Kuukausi: tammikuu 2019

Älä valita, vaihda elämää!

Tyhmyydet kannattaa tehdä vasta kypsällä iällä, kun on jo varmisteltu elämän peruspilarit. Sitten voikin pistää kaiken uusiksi.

Yleinen käsitys on, että nuorena on hyvä hölmöillä, että sitten aikuisena on rauhoittunut ja juoksut juostu. Minusta kannattaa tehdä ihan päinvastoin. Nuorena on kivaa ja jännittävää joka tapauksessa, koska, no, on nuori ja kaikki on uutta. Keski-iässä alkaa  useimmilla olla hiukkasen tylsää joka tapauksessa. Tässäkö tämä nyt oli?

Viisikymppisenä koin itsekin, että olen tyhjän päällä. Kaikki minkä eteen olin ponnistellut, tuntui valuneen hukkaan. Menestyjän viittaa oli yhä raskaampi kantaa. Sisäisesti koin epäonnistuneeni. Oli sellainen “takana loistava tulevaisuus”-olo. Minusta oli hyvää vauhtia tulossa “täti” ellei peräti “mummo”.  Minuus oli ihan hukassa.

Tuossa tilanteessa ei auta  muu, kuin vaihtaa jotain: asuntoa, työtä, kumppania tai näitä kaikkia.

Kaukomatka Aasiaan tai Huippuvuorille ei ole mikään ratkaisu, ainoastaan tilapäinen lykkäys. Itse muutin perheasunnosta vuokrayksiöön, ryhdyin elämään sinkkuelämää ja  istuskelemaan baareissa. Laihdutin 20 kiloa, muutin hiusväriä ja pukeutumistyyliä. Ryhdyin deittailemaan netissä. Tutustuin uusiin ihmisiin, jotka eivät tienneet minusta mitään. En myöskään kertonut itsestäni enempää kuin oli pakko. 

Tein ihmiskoetta itselläni. Oli kiinnostavaa testailla, minkä vaikutuksen tein ilman ammattia, titteliä tai muuta kuorrutusta.

Oli mukava kuulla kehuja nuorilta ihmisiltä, etenkin naisilta. Sain enemmän hyvää palautetta kuin koko siihenastisen työurani aikana. Baaritutut tiedetään, sanotte. Kyllä, mutta kun heitä on riittävän paljon, seuloutuu joukosta myös ystäviä.

Kaikenlaista retkilläni sattui, mutta mitään en kadu. Se oli kyllä aika noloa,  kun tunnetun kalliolaisen räkälän portsari ei kerran päästänyt minua sisään. Otin sitten taksin kotiin. Teininä olisin joutunut harhailemaan Hesingin yössä ja ehkä sammunut lumihankeen.

On paljon fiksumpaa tehdä tyhmyyksiä ihan tahallaan, vastoin parempaa  tietoaan, kuin tehdä niitä ihan silkkaa kokemattomuuttaan.

Kun ottaa riskejä vasta vanhempana, ei pilaa koko omaa ja mahdollisesti vielä syntymättömien lastensa tulevaisuutta. Varttuneempana on myös varaa hiukan ylellisempään hölmöilyyn ja kalliimpiin nautintoihin kuin teininä. Kaikesta saa enemmän irti eikä ole niin angstinen olo koko ajan. Suosittelen.

Riskinottoni oli ilmeisestikin hallittua, sillä koen että se kannatti. Minulla on nyt enemmän ja erilaisia ystäviä kuin ennen, ihmissuhteeni ovat jotenkin kasassa ja asun unelmieni asunnossa, josta en edes haaveile muuttavani pois.

“Olet teini-ikäisempi kuin kukaan tuntemani”, sanoi ystäväni hiljattain. Otin sen suurena kohteliaisuutena.

Pisteeksi iin päälle vaihdoin sukunimeni takaisin tyttönimeeni. Google ei hetkeen tiennyt minusta mitään. Tuntui sairaan hyvältä. Kohta täytyy varmaan taas laittaa kaikki sekaisin.

Ystävyyssalkku kuralla?

Taloustoimittajana ajattelen asioita usein investointeina. Ystävyys on yksi kannattavimmista. Sen pahin vihollinen on hallitseva parisuhde.

Paljon puhutaan vanhusten yksinäisyydestä, eikä turhaan. Etenkin miehet voivat huonosti yksin jäätyään. Miesten ystävyys kun perustuu ryhmissä toimimiseen, ei niinkään kahdenkeskisiin tilitystuokioihin, kuten naisten ystävyys.

Usein käy niin, että aktiivinen nuori mies jättää vähitellen poikien menot kun parisuhde alkaa. Viimeistään kaljoittelut  ja peli-illat joutuvat mustalle listalle lasten syntyessä. Isyys velvoittaa. Kun toiminta loppuu, loppuvat kaveritkin.

Nainen pystyy äitiysaikanakin pitämään ystävyyssuhteita yllä    ainakin toisten äitien kanssa. Lapsiperhe tapaa toisia lapsiperheitä, joita yhdistää naisten välinen kontakti. Kun tämä vaihe on ohi, miehelle ei jää mitään käteen. Naiselle jää hyvässä lykyssä pari sydänystävää, joiden kanssa jatkaa lasten elämän seuraamista ja lopulta vertailla kahvipöydässä lastenlasten kuvia.

Ystävät pitää hankkia ajoissa, eikä havahtua sitten, kun heitä ei enää ole. Vain osa ihmissuhteista on sellaisia, jotka pysyvät läpi vuosikymmenten ja kestävät vaikeudet ja sairaudet.

Mikään ei ole ankeampaa kuin ihminen, joka katkerana valittaa eron jälkeistä tyhjyyttä, muumioituu kotiin tai  takertuu aikuisiin lapsiinsa ja elää heidän kauttaan. Näistä mielensäpahoittajista tulee taakkoja kaikille läheisille.

Miettikää siis ajoissa, kuka teitä viihdyttää ja pitää kädestä, kun olette vanhoja.  Kuka pitää teidät ajassa kiinni ja opettaa uusia taitoja? Kuka käy kaupassa, vaihtaa lamput ja kantaa raskaat taakat? Eivät välttämättä lapset, joilla on omat perheensä ja menonsa. Kun lapset lähtevät pesästä, ei pidä jäädä seiniä tuijottelemaan.

Kuten sijoitussalkussa on syytä olla usean toimialan osakkeita, on ihmissuhdesalkussa oltava eri vaiheessa olevia, erilaisia ystävyyksiä. Osa on väistämättä huteja, osa voi kasvaa arvoon arvaamattomaan. Jos kaikki ystävät ovat työkavereita tai opiskeluajoilta periytyviä, tilanne on aika riskaabeli.

Huonossa ystäväsalkussa on vain sama sukupuolta olevia samanikäisiä ihmisiä, joka vanhenevat yhtä aikaa, ja jossain vaiheessa rivit harvenevat.

Jotta ystävyyssalkkua pääsee kasvattamaan, pitää se kaikkea hallitseva parisuhde ensin kaataa jalustaltaan ja raivata tilaa muulle elämälle. Moni ajattelee, että ystävät pysyvät, vaikka heihin ei pitäisi yhteyttä. Näin ei ole. Omista ystävistä täytyy pitää kiinni kynsin hampain ja hankkia myös uusia ystäviä. On erittäin vaikea löytää pariskuntaystäviä, joilla kaikilla synkkaisi keskenään.

Ja jos tulee ero, ystävätkin menevät jakoon. Tähän on vain yksi lääke: baanalle vaan, silmät auki ja hymyä peliin. Kypsällä iällä kumppanin ei enää tarvitse  täyttää  kaikkia isyys-tai äitiyskriteerejä. Riittää, että on hauskaa silloin kun nähdään.

Mitä enemmän on ystäviä, sitä suuremmat mahdollisuudet on löytää uusia. Tähän kuluu aikaa, vaivaa ja joskus rahaakin. Itselläni meni kymmenen vuotta uuden ihmissuhdeverkoston luomiseen, kun tiivis parisuhde jäi historiaan. Enkä kuvittele edelleenkään, että se oli nyt tässä.

Parisuhdekiloista

Olen aloittanut Ilta-Sanomien Plus-liitteen kolumnistina, mutta jatkan blogin kirjoittamista edelleen tässä osoitteessa.  Jos kiinnostaa, mitä Ilta-Sanomiin kynäilen, laitan tänne linkin  siellä julkaistuista.

Alla ensimmäinen aiheesta parisuhde ja lihominen. Jos haluat lukea aiempia blogitekstejäni, vieritä sivua vain alaspäin, siellä ne ovat kaikki!

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005967621.html?cs=email

 

Testosteroni takaisin

Tutkimusten mukaan miesten testosteronitaso on hälyttävästi laskussa. Ei sitä olisi tarvinnut tutkia, olisivat kysyneet minulta.

Pitkän empiirisen tutkimusjaksoni perusteella voin sanoa, että suomalaisten miesten testosteronitaso on nykyään todella alhainen. Asian voi ihan silmämääräisestikin havaita jokaisella ABC-asemalla tai lähi-Alepan kassalla.

Nuoret miehet istuvat lähiöiden ja kirkonkylien kuppiloissa tylsistyneinä, synkkinä ja syrjäytyneinä. Ruokavalio koostuu pitsasta, ranskiksista, hampurilaisista. Kotiruoka on parhaimmillaan kaupan makaronilaatikkoa. Juomana sokerilimut ja halvin hanaolut. Siinä se kaljamaha kasvaa  vuosien mittaan ja  ennen pitkää ainoa, mikä seisoo on aivotoiminta.

Tutkimusten mukaan testosteronitason laskuun on suurena syypäänä juuri ylipaino, mutta myös stressi ja univaje.  No, stressihän tulee kenelle hyvänsä Kelan kaavakkeita täytellessä ja asumistukia anellessa.

Unirytmit ovat tietenkin ylösalaisin kun pitää ajankuluksi kaiket yöt pelata nettipelejä toisella puolella maailmaa asuvien samanlaisten kanssa. Liikunta tapahtuu sohvan ja jääkaapin välillä.

Lisäksi puolet ikäluokasta syö mielialalääkkeitä ja popsii muitakin kemiat sekoittavia pillereitä ihan huvikseen tai paremman tekemisen puutteessa. Joko  siksi, että tuntuisi joskus joltain tai siksi, ettei hetkeen tuntuisi miltään. Tyttöystävääkään ei löydy,  kun ei ole mitään,  mitä morsiamelle tarjota.

Kun ei miehellä ole ollenkaan seksiä, ei kai sitä testosteroniakaan turhan pantiksi kehity – mitä sillä passivoitunut uunipankkopoika tekisikään? Menisi raitille mellakoimaan?

Entä sitten ne työelämässä pärjäävät miehet? Ensin on täytynyt läpäistä seula: käydä peruskoulut, lukiot ja korkeakoulut, missä kaikki testosteronin tuotantoon viittaavaa toiminta tai käytös on sopimatonta ja haitallista.

Työelämässä on armoton kilpailu päällä, yt-neuvottelut uhkaavat ja päälle päätteeksi tulevat pitkät työmatkat. Usein täytyy työn perässä vaihtaa paikkakuntaakin. Ihme, jollei stressitaso nouse huippuunsa.

Ja kun sen elämänsä naisen vihdoin löytää, alkaa perhe-elämä kauppareissuineen, yövalvomisineen ja vaippakasseineen. Ne onnekkaat miehet, joilla on työ ja perhe, nössöytyvät ihan vain tästä syystä.  Vaimo kieltäytyy kuukausi- jopa vuosikaupalla seksistä ja omistautuu äitiydelle. Miehen tehtävä kotona on olla lähinnä naisen assistentti.

Testosteronista on muutenkin perheenisälle  pelkkää haittaa liikenneruuhkissa ja prismajonoissa.

Toista oli ennen, kun jokaiselle riskille nuorukaiselle löytyi ruumiillista työtä ja joku paikka yhteisössä. Aina saattoi siirtää jotain lautakasaa paikasta toiseen, käydä talkoissa tai remontoida  sukulaisen vajaa.

Muistan lukeneeni, että pitkään jatkuva seksi vain yhden naisen kanssa laskee miehen testosteronitasoa. Hyvinkin mahdollista. Sen yhdenkään kanssa ei myöskään saisi olla yhdyntäkeskeistä urheilua, vaan pikemminkin herkkää hellyyttä ja läheisyyttä sohvannurkassa. Ei semmoiseen mitään mieshormoneja tarvita.

Yhteiskunta perustuu yksiavioiseen parisuhteeseen. Suorittavat työt vähenevät ja kouluttamattomat miehet putoavat kelkasta. Pulaa on lähinnä koodareista ja hoiva-alan työntekijöistä. Nykyinen elämäntapa ja sen mukainen luonnonvalinta siis suosii miehiä, joilla on alhainen testosteronitaso. Ei sen tajuaminen mitään rakettitiedettä ole.

Asian korjaamiseksi pitäisi tehdä vähintäänkin  vallankumous. Sitä odotellessa ihmiskunta varmaan jalostaa itsensä sukupuuttoon ellei ilmastonmuutos ehdi ensin.

 

Helsingin Sanomien juttu aiheesta:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005949311.html

© 2019 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑