiseeni myös siksi,  että ajoittain en pysty liikkumaan niin paljon kuin haluaisin.

Tupakoitsijat  on ajat sitten laitettu kuriin ja tupakkateollisuus maksaa haittaveroja. Elintarviketeollisuus saa edelleen rauhassa aiheuttaa terveysriskejä eikä pakkauksissa ole varoitustekstejä.

Tämä porukka, josta puhun, ei lue terveysblogeja tai aikakauslehtiä eikä syö terveellistä trendiruokaa, koska se on kallista.  He tarvitsisivat tietoa ja tukea laihtumiseen, eivätkä lihavuuden hyväksymistä.

Kolmosen ratikassa matkalla Eirasta Stockmannille ei näy iltapäivisin yhtään lihavaa koululaista, ainoastaan solakoiden suomenruotsalaisten teinien joukkioita.

Tämä on minusta yhtä vahva todiste köyhien luokkalihavuudesta kuin mikä tahansa tutkimus.

Silloin ennen kaikkien kotona syötiin säännölliset ateriat. Meillä se oli ruisleipää, perunaa ja kastiketta. Kouluruoka oli ällöttävää sillonkin, mutta söihän sitä nälkäänsä, koska ei ollut vaihtoehtoja. Ei ollut omaa rahaa eikä kotona herkkuja pursuilevaa jääkaappia, pakastimesta nyt puhumattakaan. Ruoka syötiin pöydässä eikä sohvalla tai kadulla kävellessä.

Yltäkylläisyys ja herkutteluuun keskittyvä ruokakulttuuri alkoi minun ja monen muunkin kohdalla vasta 1980-luvulla. Veikkaisin, että tämä  muutos näkyy myös koululaisten painokäyrissä.

Vietin keväällä yhteensä reilun viikon Italiassa ja Ranskassa. Söin hyvin. En yhtäkään jälkiruokaa tai jäätelöä, mutta kylläkin pari pizzaa ja pastaa aterioina ja aamiaisilla muutaman croissantin. Tulos oli kaksi kiloa lisää painoa. Siis viikossa! Ilman mitään varsinaista mässäilyä.

Vehnä on myrkkyä ja sokeri vielä pahempaa, minulle ainakin. Näin sanoo kehoni, johon haluan suhtautua positiivisesti ja varjella sitä noilta. Kaksi kiloa tarkoittaa minun kokoisellani ihmisellä jo sitä, että farkut puristavat, mekot eivät istu, peilikuva ärsyttää ja yleinen itseinho valtaa alaa. 

Pakko aloittaa taas hiilariton tai hyvin vähähiilarinen elämä. Viikon synnit kuitataan kahdessa, kolmessa viikossa, toivoisin. Itselleni ainakin se on paras hyvinvointi- ja kauneusvinkki.

Voi teitä, Tinder-pojut!

Minulla on ollut puhelimessani Tinder jo vuosikausia. Jokin aikaa sitten päivitin sen höyrypäissäni Tinder Goldiin ja unohdin koko jutun. Kun vilkaisin sovellusta pitkästä aikaa, minulla on näköjään varastossa yli 2 000 tykkäystä. Huh, kuka jaksaa edes plarata niitä läpi…

Olen muistutellut mieleeni, millaisia olivatkaan nuo Tinder-keskustelut. Ihan sama, mitä löpinää laitoin profiiliini, olinpa fiksu ja akateemisesti koulutettu tai ihan vaan friends with benefits -pohjalta liikkeellä, englanniksi tai suomeksi, samaa ennalta arvattavaa tarinaa sieltä tulee.  

“Keskustelu” voi junnata päiväkausia tällä linjalla:

– Moi! Mitäs kuuluu? 

– Ihan hyvää kiitos, sulle? 

– Ihan ookoo vähän väsyttää. 

– Ai kui? 

– Meni myöhään kaverien kaa 

– Ai jaa. Itsekin tykkään käydä baareissa. Missä päin asut? 

– Tääl kantsussa

– Kiinnostavaa, ei ole kovin tuttu mesta. Itse asun Punavuoressa. Viihdytkö siellä? Mitäs tykkäät tehdä?

– Nooh noit musahommia ja urheiluu

– Ahaa. Asutko yksin?

– Frendin kaa.

Jne jne.

Päivän, parin tauko. Sitten voi tulla yllättäen joku ”mitäs Kirsi?” -tyyppinen rohkeahko avaus.Tätä small talkia kun aikansa jatkuu, kysyn joskus, mitä olet hakemassa. Vaihtoehtoiset vastaukset ovat yleensä:

  1. en oikein mitään
  2. ihan fiilispohjalta 
  3. mitä ite?

Onko nyt niin, että nuorilla miehillä on ihan liikaa tarjontaa, kun eivät viitsi eväänsä liikauttaa?

Miksi he sitten ovat tykänneet kuvistani? Keräävätkö he osumia kuin Pokemon-hahmoja ja vertailevat sitten keskenään? Onko heillä vinksahtaneen korkea itsetunto? Vai ovatko he vain hämillään? 

Käykö kimppakiva?

Ainoa tapa saada nämä vetelät tinderpojut hereille on ehdotella törkeän suoraan tai ilmoittaa olevansa hakemassa ihan vaan kunnon panokaveria. Tärkeintä on ilmaista selkeästi, että ei missään tapauksessa odota mitään sitoumuksia tai etsi mitään pysyvää. Siitä sitten seuraa, että kysytään samantien: ”Sopisko nyt? Laita sun numero.”

 Kuvittelevatko he, että tosiaan kutsuisin pelkän kuvan perustella jonkun suoraan kotiini, koska olen varmaan niin hirveässä puutteessa, että ovat luojan lahja minunlaiselleni?

Tinder-pojujen yksi rasittava alalaji ovat tuhmien puhujat ja utelijat, jotka tivaavat, tykkäätkö siitä ja siitä ja millaisia leluja minulla ehkä heitä varten on. Ja käykö kimppakiva, kun frendikin on tossa messissä.

Kuvittelen utelijat baaritiskille kavereidensa kanssa tirskumaan vastauksilleni ja yllyttämässä toisiaan kysymään lisää. Siksipä en tuollaisiin vastaa tällä kokemuksella enää mitään.

Eräs parikymppinen puolestaan ilmoitti, että vanhemmat naiset eivät yleensä halua seksiä. Jahas. Rohkenen epäillä hänen otostaan ja asiantuntemustaan tässä kysymyksessä.

Hei kato mua ja mun pyssyä!

Ihmettelen myös miesten itsestään valitsemia kuvia. Se ensimmäinen profiilikuva on yleensä ihan jees, mutta seuraavissa heilutaankin sekalaisissa känniryhmissä bissetölkit kädessä, näytetään keskisormea tai pirunsarvia. Ja muutakin on kierretty kuin tahkoa – kuvia on kaiken maailman lomakohteista rannoilta ja vuorilta. Tai sitten esiinnytään erilaisten ajoneuvojen keralla ja lätkäkaukaloissa. Hyvin tavallista on myös esiintyä kuvissa armeijan vermeissä ja mieluiten aseen kera. Ihan kuin ylpeät vanhemmat esittelisivät poikansa saavutuksia sukualbumista! 

Jotkut haluavat antaa itsestään kiltin ja rehdin vaikutelman ja poseeraavat koiran tai jopa kissan kanssa. Viimeksi mainittu varmaan toimii. Prätkä- ja autokuvat tuskin vetoavat naisiin kovinkaan paljon. Kuvavalinnat kertovat, mikä hepuille itselleen on elämässä tärkeintä.

 Pyyhkäisen automaattisesti vasemmalle aina, kun kuvassa on auto. Tai kourassa se bisse.

Lienee niin, että miehillä on omat alfakisat menossa Tinderissäkin eikä heille tule mieleen, että naisilla ranking-perusteet kumppanin etsinnässä ovat hiukan toiset kuin jätkäporukoiden keskinäisissä pullisteluissa.

Pitäisiköhän seuraavaksi ryhtyä Tinder-konsultiksi? Ai niin, tällä kohderyhmällähän ei ole varaa maksaa palveluksista.

» Vanhemmat artikkelit

© 2018 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑