Kuukausi: lokakuu 2018

Ensitreffit Tinderissä

Minulle sanotaan usein, että nettideittailu vaatii rohkeutta. Olen eri mieltä. Livenä deittailu vaatii.

Kerroin viime viikolla lehtijutussa elämästäni, joka on onneksi muidenkin kuin vain itseni mielestä kiinnostavaa. Saamani palaute on ollut pääosin hyvin kannustavaa. Pika-analyysin perusteella kaksi asiaa on noussut esiin: 1) olen rohkea, kun kerron nimelläni ja kuvillani seksikokemuksistani. 2) olen rohkea, kun uskallan harrastaa nettideittejä.

Enpä tiedä tuosta jälkimmäisestä, Minusta nettideittailu on erittäin selkeää ja helppoa ja lisäksi turvallista. Ilmoituksessa tai profiilissa on helppo kirjoittaa toiveistaan ja kertoa itsestään olennaiset asiat. On paljon turvallisempaa valikoida saapuneista vastauksista tai tarjolla olevista kasvoista ja profiileista ne miellyttävät, kuin livenä tehdä epävarmoja, mahdollisesti pieleen meneviä  lähestymisyrityksiä.

Valikoima on deittipalveluissa paljon suurempi ja kiinnostavampi kuin siellä yökerhon tai lähipubin nurkassa aamutunneilla, kun suuri pariutumisrituaali käynnistyy.  Jos  on laillani kiinnostunut eri-ikäisistä ihmisistä kuin itse on, tässä nimittäin ovat ne vaihtoehdot.

Kumppanin etsiminen livenä on ihan valtavan työlästä, usein lannistavaa jaa lisäksi epäterveellistä puuhaa. Se on kuin päivästä toiseen jatkuvat firman pikkujoulut.

En minä ainakaan tutustu potentiaalisiin seksikumppaneihin paikoissa, joissa normaalisti liikun: en kuntosalilla, en uimahallissa, en lounaskahvilassa tai taidegallerian avajaisissa. En yleensä edes siellä avajaisten jatkoilla, vaikka olenkin seurallinen ja puhelias luonteeltani.

Vaatii paljon enemmän kanttia kävellä baarin poikki tekemään tuttavuutta kuin aloittaa kotisohvalla Tinder-keskustelu. Tinder-matchin voi poistaa yhdellä painalluksella, jos jutut eivät miellytä. Mutta millä poistat hankalaksi heittäytyneen stalkkerin, jonka kanssa erehdyit juttusille lähibaarissa?

Nuorille kumppanin etsintä on helpompaa, kun liikkuvat ryhmissä paikasta toiseen, törmäilevät baarikierroksillaan toisiin ryhmiin ja voivat jutustella vapaasti keskenään ilman suurempaa paheksuntaa. Puuman yöllinen metsästysretki sen sijaan kysyy lujaa itseluottamusta ja henkistä valmentautumista, eikä läheskään aina johda tuloksiin.

Sanoisin, että ikäisilleni ja ylipäätään aikuisille ihmisille nettideittailu on käytännössä ainoa tapa tutustua uusiin ihmisiin, etenkin jos haluaa välttää draamoja ja työpaikkaromansseja.

Muistan, kuinka innostunut olin vuosia sitten, kun näin tuttavani ensimmäisen kerran käyttävän silloin vielä upouutta Tinder-sovellusta. Vau, se kertoo kuinka lähellä toinen on! Voit jutella vain sellaisten kanssa, jotka tykkäävät kuvastasi! Voit valita minkä ikäisiä ihmisiä se näyttää! Voit säätää hakuetäisyyden vaikka vain kilometriksi, jos haluat!  Miten hienoa!

Sovellus mullisti seuranhakutavat peruuttamattomasti, ainakin omalla kohdallani. Sovellus on myös kehittynyt ja monipuolistunut. Nykyään monet yhdistävät Tinderi-profiilinsa Instaan tai muihin sovelluksiin. Voin nähdä tyypin koko kuvagallerian, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tehdä paljon enemmän johtopäätöksiä kuin vain parista tarkoitukseen valitusta profiilikuvasta. Se on ylivertainen tapa tutustua, vaikka sitä pinnalliseksi moititaankin.

Itselläni on Tinderin maksullinen Gold-versio, josta näen kaikki saamani tykkäykset. Niitä on nyt pitkälle toista tuhatta. Voisiko olla helpompaa tapaa etsiä seuraa, kun poimia sieltä sopivia? Pyyhkäisen ja bling, puhelimeeni ilmestyy se “moi” tai vastaava keskustelunavaus. Eipä siihen suurta rohkeutta tarvita. 

Astetta suurempaa päättäväisyyttä tarvitaan treffien sopimiseen ja siihenhän homma usein tyssääkin. Suostun tapaamaan vain julkisilla paikoilla enkä edes viitsi matkustaa sitä varten kovin pitkälle. Se on monelle nuorelle miehelle vaikea pala. Entä jos kaverit näkee?

Ketä kiinnostaa? Itselläni on eri-ikäisiä tuttavia molemmista sukupuolista. Voin olla lasillisella graafikon, kuvaajan, personal trainerin tai ihan vain ystävän kanssa. Ei se Helsingin kokoisessa kaupungissa herätä kenessäkään ihmeempää kiinnostusta. Hankalia hetkiä ovat ne, kun joku tuttu tulee juttelemaan, enkä muista treffikumppanin nimeä esitelläkseni hänet. Onneksi he itse yleensä muistavat.

Me Naiset innostui aiheesta. Lue haastatteluni täältä:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/avoimessa-liitossa-elava-kirsi-hytonen-61-hakee-seksiseuraa-nuorista

Miksi riisuuduin Imagen kuviin?

Poseeraan tänään ilmestyneen Image-lehden kannessa alusvaatteisillani nuoren miehen kanssa. Miksi ihmeessä? Ilmeisesti siksi, että olen 60+ nainen ja kirjoittanut avoimesti seksistä.

Onko 61-vuotiaan naisen seksuaalisuus niin hätkähdyttävä asia, että se on kansikuvan arvoinen? Ja juuri tuollaisen kuvan, missä esiinnyn, jossa nainen on ikään kuin tyrkyllä – se kuvan keskipiste ja arvioinnin kohde? Millä vuosituhannella oikein elämme?

“Miksi minua rangaistaan siitä, että olen tämän ikäinen nainen ja kirjoitan seksistä ja olen kertonut nettideittailusta ja suhteestani nuoreen mieheen?”, kysyin kuvaajan studiolla.

“Eikö ole jo tarpeeksi rohkeaa, että olen kirjoittanut ja puhunut avomielisesti haastattelussa? Eikö mikään riitä? Pitääkö minut vielä riisua ja nolata? Tekisittekö näin, jos olisin Mikael Jungner tai Tuomas Enbuske? Jos olisin mies, komentaisitteko minut alushoususilleni poseeraamaan nuorten mimmien kanssa? “

“Kyllä”, sanoi Imagen AD.

No se jää nähtäväksi. En oikein usko, että ikäistäni miestä riisuttaisiin vallan ja arvovallan merkeistä, puvustaan, paidastaan ja solmiostaan yhtä helposti ja eikä mies siihen myöskään suostuisi, ellei olisi Matti Nykänen tai vastaava julkkis. Minä en ole, olen taloustoimittaja. Suostuin kuitenkin, sillä minulla oli sanottavaa.

Toivon, että ihmiset pysähtyvät hetkeksi miettimään. Toivon, että jotkut kiinnostuvat ja lukevat jutun. Samalla pelkään leimautuneeni.

Jutussa paljastan paljon enemmän kuin kuvissa, mutta se ei tunnu yhtään miltään. Olen kirjoittaja ja sanatyöläinen, en malli. Kuva on paljon vahvempi viesti kuin sanat ja se voidaan myös käsittää väärin.

Jos olisin itse saanut suunnitella kuvan, olisin siinä itse täysissä pukeissa ja pojat alastomia – jos nyt jonkun kerran täytyy olla. Olisin kääntänyt perinteisen asetelman päälaelleen. Mutta ei minulta kysytty ja työssäni olen tottunut luottamaan visualistien ja kuvaajien ammattitaitoon. Ihmettelen kuitenkin yhä, miten tässä näin pääsi käymään.

Kaikki alkoi blogistani. Ensin kirjoitin sitä nimimerkillä. Pian siitä tiesi niin moni, että nimimerkki alkoi tuntua turhalta. Aloin kirjoittaa nimelläni. Ryhdyin julkaisemaan blogia city.fi:ssä. Sitten Image halusi tehdä jutun minusta ja suostuin. Ajattelin, että minulla on asiaa, mikä kyllä kannattaa painaa ihan paperillekin. Ja lopulta olin näköjään valmis mainostamaan ajatuksiani myös kuvillani.

Minulla on mielestäni tärkeä ilosanoma kerrottavana. Haluan julistaa, että naisen seksuaalisuus ei pääty nelikymppisenä eikä edes vaihdevuosiin. Ja enemmänkin: että seksi vain paranee iän myötä kun kokemus ja itsevarmuus kasvaa. Uskon myös, että hyvä seksi pitää nuorena ja vireänä ja on muutenkin kaikin puolin terveellistä, myös aivoille.

Toivoisin, että tavoittaisin nimenomaan ikäiseni naiset, sillä kokemukseni mukaan suurimmat ajatusmuurit ovat juuri sillä suunnalla.

Monet naiset eivät usko omaan vetovoimaansa. Haluaisin kannustaa epävarmoja luottamaan itseensä ja kokeilemaan asioita, joita eivät ole ennen kokeilleet. Monet eivät varmastikaan ymmärrä, miksi joku ei asetu ruotuun eikä luovuta. Miksi joku jahtaa nuoria miehiä ja tekee itsestään naurettavan, vaikka voisi jo melkein ryhtyä täyspäiväiseksi mummoksi?

En tiedä, miksi. Teen vain, mitä minun täytyy, mikä oikealta ja hyvältä tuntuu. En pyri esikuvaksi enkä varsinkaan halua maalitauluksi tai sylkykupiksi. Aion nauttia elämästä täysillä omien mahdollisuuksieni mukaan. En aio ryhtyä vielä pitkään aikaan, toivottavasti en koskaan, sukupuolettomaksi viisaaksi vanhaksi naiseksi tai pelottavaksi akaksi. Kukaan lähipiirissäni ei ole minua toistaiseksi tuominnut tai arvostellut, vaikka tietävät suunnilleen kaiken sen, minkä jutussa kerron.

Odotan pelonsekaisella jännityksellä, mitä tuleman pitää, jos mitään. Toivon, ettei tule paskaa postiluukusta, eikä kovin paljon vihaviestejä.

Me naiset tarttui myös aiheeseen:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/kirsi-61-etsii-netista-seksiseuraa-nuorista-miehista-ja-kannustaa-muita?fbclid=IwAR1UF9GCkofG-tSKPv8UlrL6L7VUtrFRwXSH2-FnlUt1dUU_4mMN7njLP-A

Kello kuuden skumppa

Se on nytkin edessäni. Helmeilevänä, kimaltelevana, rutikuivana ja jääkylmänä. Ilman sitä elämä olisi ankeaa.

Kello kuuden skumppa on minulle kuin briteille high tea. Välttämättömyys. Elämän jäsentäjä. Kello kuuden skumppa erottaa työn ja vapaa-ajan, päivän ja illan, arjen ja juhlan – paitsi että nautin sen aivan viikonpäivästä riippumatta.

Kello kuuden skumppa vapauttaa minut kaikista velvollisuuksista, antaa ajatusten soljua suitsimatta omaa rataansa niiden noin viidentoista minuutin ajan, jotka sen juomiseen korkeintaan käytän. Kunnioitan kuohuvaa maljaani tyhjentämällä sen nopeasti, sillä mikään ole laimeampaa ja alakuloisempaa kuin lasissa väljähtynyt ja lämmennyt kuohuviini.

Kello kuuden skumpan aikana on tilaa miettiä illan puuhia ja valita mielessään ruokapaikkaa ja -seuraa. Tämän päivän koetukset on kunnialla kestetty, huomiseen on vielä niin paljon aikaa, ettei sitä kannata murehtia. Hetki leijailee kevyesti ilmassa.

Olisiko tänään vuorossa intialaista, japanilaista vai italialaista? Laittaisinko kasuaalin asun vai jotain hienompaa? Tekisinkö sittenkin kotiruokaa? Alepa vai K-Market? Vai mobiilisovelluksella pelastettu ylijäämäannos, melkein ylevä ekoteko?

Nautin jokapäiväisen juomani yleensä yksin, mutta ihan mielelläni myös seurassa, silloin kun muut tempaisevat afterwork-oluensa. Skumppalasillisen juominen vain valitettavasti kestää vähemmän aikaa kuin ison tuopin, joten seuran vuoksi saattaa tulla tilattua toinenkin. Se on ehdottomasti liikaa.

Kuohuviinin helmeilevä autuus on yhtä lyhyt hetki kuin aamun arastelevan sarastuksen vaihtuminen häikäiseväksi paisteeksi.

Skumppahetki on herkkä ja hauras. Yksi lasillinen kirvoittaa huolettoman toiveikkaita ideoita ja itsetyytyväisen nokkelan, ilahduttavan kevyen ja irrallisen olon. Toinen lasillinen alkaa muistuttaa jo vappupäivän väljähtynyttä kohmeloa.

Kello kuuden skumpan aikana olen hetken kaiken yläpuolella. Henkiseltä vuorenhuipultani voin tyynesti tarkkailla kun muurahaiset ahertavat kauppakassit kädessä ja kulkevat kiireisinä edestakaisin pitkin Punavuoren valtaväylää.

Minulle kelpaa cava tai prosecco, halpa tai kallis, kullankeltainen tai platinanvaalea, shampanjakin käy, jos on sattumoisin tarjouksessa. Juoman laadulla ei ole niin väliä, mutta paikalla, missä sen nautin, on paljonkin väliä.

Maksan mielelläni toista kymppiä lasillisesta, jos vetovoimaisella terassilla on tilaa. Kolmen euron tarjouskaan ei houkuttele paikkaan, missä synkeät mörrimöykyt murjottavat hanaoluidensa ääressä. Myöskin örinä, turhanpäiväinen täytepuhe ja liiallinen tupakansavu pilaavat atmosfäärin.

Itsekin poltan sikarin silloin tällöin, itse asiassa useinkin, mutta naapuripöydästä itsepintaisesti luikerteleva kemikaaleilla kyllästetyn kevytsavukkeen haju ei sovi juhlahetkeeni, vaan tuo siihen tuhruisen keittiön arkipäiväisen tuoksahduksen. Jostain syystä näin ei koskaan tapahdu Pariisissa eikä Milanossa.

En maksa vain juomasta, vaan myös imagoni koristelusta, johon kuuluvat aistikkaat ympäristöt ja tyylikkäät ihmiset. Kaltaisiani lienee muitakin, sillä lasillisen hinta kotikadullani vaihtelee huikeasti vain muutaman kymmenen metrin matkalla. Baarit tietävät tarkalleen sisustuksensa ja asiakaskuntansa arvon – ja asiakkaat omansa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Huolella pönkitetty maailmanomistajan tunnelma voi silti mennä pilalle. Usein esimerkiksi siitä syystä, että muut asiakkaat käyvät röyhkeästi kysymässä, voiko pöydästäni ottaa tyhjän tuolin. Yksi kerrallaan tuolit häviävät ja kultaus kehyksissäni varisee. Voi surkeutta!

Juuri mikään ei voi olla latistavampaa ja masentavampaa kuin istua yksin pöydässä, josta kaikki tuolit on viety muihin, hilpeämpiin ja onnekkaampiin pöytiin.

En voi esittää, että ystäväni on vessassa, tai riehakas seurueeni vasta tulossa. Tuoliton pöytä julistaa kovaäänisesti, että olen yksin, yksinäinen. Yksituolista pöytää ei pysty mitenkään naamioimaan vapaaehtoiseksi omassa seurassaan viihtymiseksi.

Entä jos sanoisin kysyjälle, että ei, ikävä kyllä tuoli ei ole vapaa. Mitä sitten kun hän puolen tunnin päästä katsoo olkansa yli ja näkee minun yhä istuvan yksin?

Tulisin leimatuksi valehtelijaksi tai mikä vielä pahempaa, henkilöksi, jonka kanssa sovittuun tapaamiseen ei tarvitse tulla. Näyttäisin säälittävästi siltä, että deittini on tehnyt oharit. Arvokkuuteni olisi riistetty yhtä tehokkaasti kuin sillä, että tuoli olisi viety. Kertokaa hyvät ihmiset, jos tiedätte jonkun soveliaan tavan estää kanssaihmisiä viemästä tuoleja pöytäni ympäriltä! Käsilaukku tuolilla ei riitä. Se on toki kokeiltu.

Miksi on näin paljon epäkohtia?

Keräsin vuorokauden ajan ongelmat, joiden kanssa painin. Tästä näette, miten työlästä elämäni on.

Miksi Stockan näyteikkunat ovat niin rumia, että tulen pahalle päälle – Tigerin logoja ja pari ankeaa rättiä päättömän mallinuken päällä?  Miksei Tiger vaali paremmin brändinsä visuaalista ilmettä? Miksi Stocka on vajonnut noin alas, kun ennen sen näyteikkunat olivat nähtävyyksiä, joita tultiin lähiöstä asti ihmettelemään?

Miksi teleoperaattoreiden palvelupisteissä ei ole kunnollisia vuoronumerotauluja? Miksi minun pitää kytätä koska joku asiakaspalvelija vapautuu? Miksi näissä tiloissa ei ole yhtään kunnollista tuolia? Miksi asiakaspalvelijat eivät osaa päättää, sinuttelevatko vai teitittelevätkö?

Miksi en koskaan saa apteekissa tutkia rauhassa intiimituotehyllyä, vaan aina joku innokas farmaseutti tulee siihen tarjoamaan apuaan?

Miksi kahvilassa aika pitää aloittaa kahvinjuonti siivoamalla edellisen asiakkaan murut ja likaiset asiat pöydältä? Miksi sitä henkilökuntaa ei riitä, vaikka kolmannes kansasta on työttöminä tai tukien varassa?

Miksi yhtiöiden voittojen pitää koko ajan kasvaa ja miksi kuluja pitää koko ajan karsia ja menoja pienentää? Eikö se riitä, että voitot ja osingot pysyivät hyvällä tasolla? Minulle riittäisi, että tuloni pysyisivät ennallaan, ei niiden tarvitse koko ajan nousta.

Miksi kaikki kahviloissa sisältää vehnää tai sokeria tai molempia? Miksi minun pitää aina kysyä, onko smoothiessa sokeria? Miksi henkilökunta ei tiedä, mitä kahvilan tuotteissa on? Miksi lapsille saa syöttää sokeria, mutta ei saa tukistaa? Miksi lapset saa pahoinpidellä hitaasti sokeri-ja hiilihydraattiaddikteiksi eikä kukaan piittaa?

Miksi iPhonen laturin johto on liian lyhyt? Miksi sukat, pohjalliset ja huivit aina katoavat?

Miksi bussi 18 pysäkit on merkitty HSL:n reittikarttaan vain toiseen suuntaan? Miksi oppaassa ei ole Runeberginkadun pysäkkiä? Miksi HSL- reittiopas ei yhdistä minua suoraan Google Mapsiin? Miksi minun pitää kävellä kaatosateessa jonnekin melkein Bulevardille, koska en löydä pysäkkiä reittikartasta? Kampin metroaseman kohdalla on pysäkki, mutta siinä lukee vain HSL. Yksikään bussi ei pysähdy siihen. Vieressä olevassa pysäkissä lukee 370. Miksi tarvitaan kaksi pysäkkitolppaa, mutta kumpikaan ei ole minun bussini pysäkki?

Miksi Uber ei taaskaan toimi?

Miksi taloyhtiö vaatii merkitsemään kellarikomeron, vaikka siinä on jo valmiiksi asuntoni numero ja sen on lukossa. Miksi minun pitää vielä käydä kirjoittamassa oveen joku lappu? Miksi ilmoitusta ei ole tullut kotiini vaan, joku olettaa minun lukevan porttikongissa olevaa ilmoitustaulua. Tiedoksi, en lue sitä koskaan. Taloyhtiöllä on puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni – miksi minulle ei tule tekstaria tai mailia asiasta?

Miksi hieroja luulee, että rentoudun parhaiten ajattelemalla lapsiani?

Miksi Amos Rexissä on koko ajan maksupääteongelmia? Miksi en pääse jonon ohi museokortillani, vaan minun pitää jonottaa kadulla tunti pankkikortilla maksavien kanssa?Miksi museokorttia ei voi vain esittää virkailijalle? Miksi ei ole erillisiä museokortin lukulaitteita?

Miksi tulostin pitää raksutusta ja kolinaa aina kun se on hereillä? Miksi tulostinmuste maksaa niin paljon? Miksi juuri sitä mustekomboa, jota minun tulostimeni käyttää, ei myydä netissä, Stockalla eikä Clas Ohlsonilla? Miksi me tulostimenomistajat suostumme tähän kyykytykseen?

Miksi koneiden pitää piipata kun ne ovat tehneet tehtävänsä? Yksi kerta riittäisi, mutta ne piipittävät, kunnes olen sammuttanut virran. En voi laittaa pyykkejä koneeseen ja mennä katsomaan leffaa, koska koneen piipitys keskeyttää leffaan katsomisen. En voi myöskään laittaa konetta päälle, kun lähden ulos, sillä taloyhtiön säännöt kieltävät koneiden käyttämisen ilman valvontaa. Pitääkö minun ostaa uusi pesukone ja kuivausrumpu, vaikka nämä toimivat muuten hyvin?

Miksi kauppakeskuksissa ei ole kunnollisia opasteita? Miksi ei ole edes huonoja opasteita, ei ole opasteita ollenkaan? Miksi minun pitää etsiä jotain Hemtexiä googlaamalla ja paikannusohjelmalla, kun voisi olla opastaulu, missä kerrotaan liikkeiden sijainti? Luuleeko joku että tällä tavoin ostan enemmän heräteostoksia? Tiedoksi, en osta sitäkään vähää, mitä piti, koska kyllästyn etsimään liikettä.

Miksi kananmunat ovat kaupoissa aina eri paikassa? Eikö nyt voitaisi päättää, mihin tuoteryhmään kananmunat kuuluvat? Miksi lähikaupassani ei ole koskaan maustamatonta kookosjugurttia, mutta noin tuhatta muuta jugurttilajia? Miksi turkkilainen luomujugurtti on usein siellä missä muutkin jugurtit, mutta yhtä usein siellä missä kermat ja maidot? Eikö se ole jugurttia siinä missä muutkin?

Miksi tomaatit ovat aina raakoja? Miksi kookosmaitoa ei koskaan tahdo löytää mistään, mutta texmex-hyllyyn aina melkein törmää? Miksi kalakastike on eri paikassa kuin soija, vaikka niillä on sama funktio ruuanlaitossa? Miksi vanilliinisokeri on leivontatarvikkeiden joukossa eikä maustehyllyssä? Miksi korianteri on usein loppu, mutta basilika ei koskaan? Miksi kaupoista saa tuoreena vain mietoa chiliä?

Miksi Albertikadun Alko lopetettiin? Miksi Alko on aina siellä, missä S-Market?

Miksi Spotifyssa ei ole hakuohjelmaa, joka korjaisi kirjoitusvirheitä ja ehdottaisi jotain? En voi muistaa kaikkien artistien nimien oikeinkirjoitusta. Miksi Netflix syytää kovaäänisiä trailereita ruudulle pyytämättä sillä aikaa kun yritän etsiä muuta katsottavaa? Miksi Netflix ei kerro elokuvien ohjaajien nimiä?

Miksi Finnarin palvelu ei tue Chrome-selainta?

Valitse paras seksikumppani

Seksin merkitys kumppanin valinnassa aliarvioidaan Tuloksena on onnettomia liittoja, joissa halut eivät kohtaa.

Tämän päivän Hesarissa on taas turhankin tuttua parisuhdejuttua, missä nimettöminä esiintyvät ihmiset (naiset) valittavat haluttomuttaan. Lehti siteeraa tutkimusta, jonka mukaan yli puolessa liitoista mies haluaa seksiä useammin kuin nainen ja päinvastainen tilanne on 15 prosentissa liittoja.

Minä nyt ihan omalla nimelläni haluaisin kehottaa näitä eriparisia tekemään asialle jotain. Mitä tahansa.

Seksi on todella tärkeä asia. Onhan se aivan perustava elämää ja sen jatkumista ylläpitävä voima ja vietti. Jos seksuaalisuus tukahdutetaan tai kuolee, elämästä tulee ankeaa ja olosta tasapaksun latistunutta.

Liikuntaa, unta ja ruokavaliota tyrkytetään joka paikassa, mutta seksiä ei niinkään. Terapeutit kehottavat korjailemaan ja “työstämään” liittoja, joissa seksi ei toimi. Hyvä että edes niin, mutta aina sekään ei auta.

Näin kokemusasiantuntijana sanoisin, että toimiva seksi on ennen muuta kemiaa. Sitä on aika paha lähteä korjailemaan – jos on lääkitys muuten kohdallaan. Oikean kumppanin kanssa sujuu ilman ihmeempää yrittämistä. Elämä voi tietty tuoda yllätyksiä ja asioita, joka sotkevat kemian ja tunteet. Silti sanoisin, että iso syy siihen, että seksittömiin liittoihin ajaudutaan tai jäädään, on siinä että seksi on lähtökohtaisesti aliarvostettua.

Toisinaan kuulee ihmisten jättäneen kumppaneita, joiden kanssa “oli mahtavaa seksiä”, mutta muut hommat eivät sujuneet. Muut hommat kun ovat usein niin paljon tärkeämpiä.

Koska meidän kulttuurissamme pitää edelleen muodostaa oikeaoppinen parisuhde ja perhe, parin valinnassa nousevat muut seikat määrääviksi. Kuten koulutus, tulot, ulkonäkö, pukeutuminen, sopivuus isäksi tai äidiksi ja niin edelleen. Seksi tulee siinä sivussa sitten jossain listan häntäpäässä.

Ennen muinoin puolison valinnan tekivät vanhemmat, perhe ja suku. Nyt ihmiset itse, ihan vapaaehtoisesti solmivat näitä järkiliittoja.

Miksi ihmeessä olemme menneet taaksepäin pari sataa vuotta ja ilman taloudellista tai muuta rakenteellista pakkoa? Vaikka seksi ei tuntuisi oikealta ja tai yhtään miltään, muuten sopivaa ja esittelykelpoista kumppania ei hylätä siitä syystä.

Huono seksi ei ole muka riittävän hyvä syy vaihtaa kumppania. Tuloksena on elämän mittaisia tragedioita.

Ja sitten siinä yhteiselämässäkin työ, siivous, ruuanlaitto, harrastukset ja ystävät ovat tärkeämpiä kuin seksi. Ajatellaan myös, että seksi kuuluu nuoruuteen ja tiettyyn elämänvaiheeseen, jonka jälkeen sitten asetutaan aloilleen ja priorisoidaan toisin. Tai että suhteen elinkaareen väistämättä kuuluu seksin hiipuminen ja siihen vain nyt pitää alistua.

Parisuhdejutuissa naiset syyttävät seksiongelmista ulkonäköpaineita, jotka kieltämättä ovat nykyään kovia. Vai ovatko? Jokainen varmaan ymmärtää, etteivät kaikki ole filmitähtiä tai fitness-malleja.

Jos ulkonäkö olisi seksin este, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Sen sijaan, että miettii, onko tukka hyvin ja miltä tämä näyttäisi videolla, voisi ehkä yrittää keskittyä nautintoon? Jos kumppanille kelpaa, sen pitäisi riittää.

Ihan toiston uhallakin: seksi on ilmaista, terveellistä ja sitä pystyy harrastamaan missä vain.Vain mielikuvitus on rajana.

Ja lisää hyviä uutisia: mitä enemmän seksiä harrastaa, sen paremmaksi se muuttuu. Ikä myös parantaa seksielämää, sillä kokemus tuo varmuutta ja auttaa suhtautumaan itseensä armollisemmin. Kirjoitan tämän tekstin 61-vuotispäiväni kunniaksi.

Minun tietääkseni meillä on vain tämä yksi elämä, seuraavista ei ole kovin vahvaa näyttöä pystytty esittämään. Nautitaan siitä täysillä.

© 2018 Luksusongelmia

Theme by Anders NorenUp ↑