Tyhmyydet kannattaa tehdä vasta kypsällä iällä, kun on jo varmisteltu elämän peruspilarit. Sitten voikin pitää kaiken uusiksi.

Yleinen käsitys on, että nuorena on hyvä hölmöillä, että sitten aikuisena on rauhoittunut ja juoksut juostu. Minusta kannattaa tehdä ihan päinvastoin. Nuorena on kivaa ja jännittävää joka tapauksessa, koska, no, on nuori ja kaikki on uutta. Keski-iässä alkaa  useimmilla olla hiukkasen tylsää joka tapauksessa. Tässäkö tämä nyt oli?

Viisikymppisenä koin itsekin, että olen tyhjän päällä. Kaikki minkä eteen olin ponnistellut, tuntui valuneen hukkaan. Menestyjän viittaa oli yhä raskaampi kantaa. Sisäisesti koin epäonnistuneeni. Oli sellainen “takana loistava tulevaisuus”-olo. Minusta oli hyvää vauhtia tulossa “täti” ellei peräti “mummo”.  Minuus oli ihan hukassa.

Tuossa tilanteessa ei auta  muu, kuin vaihtaa jotain: asuntoa, työtä, kumppania tai näitä kaikkia.

Kaukomatka Aasiaan tai Huippuvuorille ei ole mikään ratkaisu, ainoastaan tilapäinen lykkäys. Itse muutin perheasunnosta vuokrayksiöön, ryhdyin elämään sinkkuelämää ja  istuskelemaan baareissa. Laihdutin 20 kiloa, muutin hiusväriä ja pukeutumistyyliä. Ryhdyin deittailemaan netissä. Tutustuin uusiin ihmisiin, jotka eivät tienneet minusta mitään. En myöskään kertonut itsestäni enempää kuin oli pakko. 

Tein ihmiskoetta itselläni. Oli kiinnostavaa testailla, minkä vaikutuksen tein ilman ammattia, titteliä tai muuta kuorrutusta.

Oli mukava kuulla kehuja nuorilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Sain enemmän hyvää palautetta kuin koko siihenastisen työurani aikana. Baaritutut tiedetään, sanotte. Kyllä, mutta kun heitä on riittävän paljon, seuloutuu joukosta myös ystäviä.

Kaikenlaista retkilläni sattui, mutta mitään en kadu. Se oli kyllä aika noloa,  kun tunnetun kalliolaisen räkälän portsari ei kerran päästänyt minua sisään. Otin sitten taksin kotiin. Teininä olisin joutunut harhailemaan Hesingin yössä ja ehkä sammunut lumihankeen.

On paljon fiksumpaa tehdä tyhmyyksiä ihan tahallaan, vastoin parempaa  tietoaan, kuin tehdä niitä ihan silkkaa kokemattomuuttaan.

Kun ottaa riskejä vasta vanhempana, ei pilaa koko omaa ja mahdollisesti vielä syntymättömien lastensa tulevaisuutta. Varttuneempana on myös varaa hiukan ylellisempään hölmöilyyn ja kalliimpiin nautintoihin kuin teininä. Kaikesta saa enemmän irti eikä ole niin angstinen olo koko ajan. Suosittelen.

Riskinottoni oli ilmeisestikin hallittua, sillä koen että se kannatti. Minulla on nyt enemmän ja erilaisia ystäviä kuin ennen, ihmissuhteeni ovat jotenkin kasassa ja asun unelmieni asunnossa, josta en edes haaveile muuttavani pois.

“Olet teini-ikäisempi kuin kukaan tuntemani”, sanoi ystäväni hiljattain. Otin sen suurena kohteliaisuutena.

Pisteeksi iin päälle vaihdoin sukunimeni takaisin tyttönimeeni. Google ei hetkeen tiennyt minusta mitään. Tuntui sairaan hyvältä. Kohta täytyy varmaan taas laittaa kaikki sekaisin.