Kuukausi: syyskuu 2018

Onko lesboilla hauskempaa?

Välillä haaveilen, että olisin syntynyt lesboksi. Elämä voisi olla paljon helpompaa.

Miksi ihmeessä miehet ja naiset elävät parisuhteessa, kun eivät selvästikään sovi asumaan saman katon alla? Naisen kanssa elämä olisi yksinkertaisempaa. Ainakin, jos katsellaan maailmaa stereotypialasien läpi. Että pistetäänpä sellaiset nyt hetkeksi päähän.

Laittaisimme molemmat ruokaa, mutta vuoropäivinä. Ymmärtäisimme, että yhteen keittiöön ei mahdu kahta kokkia. Minun ei tarvitsisi koko ajan selittää, misssä astiat ovat ja miten koneita käytetään. Tai mikä on juusto- ja juuresveitsen ero ja miten päin tomaatti leikataan. Syötyämme korjaisimme astiat pois pöydästä. Ne laitetaan, kyllä, ihan sinne tiskikoneeseen asti.

Kaupassa käydessämme olisimme molemmat messissä eikä toinen meistä tuijottelisi pitkin seiniä sillä aikaa, kun toinen keräilee ostoksia. Ostoslistaan olisi merkitty vain isot ja tärkeät asiat kuten vessapaperi ja tiskiaine. Ruuat keräisimme sen mukaan, mikä näyttää hyvältä ja mistä voi koostaa aterian. Jos vain toinen olisi vegaani, ostaisimme molemmat omat ruokamme. Kummankaan ei tarvitsisi sopeutua toisen ruokavalioon.

Jos olisimme lesbopari, seksikin sujuisi hyvin, koska tietäisimme molemmat, miltä naisesta mikäkin kohta kehossa tuntuu, missä se g-piste oikein on ja mistä oikean orgasmin tunnistaa. Feikkaamalla ei tilanteista pelastuisi, joten seksistä olisi pakko puhua avoimesti ja tehdä siitä molempia tyydyttävää.

Shoppailisimme yhdessä ja valitsisimme toisillemme vaatteita. Elokuviin mennessä ei tarvitsi tapella, että onko se nyt se romcom vain action. Emme katsoisi kumpiakaan, koska niissä olisi ihan liikaa stereotyyppisiä sukupuolioletuksia.

Ostelisimme toisillemme kivoja pikku yllätyslahjoja ja iltaisin kävisimme syvällisiä keskusteluja
ihmisenä olemisesta viinilasillisen tai chai-teen ääressä.

Jos menisimme yhdessä autokauppaan, ei kumpikaan meistä alkaisi sooloilla ja kaveerata myyjän kanssa.

TAI, jos olisi käynyt onnekkaasti, että minä olisin se rekkisbutch niin saisin kerrankin machoilla ja säyseä femmekumppanini varmaan sitten hoitaisi ne ikävät siivous- ja kokkailuhommat kotona ihan ilokseen.

Meillä olisi aina hauskaa ja meidät kutsuttaisiin kaikkien ystävien kaikkiin juhliin. Olisimme tosi vaarattomia kaikkien mielestä, toisin kuin perheitä uhkaavat sinkkunaiset, saati tällainen lapsia syövä puuma. Lisäksi, kutsumalla meidät juhliinsa ihmiset voisivat tuunata ja koristella omaa imagoaan. Olisimme se sisustuksen viimeinen särmä tai coffee table book.

Lesboparihan tuo sellaisen kivan suvaitsevaisen tuulahduksen bileisiin, vähän kuin oltaisiin jossain Brooklynissä tai Netflix-sarjassa. Voisimme muutenkin olla yhdessä tai erikseen ystäviä miespuolisten heterojen kanssa, koska kukaan ei tulisi mustasukkaiseksi meidän takiamme.

Lehtijutuissa homopareilla on usein valtavan fancyt loft-kodit, designhuonekaluja ja nykyaidetta seinillä. Lesbopareja taas kuvataan mielellään arkipäiväisen keittiön pöydän ääressä tai nuhjaantuneilla sohvilla lastensa kera. Ankeaa.

Niinpä. Ja jos meillä olisi lapsia, luultavasti väsyisimme niiden kanssa ja riitelisimme ihan samalla lailla kuin heteroparitkin.

Hmm. Itse asiassa, tarkkaan ottaen taidankin toivoa, että olisin syntynyt homoksi. Minussa asuu selvästikin sisäinen homo, koska pidän kauniista esineistä ja vaatteista ja juon mieluiten skumppaa. Saatan katsoa glittermekko päällä euroviisujakin, ihan tietty ironisesti.

Baareissa homot ovat turhankin kiinnostuneita paitsi tyylistäni, usein myös seuralaisestani. Hyvä etteivät vie mennessään. Kerran veivätkin. Meillä on selvästikin sama maku.

Niin, ehkäpä olisi ollut parasta, että olisin syntynyt homoksi – ja mieluiten tietysti Ruotsiin!

(Disclaimer: jos meni herne pahasti nenään, lue tekstin ensimmäinen kappale uudelleen.)

Sairaalassa

Kävin sairaalassa. Oli paljon epäkohtia. En mene toiste.

Hei, saisinko matchalaten kiitos! Ja kaurapuuroon chiansiemeniä, jos on. Ja voi hitsit kun mä en syö leipää. Enkä varsinkaan ruisleipää. Tai no, jos on siemennäkkäriä? Kananmuna kävisi myös, kuuden minuutin. Syön sellaisen himassa aamuisin.

Se pitää keittää niin että kiehuessa pois hellalta ja kuudeksi minuutiksi hautumaan. Muuten siihen tulee semmoinen harmaa rengas. Tiedättekö, Sokos-hotelleissa on sellaisia.

Onko tossa jugurtissa sokeria? Mä en syö sokeria. Saanko tuoda omat safkat ja jääkaapin? Miksen? Mä voin maksaa ne sähköt. Miksei se käy? Semmonen matkajääkaappi, mulla on ylimääräinen.

Ai ei myydä röökiä? Hitsi täytyy pyytää frendiä tuomaan. Sähkörööki varmaan käy? Mulla on messissä. Siinä on ihan vaan kookosnestettä, ei paljon yhtään nikotiinia. Ai ei. No hommatkaa mulle sit jotain vieroituslääkettä! Tehän ootte sairaala. Eikö teillä ole kaapit täynnä lääkkeitä? Mitä varten te sitten ootte? KAMOON MÄ TARTTEN RÖÖKII TAI MUN VIEROITUSLÄÄKKEEN, TAJUUTTEKO.

Kop kop! Hei mä huomasin, että teidän lehtihyllyssä on vaan jotain viimevuotisia numeroita. Eikä siis yhtään Imagea? Oikeesti? Täytyy pyytää frendiä tuomaan. Mitäs teillä täällä nyt oikeen on…Yhteishyvä, Apu, Teknari. WTF. Huh, onneksi on Netflix ja läppäri.

Hei, hoitaja! Hoitajaaa!!! Kuuleeko kukaan? Mun naapuri kuorsaa, mä en voi nukkua. Mä en myöskään kestä kuunnella sen vieraiden juttuja, en pysty keskittymään mihinkään. Onko kukaan sanonut että ois hyvä kun ois selkeet vierailuajat, ettei täällä tulla ja mennä kuin hollituvassa. Onks teillä sitten vastamelukuulokkeita? Ai jaa. Täytyy pyytää frendii tuomaan. Saanko mä siksi aikaa oman huoneen?

Ja voisko ton aulan telkkarin pitää äänettömällä? Hommaisitte kuulokkeita tänne, semmosia langattomia ni ei häiritsisi muita. Mä en vaan vaan kestä. Siis oikeesti. Antakaa jotain rauhoittavaa. Diapamia tai jotain. Oon tosissani.

Siis, hei oikeesti, noi valot! Mitä ruumishuonevaloja teillä on? Mulla on oikeesti valoherkät silmät, mulla on kotona himmentimet joka huoneessa. Eikä mitään ledejä, vaan oikeita hehkulamppuja. Näissä valoissa ei siis kukaan voi näyttää hyvältä. Eikä ne ole muuten hyväksi teillekään. Kattokaa vaikka peiliin. Ja työviihtyvyys.

On tutkittu, että värit edistää paranemista. Ettekö ole kuullut? Jos toi seinä ois vaikka semmonen nutria ja toi toinen fuksianpunainen… Tyttärelläkin on muuten absoluuttinen värisilmä, se on suvussa. Saanko silmäsuojukset, kiitos.

Hei sori. Mä en voi näyttäytyä tässä pyjamassa kun mulle tulee vieraita. Eikö teillä ole muun värisiä? Mulle nyt ei toi pinkki vaan yhtään sovi. Tai sopis, jos ois kylmä pinkki. Se on pienestä kiinni. Saanko mä pyytää frendii tuomaan mun japanilaisen kimonon? Mun identiteetti menee muuten ihan palasiksi.

Mä en kestä raahata tota telinettä messissä enää päivääkään. Pystyn ihan hyvin liikkuun ilmankin. Saisko sen veke, pliis. Jos mä soitan ite mun lekurille?

Hei! Mä oon allerginen sairaalasaippualle. Mä haluan oman luomusahmpoon. Eiks teillä ole siis mitään kunnon tuotesarjaa? Eiran sairaalassa oli. Ihme meininkiä. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Tuolta alakerran kanttiinista saa varmaan viiniä? Mä oon tottunut juomaan kello kuuden skumpan. Muuten mieliala laskee, siis ihan selkeesti. Täytyykin pyytää frendiä tuomaan. Ai ei alkoholia. Mitä v…. Eihän täällä ole mitään tekemistä. Pitääkö mun ravata edestakaisin käytävää ton telineen kanssa koko viikko? Saanko mä edes kunnon lenkkarit, kun mun jalan anatomia on aika erikoinen? Täytyy pyytää frendii tuomaan mun Niket.

Mä oon ollut täällä jo yli viikon ja kattokaa tätä juurikasvua! Enhän mä voi pyytää ketään käymään. Enkä ottaa selfietä, Mun Insta kärsii. Voiks mun kampaaja tulla tänne? Se on tosi hyvä. Tony. Tiedättekö sen?

Missä teillä muuten on kuntosali? Mun täytyy vetää mun treenit kahdesti päivässä, muuten menee ihan jumiin. Ai ei. Ai jaa mut mähän voi tuoda omat käsipainot. Täytyy pyytää frendii tuomaan.

Saako muuten mun PT tulla tänne vetään treenit? Mä oon tottunut siihen. Ei me tarvita paljon tilaa, ei Stockankaan salilla ole koskaan tilaa. Ai miksei saa, se on mun terveyden kannalta välttämätöntä. SIIS MIKSEI?

NYT tää meni kyllä liian pitkälle. Mä soitan potilasasiamiehelle. Antakaa se numero. Se on mun oikeus. Se on laki. OIKEESTI. KUULITTEKO SE ON LAKI! SE ON….

 

 

 

Puoli tuntia pornoa päivässä?

Netissä on valtavasti ilmaista pornoa. Jos naiset katsoisivat sitä enemmän, tarjonnan laatukin saattaisi kehittyä.

Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan 20 minuuttia päivässä pornoa katsovat naiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Voiko tuosta päätellä, että päivittäinen pornoannos parantaa seksielämää? Ei välttämättä, voihan syy-seuraussuhde olla epäsuora. Esimerkiksi niin, että pornoa katsovat naiset ovat seksuaalisesti aktiivisempia ja uteliaampia, mikä puolestaan parantaa seksielämää.

Oli miten vain, itse pidän pornon katsomista ihan hyvänä ja normaalina asiana. Porno ei ole vain oikean seksin korviketta tai luusereiden hommaa, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Parhaimmillaan se on taidetta siinä missä vaikkapa burleski. Porno antaa mielikuvitukselle aineksia ja sitä voi käyttää paitsi sooloseksissä, myös kumppanin kanssa. Katsoa yhdessä tai vaihdella linkkejä.

Pornoa on hyvin monenlaista ja jokaiselle fetissille löytyy aineistoa, varpaiden nuolemisesta kutitukseen ja kultaisiin suihkuihin.

Japanilainen porno esimerkiksi sisältää mitä kummallisempia asetelmia, paikkoja ja välineitä – tosin nainen on kyllä niissä yleensä alistettuna. Tylsintä on minun mielestäni amerikkalainen normiporno, jossa puuhailevat silikoni-Barbie ja bodattu Ken ja tarinan kulku on ennalta arvattava.

Naiset moittivatkin pornoa siitä, että siinä on ilmeetöntä jyystämistä, muovisen näköisiä naisia ja ylipäätään liikaa miehistä näkökulmaa. Ylen Vaakakapinan kyselyn mukaan “mällit naamalle” oli naisille pornossa turnoff numero yksi. Itse en tuota inhoa jaa, mutta enemmistö naisista voi hyvinkin olla tuota mieltä. Lasti naamalle on yleisintä pornokuvastoa ja ilmeisesti se vetoaa enemmän miehiin kuin naisiin. Samassa jutussa ällöttiin myös sitä, miten naiset pornovideoissa käyttäytyvät bimbosti, kiemurtelevat ja voihkivat teennäisesti.

Porno on mielikuvitusmaailma, jota ei voi suitsia. Jos porno olisi poliittisesti korrektia, normatiivisen tasa arvoista ja valta-asetelmista vapaata, se lakkaisi olemasta kiinnostavaa. Vai ovatko omat fantasiasi puhtaan vaniljaisia?

Nettipornon käyttöä ja hakusanoja on myös tutkittu. Kaikille kulttuureille, ikäryhmille, seksuaalisille suuntauksille ja huom. sukupuolille, oli pornon käyttäjinä yhteistä yksi asia. Pornosta etsitään eniten vallankäyttöä ja alistamista, siis pakottamista, sitomista, häpäisemistä ja niin edelleen. Kiinnostavaa.
.
Minusta asiaa voi lähestyä myös niin, että jos kerran suurin osa pornosta kuvittaa miesten fantasioita, juuri siksi sen pitäisi olla myös naiselle kiinnostavaa. Minä ainakin haluan tietää, mistä miehet uneksivat ja mikä heitä kiihottaa. Sen tietämisestä ja hyväksymisestä on naiselle pelkkää hyötyä. Sitä ei kuitenkaan voi, muuksi muuttaa, vaikka haluaisikin.

Mies palvoo kaluaan, palvo siis sinäkin! Eikös seksissä ole kysymys paitsi omasta nautinnosta, myös nautinnon tuottamisesta toiselle? Vastalahjaksi saa varmaan jotain, mitä itse toivoo.

Pornon väitetään olevan nuorille vahingollista. Enemmän olisin vanhempana huolissani väkivaltaisista peleistä, jos nyt jostain pitää olla huolissaan.

Nuoret etsivät seksiä koskevaa aineistoa vimmatusti kaikkialta. Seksi kiinnostaa ja kiihottaa, eikä sen tutkiminen sinänsä voi olla pahasta, riippuvuus on eri asia. Porno voi parhaimmillaan auttaa tutustumaan siihen, mikä itseä kiehtoo ja mitä kaikkea on olemassa. Tietysti muutakin tietoa pitää olla saatavilla. Pornoon tutustumisen voisi sisällyttää koulujen opetusohjelmaan.

Jos me naiset, ihmiskunnan enemmistö siis, käyttäisimme enemmän pornoa, sen sisältö muuttuisi suuntaan, jota naiset toivovat. Se on raakaa bisneslogiikkaa. Ehkä myös pornoteollisuuteen liittyvät mahdolliset lieveilmiöt vähenisivät.

Eiköhän haasteta toisemme puoli tuntia pornoa päivässä -kampanjaan?

Espoolaisuus on kansantauti

Tässä hiljan vietettiin Espoo-päivää. Se voitaisiin hyvin nimetä Keskiluokkaisuuden päiväksi ja sitä voitaisiin viettää koko maassa.

Espoo on kuin Suomi pienoiskoossa. Peltoa, jonne on ripoteltu kerrostaloja sinne tänne, eikä kunnon keskusta missään.

Enemmän kuin maisema, Espoo on kuitenkin sielunmaisema. Meille kaikki ja muille loput. Espoolaisuudessa tiivistyy keskiluokkaisuuden jähmein ydin, mikä ei tietenkään ole vain Espoossa asuvien ihmisten vika. Espoolaisuutta esiintyy kaikkialla maailmassa myös Helsingissä.

Espoolaisella on kaksi citymaasturia talonsa pihassa, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Hän leikkaa ahkerasti nurmikkoa ja aitaa kaiken, mikä on mahdollista aidata.

Mökkimaisemastaan hän haluaa samanlaisen ja istuttaa siksi metsätontilleen pelargonioita, tulppaaneja ja muuta räikeän väristä siisteihin penkkeihin, jotta hänen reviirinsä erottuisi luonnontilasta. Espoolainen ei nimittäin arvosta metsää, koska hän on pohjimmiltaan maalainen, jolle metsä tarkoittaa lähinnä hakkuutuloja ja perintöjä.

Mökki pitää olla, koska kaikilla muillakin on. Siellä ei kuulu olla laiskana, koska laiskuus on pahe. Sitä varten juuri ovat ne nurmikot, kukkapenkit ja rapistuvat vajat, joita pitää hoitaa, huoltaa ja kunnostaa. Kahta vuotuista kalareissuaan varten espoolainen saa syyn hankkia hulppean moottoriveneen. Lapsilleen hän hommaa huvitukseksi vesiskootterin, mönkijän ja pomppulinnan.

Espoolainen tekee kaukomatkoja perheineen, mielellään nousussa oleviin kohteisiin. Thaimaa on jo ajat sitten mennyttä, kun siellä käyvät kaikki, vantaalaisetkin. Matkoilla majoitutaan ilmastoituihin rantahotelleihin, joiden palvelutasosta on kiva keskustella tuttavaperheiden kanssa. Espoolaisethan seurustelevat lähinnä toisten espoolaisten kanssa, joilla on samanlainen elämä.

Hiukan boheemimpi espoolainen saattaa järjestää ystävilleen viini-illallisen tai viskitastingin. Pukukoodi on silloin smart casual ja juomia siemaillaan rennosti avokeittiön graniittitasoon nojaillen. 

Espoolaisen keittiön rosteripinnat kiiltävät puhtauttaan ja vetolaatikot ovat täynnä mansikankannanpoistajia, silikonisia grillisuteja, pastakoneenosia, laserteräisiä raastimia, viinilämpömittareita, ananasporia ja muuta tarpeellista. Pulskea jääkaappi on täynnä eineksiä ja sisäfilettä. Eikä tuorekelmu ei ole koskaan loppu!

Espoossa on paljon yritysjohtajia ja politiikan vaikuttajia. Ihanne-espoolainen ottaa kuitenkin vapaa-ajalla rennosti. Hän poseeraa venelaiturilla auringonpaisteessa hyvinvoivana ja sporttisena urheilutrikoissaan ja juoksutossuissaan, sykemittari ranteessa ja pari maisterintutkintoa takataskussaan.

Espoolainen rakastaa elektroniikkaa, etenkin turvakameroita ja kaikenlaisia hälyttimiä. Hän on varuillaan koko ajan, vaikka naapurustossa ei ole nähty yhtään tuntematonta koko vuonna, eikä sinne sitäpaitsi oikein millään pääsisikään. Hän pelkää murtovarkaita, hyökkääjiä, tunkeutujia ja  asiattomia ohikulkijoita. Hän pelkäsi vuosikausia metron kuljettavan suoraan Piritorilta epäsosiaalista ja rikollista ainesta, joka tulisi kotiovelle kauppaamaan lapsille väkisin huumeita. Tai mikä melkein pahempaa, perheen teini pääsisi itse liikkumaan ties minne itään.

Espoolainen pitää nimittäin lapsensa yhtä tiukassa talutushihnassa kuin koiransakin. Lapset trimmataan ja treenataan. Heitä kuljetaan autolla urheiluhallista toiseen, niin että eivät juuri päivänvaloa näekään.Heistä tulee insinöörejä ja kauppatieteilijöitä, niin kuin Suomen parhaimmistosta aina on tullut.

Lukiolaisina heidät lähetetään vaihto-oppilaiksi ja kun he aloittavat opinnot,  ostetaan kiva yksiö jostain läheltä kampusta.  Tyhjilleen jääneet huoneet jätetään teinimuseoksi, joissa mikään ei muutu ja jonne  lapset voivat turvallisesti tulla yöpymään vielä aikuisina, kun käyvät sunnuntaipäivällisillä ja tuovat samalla pyykkinsä äidille pestäviksi.

Mitäkö ajattelen helsinkiläisistä? Sen voit lukea täältä :

Kesähelsinkiläisen taakka

© 2018 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑