Meillä on päissämme sisäinen valomerkki, joka pakottaa tekemään asiat ennen määräaikaa. Tai ainakin ravintoloiden henkilökunnalla on.

Tätä kirjoittaessani istun tamperelaisen hotellin aamiaishuoneessa, yritän lukea sanomalehteä ja nautiskella toisesta kahvikupillisesta. Se on melko mahdotonta, sillä astioiden kolina ja pölynimurin hurina ympärillä on hyvin häiritsevää. Aamiaisen päättymisaika lähestyy ja henkilökunta on aloittanut tarmokkaan siivouksen eli käytännössä asiakkaiden karkottamisen tilasta jo hyvissä ajoin.

Luulisin, että vaikkapa roomalaisessa hotellissa voisin istahtaa aamiaispöytään vielä viisi minuuttia  ennen aamiaisajan virallista päättymistä ja ehtisin  silti siemailla cappuccinoni kaikessa rauhassa. Pikkolot ja kokit nojailisivat keskenään tiskiin, katsoisivat ehkä futismatsia, vitsailisivat ja kysyisivät ohikulkiessaan, onko kaikki bene ja haluaako signora toisen kahvin.  Heille minun aamiaiseni pitkittyminen olisi vain tervetullut lekottelutauko.

Suomalaisen ketjuhotellin henkilökunta tekee työtään koneen ja kellon tarkkuudella. Luksus ja  brändilupauksen ”onnellistaminen” on kaukana siitä yrmeästä kärryjen työntelystä, jota asiakas joutuu todistamaan. Se on pienestä kiinni.

Sama tapahtuu myös lounasaikaan buffetpaikoissa. Jos menee lounaalle puoli tuntia ennen sen päättymistä, on jo kiire kerätä lautanen kukkuroilleen heti, sillä antimet alkavat hävitä pöydästä kulho ja tarjotin  kerrallaan. Lounasajan päättyessä pöytä on jo putipuhdas ja kiiltäväksi pyyhitty.

Tällaista lounaista pitäisi saada alennusta samaan tapaan kuin viimeistä myyntipäivää lähestyvistä elintarvikkeista!  Ateria, joka nautitaan keskellä siivousprojektia lautasten kilinän säestyksellä, ei ole täysipainoinen ateria. Siinähän menee jo ruuansulatus sekaisin, kun kiirehtii syömistään ja vahtii, katoaako se suosikkiruoka ennen kuin ehtii santsata.

Baareissa ilmiöllä on toinen nimi ja se on vielä epämiellyttävämpi. Valomerkki. Sen jälkeen ei tarjoilla juomia ja sulkemisaikaan on yleensä vielä puolisen tuntia. Ihan reilua, noin periaatteessa.

Ajatus lienee alunperin ollut, että viimeisten juomien tilaamisen jälkeen ne ehtisi vielä juoda rauhassa. Käytännössä pöytien siivous ja tuolien mielenosoituksellinen nostelu pöytien päälle alkaa kuitenkin viimeistään silloin. Paikat pitää saada siisteiksi ennen sulkemista.

Minusta loogista olisi, että siivoustyö tehtäisiin vasta ravintolan sulkeuduttua, kun asiakkaat ovat poistuneet. Suomessa nyt vain on tapana tehdä työt asiakkaan nenän edessä. Ilmeisesti henkilökunnan työaika päättyy samalla hetkellä kuin paikka suljetaan tai sitten he vain haluavat lähteä kotiin mahdollisimman aikaisin. Se on tietysti inhimillistä, mutta ei kovin hyvää palvelua.

Mikä voi olla ankeampaa kuin yrittää kiskaista se viimeinen drinkki tyhjenevässä salissa, jossa rävähtää yhtäkkiä täysi valaistus päälle ja siivous alkaa? 

”Ehtii vielä hyvin ennen valomerkkiä tilata”, sanoi baarimikko tulijoille viisi minuuttia sitten. Tilata ehti, mutta eipä oikein nauttia tilaustaan. Raju illuusion loppu iskee – äsken vielä sali oli hämyisä ja ihmiset jutustelivat hilpeästi.

Siinä sitten havaitset olevasi valokeilassa tyhjässä salissa ja tunnet itsesi  moniongelmaiseksi b-kansalaiseksi.  Vähän  semmoinen ähäkutti-fiilis tulee. Hiivit hiljaa ja huomiota herättämättä ulos. Laskuhumalahan siitä seuraa väistämättä ja  vimmainen tarve mennä snägärille raivoaan purkamaan.

Jos baareista poistuminen olisi miellyttävämpää, väkivaltarikoksetkin saattaisivat vähentyä.