Poseeraan tänään ilmestyneen Image-lehden kannessa alusvaatteisillani nuoren miehen kanssa. Miksi ihmeessä? Ilmeisesti siksi, että olen 60+ nainen ja kirjoittanut avoimesti seksistä.
Onko 61-vuotiaan naisen seksuaalisuus niin hätkähdyttävä asia, että se on kansikuvan arvoinen? Ja juuri tuollaisen kuvan, missä esiinnyn, jossa nainen on ikään kuin tyrkyllä – se kuvan keskipiste ja arvioinnin kohde? Millä vuosituhannella oikein elämme?
“Miksi minua rangaistaan siitä, että olen tämän ikäinen nainen ja kirjoitan seksistä ja olen kertonut nettideittailusta ja suhteestani nuoreen mieheen?”, kysyin kuvaajan studiolla.
“Eikö ole jo tarpeeksi rohkeaa, että olen kirjoittanut ja puhunut avomielisesti haastattelussa? Eikö mikään riitä? Pitääkö minut vielä riisua ja nolata? Tekisittekö näin, jos olisin Mikael Jungner tai Tuomas Enbuske? Jos olisin mies, komentaisitteko minut alushoususilleni poseeraamaan nuorten mimmien kanssa? “
“Kyllä”, sanoi Imagen AD.
No se jää nähtäväksi. En oikein usko, että ikäistäni miestä riisuttaisiin vallan ja arvovallan merkeistä, puvustaan, paidastaan ja solmiostaan yhtä helposti ja eikä mies siihen myöskään suostuisi, ellei olisi Matti Nykänen tai vastaava julkkis. Minä en ole, olen taloustoimittaja. Suostuin kuitenkin, sillä minulla oli sanottavaa.
Toivon, että ihmiset pysähtyvät hetkeksi miettimään. Toivon, että jotkut kiinnostuvat ja lukevat jutun. Samalla pelkään leimautuneeni.
Jutussa paljastan paljon enemmän kuin kuvissa, mutta se ei tunnu yhtään miltään. Olen kirjoittaja ja sanatyöläinen, en malli. Kuva on paljon vahvempi viesti kuin sanat ja se voidaan myös käsittää väärin.
Jos olisin itse saanut suunnitella kuvan, olisin siinä itse täysissä pukeissa ja pojat alastomia – jos nyt jonkun kerran täytyy olla. Olisin kääntänyt perinteisen asetelman päälaelleen. Mutta ei minulta kysytty ja työssäni olen tottunut luottamaan visualistien ja kuvaajien ammattitaitoon. Ihmettelen kuitenkin yhä, miten tässä näin pääsi käymään.
Kaikki alkoi blogistani. Ensin kirjoitin sitä nimimerkillä. Pian siitä tiesi niin moni, että nimimerkki alkoi tuntua turhalta. Aloin kirjoittaa nimelläni. Ryhdyin julkaisemaan blogia city.fi:ssä. Sitten Image halusi tehdä jutun minusta ja suostuin. Ajattelin, että minulla on asiaa, mikä kyllä kannattaa painaa ihan paperillekin. Ja lopulta olin näköjään valmis mainostamaan ajatuksiani myös kuvillani.
Minulla on mielestäni tärkeä ilosanoma kerrottavana. Haluan julistaa, että naisen seksuaalisuus ei pääty nelikymppisenä eikä edes vaihdevuosiin. Ja enemmänkin: että seksi vain paranee iän myötä kun kokemus ja itsevarmuus kasvaa. Uskon myös, että hyvä seksi pitää nuorena ja vireänä ja on muutenkin kaikin puolin terveellistä, myös aivoille.
Toivoisin, että tavoittaisin nimenomaan ikäiseni naiset, sillä kokemukseni mukaan suurimmat ajatusmuurit ovat juuri sillä suunnalla.
Monet naiset eivät usko omaan vetovoimaansa. Haluaisin kannustaa epävarmoja luottamaan itseensä ja kokeilemaan asioita, joita eivät ole ennen kokeilleet. Monet eivät varmastikaan ymmärrä, miksi joku ei asetu ruotuun eikä luovuta. Miksi joku jahtaa nuoria miehiä ja tekee itsestään naurettavan, vaikka voisi jo melkein ryhtyä täyspäiväiseksi mummoksi?
En tiedä, miksi. Teen vain, mitä minun täytyy, mikä oikealta ja hyvältä tuntuu. En pyri esikuvaksi enkä varsinkaan halua maalitauluksi tai sylkykupiksi. Aion nauttia elämästä täysillä omien mahdollisuuksieni mukaan. En aio ryhtyä vielä pitkään aikaan, toivottavasti en koskaan, sukupuolettomaksi viisaaksi vanhaksi naiseksi tai pelottavaksi akaksi. Kukaan lähipiirissäni ei ole minua toistaiseksi tuominnut tai arvostellut, vaikka tietävät suunnilleen kaiken sen, minkä jutussa kerron.
Odotan pelonsekaisella jännityksellä, mitä tuleman pitää, jos mitään. Toivon, ettei tule paskaa postiluukusta, eikä kovin paljon vihaviestejä.
Me naiset tarttui myös aiheeseen:
