Stockmann ja Ekberg. Oi, miten hienoilta ne kalskahtivat lapsuudessani. Ne tarkoittivat kammattuja hiuksia, parempaa mekkoa ja kiillotettuja kenkiä. Stockmann oli yhtä kuin kultakala-allas ja jännittävä leluosasto. Harvinainen, paremman väen paikka. Enpä arvannut tuolloin, miten lähelle kumpaakin päädyn.
Nyt vain glamour on kokonaan kadonnut.
Stockmannin kasikerros on kuin valju työmaaruokala. Mauton ruoka kannetaan tarjottimella pöytään ja asiat palautetaan kärryyn. Erona mihin tahansa työmaaruokalaan on se,  että asiakkaiden keski-ikä on 70+.  Harmaita hiuksia, köpöttelevää kävelyä, beesejä villatakkeja ja kahvikuppien kilinää.
Koko tavaratalo on eläkeläisten päiväkoti, jossa kaltaiseni talon läpikotaisin tunteva rivakasti etenevä kävelijä menettää hermonsa tuon tuosta. Ahdistun miettiessäni mitä minä täällä oikeastaan teen. Olenko nyt oikeassa paikassa? Olenko vain tottunut asioimaan täällä niin kauan, että Stockmann on minulle yhtä kuin Helsingin keskusta.
Ja se Herkku. Olen ihan paranoidisen varma siitä, että S-ryhmän myyräntyö on jo pitkällä. Viimeksi kun etsin tagliatellea, tarjolla oli vain kolmea laatua. Siis ennen Herkussa oli ihan kaikkea ja ihan liian monta laatua kutakin. Sama kokemus eilen, kun etsin currytahnaa thairuokaan. Myyjän opastamana löysin hyllynnurkan jossa sitä oli  – YHTÄ laatua.  Tarvitseeko sanoa enempää?
Ei ihme, että konkurssi lähestyy Stocka-parkaa vääjäämättä. Ja missä minä sitten käyn vessassa? Kämpissäkin on nykyään vessakoodit.
No, Ekberg sitten. Se vasta vanhainkoti onkin. Ainoastaan viikonloppuisin se herää eloon kun parempiosaiset lapsiperheet levittävät untuvatakkinsa tuoleille ja tilaavat jälkikasvulleen kaakaota ja laskiaispullia. Arkisin paikka houkuttelee kiireettömiä eläkeläisiä. Kiireisen ei pidä Ekbergille mennäkään, ei missään tapauksessa. Ensin pitää huitoa paikalle tarjoilija, joka tuo menun  (jostain syytä niitä ei ole pöydissä valmiiksi) ja poistuu salamannopeasti. Sitten hänen huomionsa täytyy kiinnittää uudelleen tilausta varten. Ja sitten odotellaan tilausta jonka jälkeen taas kiinnitetään tarjoilijan huomio ja sitten odotellaan laskun saamista. Yhden kahvikupin takia ei kannata tuollaista vaivaa nähdä. Lopettaisivat nyt vihdoin sen “viehättävän” pöytiintarjoilun! Ja verhot pitäisi vaihtaa heti paikalla ja ne toisiinsa kolisevat pulpettipöydät uusia.
Kun Ekberg uudisti leipomomyymälänsä sisustuksen, nousi kauhea kohu siitä, että miljöö oli pilattu. Minä ymmärrän uudistuksen ihan hyvin. Nyt kadulta näkee, että sisällä on konditoria eikä hautaustoimisto. Asiakkaitakin näyttää olevan, toisin kuin aikaisemmin. Olen Ekbergin perheelle toki kiitollinen, että myymälän miljöötä tuhotessaan säilyttivät kuitenkin sen ihanan, aidon punavalkoruutuisen helsinkiläislattian. Odotan kahvilan tuhoamista.