Näin juhannuksena kuten muinakin juhlapäivinä tulee mieleen lapsuusmuistoja. Isän opetukset olivat erilaisia kuin äidin, mutta tärkeitä nekin.

Olen tässä blogissa ja kirjassani viitannut moniin äidin viisaisiin neuvoihin. Isä on ollut hiukan sivuroolissa, niin kuin isät minun lapsuudessani usein olivatkin.  Hänen vaikutuksensa oli kuitenkin suuri ja huomaan noudattavani monia hänen ohjeitaan edelleen.

Isän neuvot eivät liittyneet ihmissuhteisiin vaan käytännön asioihin ja siihen, miten ollaan ihmisiksi. Isältä opin, että tukka pitää olla siististi kammattu. Aamulla herätessä pestään ensimmäiseksi kasvot ja hampaat ja avataan ikkuna. Näin teen edelleen. Myös sänky pedataan heti. En koskaan oppinut petaamaan omaan sänkyäni riittävän hyvin, tiiviiksi neliömäiseksi paketiksi, vaan tulos muistutti isän mukaan ”kaksikyttyräistä dromedaaria”. Tämä pitää yhä paikkansa ja harmittelen sitä päivittäin.

En tiedä mistä isän siisteys- ja viikkausopit olivat peräisin, kotoa vai armeijasta. Asevelvollisuutensa isä suoritti laivastossa, omien sanojensa mukaan koska siellä oli ”mageimmat kledjut”. Kieltämättä näin on minunkin mielestäni.  Isä oli myös nuorena innokas partiolainen, sieltä tuli kai innostus erämaihin ja luonnossa liikkumiseen.  Tästä viehtymyksestään huolimatta isä oli kuitenkin perin pohjin kaupunkilainen. Kesät vietettiin yleisillä uimarannoilla, missä harjoitettiin ruskettumisen jaloa taitoa, oikeilla öljyillä, asentoa vaihtaen ja pyyhettä auringon kierron mukaan käännellen.

Isä opetti, että kenkien pitää olla puhtaat ja kiillotetut ja että parhaat kengät ovat lakerikengät. Sunnuntaina pukeudutaan pyhävaatteisiin eikä kylään mennä koskaan epäsiistinä. Tytöt pukeutuvat juhlapäivinä mekkoon. Piste. Vieraisille mennessä viedään aina isäntäväelle kukkia tuliaisiksi.

Isä oli aina hyvin ja siististi pukeutunut, turhamainenkin. Aamuisin ennen töihin lähtöä hän höyrytti hiuksiaan kiehuvan vesikattilan yläpuolella, jotta saisi kiharansa ojennukseen. Hän silitti usein itse paitansa, koska äidin jälki ei ollut riittävän hyvää.

Luontoon liittyviä oppejakin tuli, kuten onkiminen. Tärkeä osa onkimista meidän perheessämme oli saaliin kunnioitus. Kala piti tainnuttaa ja tappaa. Vain brutaalit moukat suomustavat kalansa elävinä tai heittävät ne veneen pohjalle kitumaan ja sätkimään.

Isä opetti, että luontoon ei saa jättää pienintäkään roskaa eikä telttapaikalle jälkiä vierailustaan. Maatuvat asiat kuten paperin saattoi kuitenkin haudata sammalen alle. Isä opetti pystyttämään teltan ja tekemään nuotion. Myös oikeaoppisen saunavihdan sitomisen hän opetti. Se piti punoa kokoon pajunvitsoilla, siihen ei missään tapauksessa saanut käyttää narua.

Isäni oli taiteellinen ja kannusti minua piirtämään. Hän opetti, miten varjostuksia tehdään ja miten kynällä mitataan mallin mittasuhteita. Minulla on edelleen kaapissa häneltä jääneet käyttämättömät pastellivärit. Liian hienot käytettäviksi.

Koska pikkuveljeni oli vaikeavammainen ja levoton, hänen kanssaan oli vaikea lähteä koko perheen retkille. Isä ottikin minut joskus mukaansa yksin. Ne olivat juhlahetkiä. Kävimme ulkona syömässä, Linnanmäellä tai kylässä sukulaisilla. Usein isä piipahti terassille ja minä sain jäätelön. Näillä reissuilla opin, miten tarjoilijaa viitotaan ilman, että se vaikuttaa töykeältä. Tippiä kuului jättää. Opin, että tuntemattomille kuuluu puhua, vaihtaa ainakin muutaman sananen samassa tai viereisessä pöydässä istuvien kanssa.

Myös yhden juhannuksen muistan, olimme kahden Seurasaaressa.  Illalla kun kokko loimotti, kaiuttimista kaikui perinteistä haikeaa suomalaista kesämusiikkia, Georg Malmstenia ja sen semmoista.  ”On armas mulle aallon tie”, sen minäkin osasin. Hytisin siinä rantakalliolla kylmästä ja isä kiesi kätensä ympärilleni. Siinä oli turvallista olla kerrankin, isän kainalossa ja hyräillä kaihoisaa musiikkia.

Kun tulin aikuiseksi, saatoimme istua lasillisella.  ”Irish Coffee kuuluu tarjoilla isosta lasista, pellavaliinaan käärittynä”, isä kertoi. ”Hienoissa ravintoloissa se osataan”. Koskaan näin ei tapahtunut, mutta joka kerta isä muistutti tästä. Ihan tärkein oppi oli kuitenkin, että taksin tilaamista ei tarvitse hävetä. Ja kun jotain tehdään, se tehdään tyylillä. Kuten silloin, kun isä kyllästyi Lapin vaellukseensa kesken matkan, hän otti taksin Rovaniemelle ja karautti suoraan ravintola Pohjanhoviin. Siitäkin peukku isälle. Esimerkki ei unohdu.